Tässä artikkelissa tutkimme Adhaan:n vaikutusta modernin yhteiskunnan eri osa-alueisiin. Adhaan on jättänyt syvän jäljen maailmaamme aina vaikutuksestaan talouteen ja rooliin populaarikulttuurissa. Analysoimme sen kehitystä ajan myötä ja merkittäviä muutoksia, joita se on tuottanut eri alueilla. Lisäksi tutkimme sen synnyttämiä keskusteluja ja kiistoja sekä sen läsnäolon mahdollisia tulevia vaikutuksia. Monitieteisen lähestymistavan avulla tämä artikkeli pyrkii tarjoamaan laajemman ja syvemmän käsityksen Adhaan:stä ja sen merkityksestä nykyään.
Adhaan (arab. أَذَان, ʾaḏān, myös adhan, athan tai azaan, turk. ezan)[1] on islamin rukouskutsu, jonka muessin lausuu tiettyinä ajankohtina päivän aikana. Sanan juuri on aḏn (أذن), joka tarkoittaa ”sallia”, tai uḏun, ”korva”.
Adhaan lausutaan moskeijasta viisi kertaa päivässä, perinteisesti minareetista muslimien viiden pakollisen (fardh) rukouksen (salat) merkiksi. Toinen kutsu on nimeltään iqama, joka kutsuu muslimeja asettumaan riveihin rukouksen alussa. Kun adhaan lausutaan ääneen moneen kertaan, se antaa helposti ymmärrettävän tiivistelmän islaminuskosta. Tarkoituksena on paitsi ilmoittaa rukoushetken alkamisesta myös välittää kutsun kuulijoille islamin olennainen sisältö. Nykyään kutsua varten minareetteihin on asennettu kovaääniset.
Adhaanissa lausutaan uskontunnustus (šahada): ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja Muhammad on hänen lähettiläänsä”. Uskontunnustusta kutsutaan kalimaksi ja se on ensimmäinen islamin viidestä pilarista (arab. أركان الإسلام, ʾarkān al-ʾislām, tai أركان الدين, ʾarkān ad-dīn, ”uskonnon pilarit”).
Kun uskova on peseytynyt ja valmis rukoukseen, on hyvä tapa lausua rukouskutsu. Rukoukseen kutsuja seisoo kasvot Mekkaan päin, nostaa molemmat kädet korvilleen ja lausuu ääneen:[2][3]
Lausumisten määrä | Arabia | Transliteraatio | Käännös |
---|---|---|---|
4x | ٱللهُ أَكْبَر | Allāhu ʾakbar | Jumala on suurin |
2x | أَشْهَدُ أَنْ لَا إِلٰهَ إِلَّا ٱلله | ʾašhadu ʾan lā ʾilāha ʾillā Llāh | Todistan, että ei ole muuta jumalaa kuin Jumala |
2x | أَشْهَدُ أَنَّ مُحَمَّدٌ رَسُولُ ٱلله | ʾašhadu ʾanna Muḥammadun rasūlu Llāh | Todistan, että Muhammad on Jumalan lähettiläs |
2x | حَيَّ عَلَى ٱلصَّلَاة | Ḥayya ʿalā ṣ-ṣalāh | Tulkaa rukoukseen (salaat) |
2x | حَيَّ عَلَى ٱلْفَلَاح | Ḥayya ʿalā l-falāḥ | Tulkaa menestykseen (falaah) |
2x | ٱلصَّلَاةُ خَيْرٌ مِن النَّوم | Aṣ-ṣalātu ḫayrun min an-nawm | Rukous (salaat) on parempi kuin uni |
2x | ٱللهُ أَكْبَر | Allāhu ʾakbar | Jumala on suurin |
1x | لَا إِلٰهَ إِلَّا ٱلله | Lā ʾilāha ʾillā Llāh | Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala |
Šiiat lisäävät lauseen ”Todistan, että Jumala suojelee Alia” kolmannen lauseen jälkeen ja ”Tehkää paras teko” viidennen jälkeen.[3]
Kuunnellessaan adhaania muslimin täytyy toistaa samat sanat hiljaa, paitsi silloin, kun muessin sanoo ḥayya ʿalā ṣ-ṣalāh tai ḥayya ʿalā l-falāḥ, jolloin he sanovat: lā ḥawla wa-lā quwwata ʾillā bi-llāh (”ei ole voimaa tai valtaa paitsi Jumalan ”).
Seuraava du’aa’ (pyyntörukous) on vapaaehtoinen:
Arabia | Transliteraatio | Käännös |
---|---|---|
اللهم رب هذه الدعوة التامة والصلاة القائمة | Allābumma rabba hāḏihi d-daʿwati at-tāmma wa-ṣ-ṣalāti l-qāʾima | Oi Jumala, tämän täydellisen kutsun omistaja ja tämän suoritettavan rukouksen omistaja |
آت محمداً الوسيلة و الفضيلة | ʾĀti Muḥammadan al-wasīlata wa-l-faḍīla | Suo Muhammadille paikka Paratiisissa ja muuta luomakuntaa parempi asema |
وابعثه مقاماً محموداً الذي وعدته | Wa-bʿaṯhu maqāmam Maḥmūdan allaḏī waʿadtah | Ja korota hänet asemaan, jonka olet luvannut hänelle |
Perjantairukouksen (salat al-jumu'ah) aikana lausutaan kaksi adhaania: ensimmäinen kutsuu ihmiset moskeijalle ja toinen ennen kuin imaami aloittaa khutban (saarnan). Juuri ennen kuin rukous alkaa, joku rukoilevista lausuu iqaman. Tämän perustana on, että kalifi ’Umar määräsi kaksi adhaania. Kaikki sunnit eivät suosi kahta adhaania varoittamaan ihmisiä rukouksen lähestymisestä, koska nykyään rukousajat tiedetään hyvin.
Ibn Hisham kertoo 800-luvun alussa profeetta Muhammedin elämäkerrassa Sirat rasul Allah siitä, miten rukouskutsu keksittiin.[4] Medinassa ihmiset kokoontuivat aluksi rukoilemaan ilman kutsua rukousajan tullessa, mutta Jumalan lähettiläs ei pitänyt tilannetta hyvänä. Sekä juutalaiset että kristityt käyttivät tällöin äänimerkkejä tiedottaakseen jumalanpalveluksen alkamisesta.
Muhammed määräsi ensin juutalaiseen tapaan pasuunan kutsumaan uskovia rukoukseen. Lopputulos ei miellyttänyt profeettaa. Sitten hän käski käyttää puista läppäintä kristittyjen tapaan. Sellainen veistettiinkin, mutta Jumalan lähettiläs ei pitänyt siitäkään. Lopulta muuan muslimi (Abdallah Ibn Zaid) tuli profeetan puheille. Hän kertoi nähneensä unessa vihreäpukuisen miehen, joka sanoi: "Entä jos näytän sinulle paremman tavan?" Parempi tapa oli huutaa rukouskutsu. Muhammed totesi, että se oli totuudenmukainen uni, jos Jumala tahtoo. Hän antoi etiopialaiselle vapautetulle orjalle Bilalille tehtäväksi huutaa rukouskutsun, koska tällä oli kantava ääni.[4]
Tarinassa oli kuitenkin teologinen ongelma, sillä sen mukaan muutkin kuin Muhammed saattoiva saada ilmestyksen Jumalalta, vieläpä niin, että Muhammed jäi sivustaseuraajaksi.[5] Tämän takia Ibn Hisham kertoo toisenkin version rukouskutsun alkuperästä. Se kuului seuraavasti.
Juuri kun Umar ib al-Khattalib aikoi mennä ostamaan kahta puunkappaletta läppäintä varten, hän kuuli unessa käskyn: ”Älkää ottako itsellenne läppäintä, vaan kutsukaa rukoukseen huutamalla.” Umar lähti kertomaan tätä Jumalan lähettiläälle, mutta tämä oli jo saanut aivan saman ilmestyksen. Jumalan lähettiläs sanoi Umarille: "Ilmestys ehti juuri ennen sinua.” [4] Toinen tarina siirtää näin ollen rukouskutsua koskevan ilmoituksen myös Muhammedille itselleen.
Kertomus havainnollistaa uskontotieteen tuntemaa ilmiötä: uskonnot eivät pelkästään lainaa toisiltaan, vaan joskus pyrkivät luomaan eroja muihin uskontoihin.[6] Tässä tapauksessa Muhammed hylkää juutalaisten pasuunan ja kristittyjen läppäimen, kunnes keksitään huutamalla esitetty rukouskutsu.