Aestit

Tämän päivän artikkelissa puhumme Aestit:stä, aiheesta, joka on vanginnut monien ihmisten huomion ajan mittaan. Aestit on konsepti, joka on herättänyt keskustelua eri alueilla henkilökohtaisesta ammatilliselle tasolle. Ilmestymisestään lähtien Aestit on herättänyt kiinnostusta tutkijoissa, asiantuntijoissa ja uteliaissa, jotka haluavat ymmärtää sen merkitystä ja vaikutuksia yhteiskuntaan. Kautta historian Aestit on osoittanut kykynsä vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja toimintaan, ja tässä artikkelissa tutkimme joitain syitä sen merkityksen ja jatkuvan läsnäolon takana elämässämme.

Rooman valtakunta keisari Hadrianuksen valtakaudella. Tacituksen kuvauksiin pohjautuva kartta alueen heimoista. Aestit kartalla nykyisen Kaliningradin kohdalla.

Aestit on historiallinen termi, jolla viitattiin balttilaisiin heimoihin. Tacitus mainitsi aestit Germania-teoksessaan vuonna 98 jaa.

Aestit lähteissä

Tacitus kuvasi Germania-teoksessaan balttilaisia heimoja ja kutsui heitä nimellä Aesti, gentes Aestiorum. Tacituksen mukaan aestit asuivat ”Suebin meren” rannalla, joka tarkoitti Itämerta.[1]

Tacituksen mukaan aestit puhuivat samantapaista kieltä kuin kelttiläisessä Britanniassa samaan aikaan puhuttiin[2], mutta väitteellä tuskin on todellisuuspohjaa. Tacituksen mukaan aestit käyttivät aseina ryhmysauvoja eli puisia nuijia, palvoivat jumaläitiä, pitivät taikakaluina villisian kuvia ja olivat ensimmäisiä jotka keräsivät ja kävivät kauppaa meripihkalla.[3] Meripihkakauppa on kuitenkin jo pronssikauteen palautuva ilmiö ja siten paljon Tacituksen aikoja vanhempilähde?.

Cassiodorus kirjoitti vuosina 523–526 ostrogoottien kuninkaan Teoderikin nimissä kirjeen aestilaisille (Hesti). Historioitsija Jordanes mainitsi aestilaiset teoksessaan 'De origine actibusque Getarum ('Goottien alkuperä ja teot') . Hän viittaa goottien eepokseen, jonka mukaan ostrogoottien kuningas Ermanarik oli aikoinaan käynyt sotaretkellä aestilaisia vastaan. Cassiodoruksen maininnan mukaan aestit asuivat Itämeren kaakkoisrannikolla eli preussilaisten, sambialaisten ja kuurilaisten alueella.[1]

Einhard mainitsee noin vuosien 830–833 paikkeilla aestilaiset (aisti) teoksessaan Vita Karoli Magni ('Kaarle Suuren elämä'). Anglosaksi matkailija Wulfstan kertoi aestilaisista noin vuosina 890–893. Hänen mukaansa he asuivat Itämeren rannikolla Veikselin suusta itään (Eastum, Eastland). Wulfstanin mukaan aestilaisilla oli Truso-niminen kauppapaikka, joka sijaitsi meripihkatiellä, lähellä nykyistä Elblągia. Trusossa myytiin meripihkaa, orjia ja turkiksia. Hänen mukaansa aestilaisilaisilla oli useita linnoitettuja kaupunkeja, jotka kävivät keskenään sotia. Lisäksi Wulfstan kuvasi muun muassa heidän hautajaistapojaan.[1]

Läntiset maantieteilijät alkoivat kutsua 800-luvulla länsibalttilaisia heimoja preussilaisiksi.[1]

Lähteet

  • Tacitus: Germaania. Suomentanut ja lyhyesti selittänyt Edwin Linkomies. Helsinki: Otava, 1952.

Viitteet

  1. ↑ a b c d Kallio, Aulis: Liettuan historia, s. 21-22. Tampere: Jagellonica-kulttuuriyhdistys, 2009. ISBN 978-951-98665-3-6
  2. ↑ Tacitus, Germaania, 1952, s. 69
  3. ↑ Tacitus, Germaania, 1952, s. 69–70