Tässä artikkelissa tutkimme Aimo Sakari:n kiehtovaa elämää ja sitä, kuinka hänen vaikutuksensa on jättänyt lähtemättömän jäljen historiaan. Aimo Sakari on ollut erittäin tärkeä hahmo eri aloilla politiikasta tieteeseen, ja hänen perintönsä on edelleen ajankohtainen. Seuraavilla riveillä perehdymme Aimo Sakari:n elämään ja työhön tutkimalla hänen saavutuksiaan, haasteitaan ja panoksiaan maailmalle. Tämän analyysin avulla toivomme saavamme valoa Aimo Sakari:n tärkeydestä ja sen pysyvästä vaikutuksesta maailmaan.
Aimo Ilmari Kallio Sakari (vuoteen 1945 Salonen; 2. helmikuuta 1911 Kuolemajärvi – 20. toukokuuta 2001 Keuruu) oli suomalainen kielentutkija, Jyväskylän yliopiston romaanisten kielten professori (1966–1977) ja Pariisin yliopiston vieraileva professori (1977–1980). Hän tutki ranskan- ja provensaalinkielistä keskiaikaista kirjallisuutta.[1]
Sakari kävi koulunsa Viipurissa. Hän toimi vuosina 1937–1941 ja 1945–1958 suomen kielen lehtorina Pariisissa Institut des langues orientales -instituutissa. Vuonna 1956 hän väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa tutkielmalla Poésies du troubadour Guillem de Saint-Didier. Sen jälkeen hän toimi Jyväskylän Normaalilyseossa saksan ja ranskan kielten yliopettajana 1958–1966, ja vuonna 1961 hänet valittiin yliopistonlehtoriksi ja dosentiksi Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun uuteen filosofiseen tiedekuntaan. Professorinviroissa hän toimi 1966–1980, loppujakson Pariisissa. Hän edisti suomalaisuuden ja Suomen kirjallisuuden tuntemusta Ranskassa sekä ranskalaisuuden tuntemusta Suomessa.
Sakari on suomentanut muun muassa neljä osaa Hergén sarjakuvaa Tintin seikkailut (1961–1962), ja hän käänsi Aleksis Kiven Nummisuutarit ranskaksi.[2] Hänen kotipaikkakuntansa oli Keuruu.
Aimo Sakari oli vuodesta 1951 naimisissa professori Ellen Sakarin (1927–1998) kanssa. Taidehistorioitsija Marja Sakari on heidän tyttärensä.[3]