Aistinreseptori

Aistinreseptori:n merkitys on kiistaton nyky-yhteiskunnassa. Vuosikymmenten ajan Aistinreseptori on ollut toistuva aihe keskusteluissa, tutkimuksessa ja keskusteluissa eri aloilla. Sen vaikutus vaihtelee henkilökohtaisista, sosiaalisista, poliittisista, taloudellisista ja kulttuurisista näkökohdista, ja se vaikuttaa ihmisten tapaan lähestyä jokapäiväistä elämäänsä. Aistinreseptori on ollut tutkijoiden, tiedemiesten, mielipidejohtajien ja ammattilaisten huomion kohteena, koska he ovat pyrkineet ymmärtämään sen laajuutta ja seurauksia. Tässä artikkelissa tutkimme yksityiskohtaisesti Aistinreseptori:n merkitystä ja sen vaikutusta nyky-yhteiskuntaan.

Tämä artikkeli käsittelee reseptoreita anatomisesta ja fysiologisesta näkökulmasta. Reseptorin muita merkityksiä voi hakea täsmennyssivulta reseptori.

Aistinreseptori eli sensorinen reseptori on aistinelimen solu, jonka tarkoituksena on vastaanottaa ulkoisia fysikaalisia tai kemiallisia ärsykkeitä sekä muuttaa nämä hermoimpulsseiksi.[1] Reseptorit ovat spesifisiä tietyille energiamuodoille eli esimerkiksi näköaistin reseptorit aistivat sähkömagneettista energiaa ja kuuloaistin reseptorit puolestaan reagoivat paineen vaihteluihin.

Reseptorien tyypit

Reseptorit voidaan jakaa eksteroseptoreihin, interoseptoreihin ja proprioseptoreihin.[2]

  • Eksteroseptorit välittävät tietoa ulkomaailmasta.[2]
  • Interoseptorit välittävät tietoa elimistöstä itsestään.[2]
  • Proprioseptorit välittävät tietoa elimistön tai sen osan asennosta tai liiketilasta. Proprioseptoreihin kuuluvat sisäkorvan asento- ja liikereseptorit, jänteiden ja nivelpussien reseptorit sekä lihasten reseptorit. Sisäkorvan asento- ja liikereseptoreista käytetään myös nimitystä tasapainoreseptorit.[2]

Reseptorit ihmiskehossa

Aistinreseptoreihin kuuluvat muun muassa seuraavat reseptorit:

Lähteet

  1. ↑ Turunen, Seppo: Biologia: Ihminen, s. 174. (5.–7. painos) WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-29701-8
  2. ↑ a b c d Hiltunen, Holmberg, Jyväsjärvi, Kaikkonen, Lindblom-Ylänne, Nienstedt, Wähälä: Galenos - Johdanto lääketieteen opintoihin, s. 238. Helsinki: WSOYpro, 2010. ISBN 978-951-0-33085-2

Aiheesta muualla