Anitškovin palatsi

Anitškovin palatsi Аничков дворец
Sijainti	Venäjä
Koordinaatit	59°55′58″N 30°20′23″E / 59.9328°N 30.3397°E / 59.9328; 30.3397
Rakennustyyppi	palatsi
Tyylisuunta	barokki, uusklassinen
Suunnittelija	mahdollisesti Francesco Bartolomeo Rastrelli, Mihail Zemtsov
Valmistumisvuosi	1741–1754
Omistaja	Elisabet Petrovna
Rakennuttaja	Elisabet
Anitškovin palatsi
Infobox OK

Anitškovin palatsi (ven. Аничков дворец, Anitškov dvorets) on Pietarissa Nevski prospekt -kadun ja Fontankajoen varrella sijaitseva historiallinen keisarillinen palatsi. Se on saanut nimensä Fontankan ylittävän läheisen Anitškovin sillan mukaan. Palatsin julkisivu aukeaa kohti Fontankaa, josta aikanaan johti kanava palatsin luo.^[1]

Palatsi sijaitsee paikassa, joka on alun perin kuulunut Venäjälle muuttaneelle kreivi António Manuel de Vieiralle (1682?–1745). Hän lukeutui Pietari Suuren ystäväpiiriin.

Alue oli tuolloin Pietarin esikaupunkia, ja Nevski prospekt oli vielä aukio. Niinpä palatsin piti koristaa pääkaupungin sisäänkäyntiä. Fontankasta palatsiin kaivettiin erityinen kanava, joka päättyi sisäänkäynnin kohdalla pieneen satamaan. Tästä syystä palatsi sijaitsee epätavallisesti sivuittain Nevski prospektiin nähden.

Palatsi rakennettiin alkuaan barokkityylisenä vuosina 1741–1754.^[1] Sen suunnittelivat mahdollisesti arkkitehdit Francesco Bartolomeo Rastrelli ja Mihail Zemtsov, mutta todisteita suunnittelijoista ei ole. Rastrelli saattoi vuonna 1743 kuolleen Zemtsovin jälkeen vuosina 1746–1751 loppuun rakennustyöt sekä sisätilojen viimeistelyn ja sisustuksen.^[2] Palatsi rakennettiin keisarinna Elisabetin pääasunnoksi. Palatsin valmistumisen jälkeen Elisabet lahjoitti sen rakastajalleen ja suosikilleen kreivi Aleksei Razumovskille, jonka kuoleman jälkeen vuonna 1771 palatsi palasi keisarillisen perheen käyttöön.

Vuonna 1776 keisarinna Katariina Suuri osti palatsin Razumovskin veljeltä Kirill Razumovskilta ja antoi palatsin ruhtinas Grigori Potjomkinille sekä 100 tuhatta ruplaa palatsin sisustamiseksi "maun mukaan". Rakennus muutettiin vuosina 1778–1779 uusklassisen tyylin mukaiseksi arkkitehti Ivan Starovin suunnitelmien mukaan. Uusklassinen asu on säilynyt sisätiloissa.^[1] Palatsin peruskorjausten myötä sen maille rakennettiin puutarha, jonka suunnitteli englantilainen puutarha-arkkitehti William Gould.

Potjomkinin kuoltua vuonna 1791 Venäjän valtio osti palatsin vuonna 1793 ja se annettiin keisarin käyttöön. Sitä kunnostettiin arkkitehti Jegor Sokolovin suunnitelmien mukaan. Palatsin laajennukseksi valmistui vuosina 1803–1806 arkkitehti Giacomo Quarenghin suunnittelema Nevski prospektin suuntainen lisärakennus keisarillisen kabinetin eli hallituksen sisäpiirin käyttöön. Kabinettirakennusta koristaa joonialainen pylväikkö. Keisari Aleksanteri I luovutti vuonna 1809 palatsin sisarelleen, suuriruhtinatar Jekaterina Pavlovnalle tämän avioiduttua Oldenburgin herttua Georgin kanssa. Jekaterina Pavlovnan avioiduttua uudelleen ja lähdettyä Venäjältä arkkitehti Luigi Rusca suunnitteli palatsiin uusia piharakennuksia ja asuintiloja vuonna 1816, joita ei kuitenkaan toteutettu hänen suunnittelunsa mukaisesti, vaan keisari valitsi arkkitehti A. Mauduitin suunnitelmat aidasta palatsin puutarhan ympärille ja kaksi yksikerroksista paviljonkia sen länsipuolelle. Vuonna 1817 palatsi siirtyi suuriruhtinas Nikolai Pavlovitšille (myöhempi keisari Nikolai I). Hänen aikanaan arkkitehti Carlo Rossi suunnitteli palatsiin uuden koristelun, puutarhapaviljongit ja rautaisen aidan.^[1] Tämän aikaisen ranskalaisen muotopuutarhan suunnitteli maisema-arkkitehti Ludovic Kinder Tapers.^[3]

Palatsi oli vuoteen 1860 ensin Nikolai I:n ja sitten hänen leskensä, keisarinna Aleksandra Fjodorovnan omistuksessa. Vuonna 1841 palatsi luovutettiin kruununperijän, tulevan Aleksanteri II:n käyttöön hänen avioiduttuaan Hessenin prinsessa Marien kanssa. Vuodesta 1865 sen omisti suuriruhtinas Aleksandr Aleksandrovitš eli myöhempi keisari Aleksanteri III. Hänen hallitsijakautenaan vuodesta 1881 lähtien palatsin sisustusta uudistivat arkkitehdit Ernest Gibert, Ippolit Monighetti ja Maximilian Messmacher. Vuodesta 1866 lähtien suuriruhtinas, sittemmin keisari Aleksanteri III ja Maria Fjodorovna käyttivät palatsia pääasiallisena asuinpaikkanaan oleskellessaan Pietarissa. Keisarivallan loppuaikoina vuosina 1894–1917 palatsissa asui Aleksanteri III:n leski, keisarinna Maria Fjodorovna.^[1]

Lokakuun vallankumouksen jälkeen Anitškovin palatsissa toimi vuosina 1918–1934 Pietarin (Leningradin) kaupunginmuseo. Palatsi kunnostettiin vuosina 1936–1937, minkä jälkeen siitä tuli nuorten pioneeripalatsi (nyk. ).^[1] Vuosina 1941-1942 rakennuksessa toimi kirurginen sotasairaala. Nykyisin palatsissa toimii Nuorten luovuuden palatsi ja Anitškovin lyseo.^[4] Rakennuksessa on pieni museo, jossa turistit eivät yleensä voi vierailla, mutta sen tiloja vuokrataan.

• 
  Anitškovin palatsi, Mihail Mahajev 1750
• 
  Anitškovin palatsi nähtynä Anitškovin sillalta, Mihail Mahajev 1753
• 
  Anitškovin palatsi joelta päin 1830-luvulla tehtyjen uusklassisten julkisivumuutosten jälkeen, Vasili Sadovnikov 1838
• 
  Palatsin kabinettisiipi Fontankan puolelta nähtynä, arkkitehti Giacomo Quarenghi 1803–1806
• 
  "Näkymä Anitškovin palatsista", Vasili Sadovnikov 1862
• 
  Anitškovin palatsi 1890-luvulla
• 
  Palatsin sali 1900-luvun alussa
• 
  Palatsin sali vuonna 2019

• Eremitaaši

• Anitškovin palatsi Expedia. Viitattu 16.5.2022.
• Аничковский дворец Brockhaus–Jefron-tietosanakirja (1890–1907) (venäjäksi).
• Аничков дворец Прогулки по Петербургу (venäjäksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Anitškovin palatsi Wikimedia Commonsissa