Argentavis magnificens
Nykyään Argentavis magnificens on erittäin ajankohtainen aihe, joka herättää kiinnostusta ja keskustelua eri aloilla. Ajan myötä Argentavis magnificens:stä on tullut yhä tärkeämpi nyky-yhteiskunnassa, ja sen vaikutus näkyy jokapäiväisen elämän eri osa-alueilla. Henkilökohtaisesta työelämään Argentavis magnificens on osoittautunut aiheeksi, joka ei jää huomaamatta ja herättää kiinnostusta asiantuntijoissa, tutkijoissa ja yleensäkin. Tässä artikkelissa tutkimme Argentavis magnificens:een liittyviä eri näkökohtia sekä sen vaikutuksia nyky-yhteiskuntaan.
| Argentavis | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Incertae sedis |
| Heimo: | Teratornithidae |
| Suku: |
Argentavis Campbell & Tonni, 1980 |
| Laji: | magnificens |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Argentavis magnificens on ehkä suurin koskaan elänyt lentävä lintu. Se eli Andien vuoriston alueella myöhäismioseenikaudella, 23–6 miljoonaa vuotta sitten. Argentavis luokitellaan joskus haikaralinnuksi ja joskus päiväpetolinnuksi.
Koko ja ulkonäkö
Argentaviksen siipiväli oli 5,7–8,3 metriä ja painoa sillä oli noin 70 kilogrammaa. Ruumis oli 1,5-metrinen. Lajin väritystä ja höyhenpukua on mahdoton tietää, mutta sen pää on saattanut olla kalju sen lähimpien nykyään elävien sukulaisten, kondorien tapaan. Sillä oli ehkä myös kaulus suojaamassa kylmiltä tuulilta. Kynnet olivat vahvat ja linnulla oli vahva koukkunokka, mikä viittaa petolintuun eikä pelkästään raadonsyöjään. Kaula oli kuitenkin pitkä kuin korppikotkalla.
Elintavat
Argentaviksen elinalue oli sen elinaikana nykyistä paljon rehevämpää ruohotasankoa. Siellä sille riitti saaliseläimiä, kuten hevosensukuisia Diadiaphoruksia. Reviiri lienee ollut laaja linnun suuren koon vuoksi. Painonsa takia linnulla saattoi olla vaikeuksia päästä ilmaan. Todennäköisesti sen täytyi joko heittäytyä kallionkielekkeeltä siivilleen vauhtiaskelten jälkeen, tai sitten juosta kymmeniä metrejä loivaa rinnettä alaspäin, ennen kuin se pystyi irtoamaan maanpinnasta. Nykylinnuista esimerkiksi albatrossit käyttäytyvät samaan tapaan. Argentaviksen lihasvoima ei riittänyt varsinaiseen lentämiseen, mutta se pystyi liitelemään Andeilta Argentiinaan jatkuvasti puhaltavien tuulten ja termiikkien ansiosta jopa 300 kilometriä yhteen menoon. Liidellessään se pystyi etsimään suurilla silmillään saalista ja raatoja. Saaliin havaittuaan se on voinut rauhassa laskeutua alas ja syöksyä saaliin kimppuun nopealla vauhdilla. Se on voinut katkaista isonkin saaliin selän. Laji lienee hävinnyt, kun sen elinalue kuivui ja saaliseläimet hävisivät.
Löydöt
Argentaviksen fossiileja on löydetty vain Argentiinan pohjoisosista, Patagonian tasangoilta. Sen lähisukulaisten jäännöksiä on löydetty ympäri Pohjois- ja Etelä-Amerikkaa.
Lähteet
- Tieteen Kuvalehti 12/2009, s. 48–53: Hirmuliskojen jälkeen tulivat hirmulinnut
- Monster World - Muinaishirviöt -kortti nro 67. Mestarikustannus Oy.