Bolesław I Urhea

Bolesław I Urhea (Boleslaus, puol. Bolesław I Chrobry); (967 – 17. kesäkuuta 1025)^[1] oli Puolan herttua vuosina 992–1000, jonka jälkeen hän sai Puolan kuninkaan arvonimen. Lisäksi hän oli lyhyen aikaa vuosina 1003–1004 Böömin herttua.^[2][3]

Bolesław joutui välirikkoon Saksan keisari Henrik II:n kanssa ja kävi kolmeen otteeseen sotaa tätä vastaan.^[2]

Bolesławin isä oli Puolan herttua Mieszko I ja äiti Böömin herttua Boleslauksen ja Biagotan tytär Dubrawka. Bolesławin isä oli yhdistänyt Oder- ja Bugjoen välisellä alueella asuneet slaaviheimot yhteen Puolan herttuakunnaksi. Mieszko I:n kuoltua vuonna 992 Bolesław nousi isänsä jälkeen Puolan herttuaksi.^[2][3]

Jo ennen nousuaan herttuaksi oli Bolesław mukana valtapolitiikassa avioliittojensa avulla.

Ensimmäiseksi aviopuolisoksi hänen isänsä Mieszko I oli järjestänyt Meißenin maakreivi Rikgagin tyttären, nimeltään kenties Hunilda tai Oda, noin 980-luvun alussa. Avioliiton tarkoituksena oli laajentaa Puolaa Meisseniin, mutta Böömin herttua Boleslaus II ei pitänyt Puolan intressien laajenemisesta Meisseniin. Tällöin Boleslaus II pyysi tukea Baijerin herttua Henrik II Toraisalta. Kronikoitsija Merseburgin ruhtinaspiispa Thietmarin mukaan tämä puoliso lähetettiin takaisin vanhemmilleen vuonna 985.

Toisen kerran Bolesław halusi liittoutua uuden avioliiton avulla Unkarin kanssa, mutta Unkarista ei ollut paljonkaan apua Böömiä vastaan. Mahdollisesti kuningas Gézan ja Saroltin tyttären Juditan (n. 969– n. 988) kanssa solmittu päättyi nopeasti vuonna 987.

Heille syntyi yksi lapsi, jonka syntymän jälkeen Bolesław hylkäsi pian puolisonsa:

• Bezprym (n. 986–1032), nuorempi velipuoli Mieszko II syrjäytti hänet; Puolan herttua vuonna 1031 syrjäytettyään velipuolensa, murhattiin luultavasti velipuoliensa toimeksiannosta

Kolmannen kerran Bolesław avioitui vuonna 988 sorbiaatelistoon kuuluneen joko nykyisen Brandenburgin alueen tai muinaisen Itä-Saksin alueen Lausitzin ja Meissenin valtiaan Dobromirin tyttären Emnildan (n. 970/975–1017) kanssa. Avioliiton avulla tulivat Ostmarkin eli Itävallan markkreivikunnan elbenslaavit tiiviimmin Puolan yhteyteen.

Heille syntyivät lapset:

• nimeltä tuntematon tytär, tuntemattoman luostarin abbedissa
• Regelinda (n. 989–1014), avioitui Meissenin rajakreivi Herman I:n kanssa vuonna 1002/1003
• Mieszko II Lambert (n. 990 – 10./11. toukokuuta 1034), Bolesławin suosikkipoika ja nimetty seuraaja valtaistuimella, Puolan kuningas 1025–1031 ja Puolan herttua 1032–1034; avioitui Richeza von Lothringenin kanssa n. 1002, heille syntyi kolme lasta, avioero 1031
• nimeltä tuntematon tytär / Amelia? (s. 995), avioitui Kiovan ruhtinas Svjatopolk I:n kanssa vuosien 1005–1012 välisenä aikana
• Otto Bolesławowic (1000–1033), ei saanut perinnökseen maata hallittavaksi ja pakeni Saksaan luultavasti sisarensa Regelindan hoviin Meisseniin

Neljännen kerran hän avioitui vuonna 1018 saksilaisen prinsessa Oda (Uta) von Meissenin (n. 996 –1025) kanssa, joka oli hänen velipuolensa Meissenin rajakreivi Ekkehard I:n ja Saksin prinsessa Schwanhilden nuorin tytär.

Heille syntyi yksi lapsi:

• Matylda (n. 1018 – n. 1036), kihlattiin 1035 Nordgaun rajakreivi Otto von Schweinfurtin kanssa, avioliitto peruttiin

Lisäksi hänellä oli jalkavaimona Vladimir Suuren ja tämän toisen puolison Polotskin ruhtinatar Rognedin tytär Predslava, jonka kaksi muuta sisarta ja Jaroslav I Viisaan ensimmäisen puolison Annan hänen sotajoukkonsa olivat ryöstäneet mukaansa vuonna 1018. Tästä hyvästä Jaroslav kutsui Bolesławia "vanhaksi elostelijaksi" (antiquus fornicator).^[4]

Heti isänsä Mieszko I:n kuoleman jälkeen Bolesław karkotti äitipuolensa Odan ja tämän alaikäiset lapset näiden entiseen kotimaahan Saksiin. Bolesław tahtoi näin turvata oman vallanperimyksensä. Heti noustuaan herttuaksi alkoi Bolesław laajentaa valtakuntaansa taistelemalla pakanallisia lausitzilaisia vastaan, kuten hänen isänsä oli tehnyt yhdessä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarin Otto III:n kanssa. Näin Bolesław lisäsi vaikutusvaltaansa elbenslaavien keskuudessa Böömin vaikutusvallan laskiessa. Apuna oli velipuoli, Meissenin rajakreivi Ekkehard, joka oli hänen äitinsä Dubrawkan poika tämän edellisestä avioliitostaan.

Bolesław oli aktiivinen myös kirkollisissa asioissa. Hän siirsi vuonna 997 murhatun lähetyspiispa Adalbert Prahalaisen maalliset jäännökset Gniezoon, jonne hän suunnitteli myös piispanistuimen perustamista. Vuonna 1000 keisari Otto III teki pyhiinvaellusmatkan Gniezoon. Puolalaiset historioitsijat pitävät keisarin käynnin tarkoituksena sitä, että hän olisi nostanut Bolesławin kuninkaaksi.^[2]

Bolesławin kruunajaiset järjestettiin 25. joulukuuta 1025 ja hänet kruunasi vastavalittu Gniezon arkkipiispa.^[3] Keisarin vierailu joka tapauksessa nosti puolalaisen ruhtinaan arvoa. Hän pystyi esimerkiksi nimittämään piispoja virkaansa kuninkaiden tavoin.

Keisari Otto III:n kuoltua vuonna 1002 Meissenin rajakreivi Ekkehard havitteli Saksan kuninkaan kruunua, mutta tuli murhatuksi. Sukulaisuuteen vedoten Bolesław yritti liittää Meissenin valtapiiriinsä raja-alueena.

Kesäkuussa 1002 Bolesław tapasi Saksan uuden kuninkaan Henrik II:n Merseburgissa, ja he neuvottelivat Meissenin tulevaisuudesta. Neuvottelupaikan läheisyydessä puolalaiset joutuivat aseellisen hyökkäyksen kohteeksi. Kahakan syytä ei tiedetä, mutta Bolesław syytti siitä keisari Henrik II:ta. Hallitsijoitten väliset suhteet olivat nyt kuitenkin lopullisesti tulehtuneet.

Muutaman viikon kuluttua Meissenin rajakreivi Ekkehardin poika, kreivi Hermann avioitui Bolesławin tyttären Reglindisin kanssa. Vähän tämän jälkeen yritti Bolesław saada Böömin vallantavoittelijan Vladivojin liittymään keisarin vastaiseen liittoutumaan, mutta turhaan. Maaliskuussa 1003 Bolesław otti itse vallan käsiinsä Böömissä. Nyt Bolesławin valtakunta alkoi olla keisari Henrik II Pyhän mielestä vaarallisen laaja, koska se ulottui Böömistä Meissenin kautta Itämerelle ja vieläpä Tanskan katsottiin kuuluvan Bolesławin valtapiiriin avioliiton kautta. Bolesławin äidinpuoleinen täti Świętosława oli avioitunut Tanskan kuningas Sven Kaksiparran kanssa, joka tunnettiin keisari Henrik II Pyhän vastustajana.

Henrik II yritti ratkaista Böömin ongelman tarjoamalla sitä läänitykseksi Bolesławille niin, että tämä tunnustaisi keisarin alueen ylimmäksi hallitsijaksi, mutta Bolesław ei tähän suostunut.

Tämän seurauksena Henrik II liittoutui pakanallisten lausitzilaisten kanssa ja aloitti sodan Bolesławia vastaan. Kamppailu keskittyi Böömiin, Prahan seudulle, jossa Bolesław ei juuri saanut aatelisilta eikä prahalaisilta kannatusta. Henrik sai puolelleen Böömin laillisen vallanperijä Jaromirin. Sota eteni vuonna 1005 Puolan alueelle. Molemmat osapuolet olivat samanvahvuisia, joten sodankäynnissä ei suuria voittoja tullut kummallekaan osapuolelle, joten vuonna 1005 saatiin aikaan rauha. Keisari Henrik II irtisanoi rauhansopimuksen vuonna 1007, jonka seurauksena Bolesław hyökkäsi Magdeburgiin ja tuhosi sen joukkoineen perusteellisesti. Henrik II vastasi tähän tekemällä sotaretken Puolaa vastaan vuonna 1010 ilman sen kummempaa menestystä. Merseburgissa solmittiin vuonna 1013 rauha. Siinä Bolesław vastaanotti valtakunnan läänityksenä keisarilta Lausitzin ja Meissenin. Tämän lisäksi poika Mieszko II, hänen seuraajansa Puolan kuninkaana, avioitui keisari Otto III:n sisarentyttären Richeza von Lothringenin kanssa. Henrik II ja sopivat myös keskinäisestä sotilasavusta.

Vielä samana vuonna 1010 Henrik II lähetti sotajoukon Bolesławin avuksi tämän lähtiessä sotaretkelle Kiovaa vastaan. Retki oli kuitenkin sotilaallisesti tulokseton. Henrik II olisi nyt puolestaan tarvinnut tukea Italian-sotaretkelleen, mutta Bolesław ei lähettänyt keisarin avuksi sotilaitaan, mikä kiristi hallitsijoitten välejä suuresti. Henrik II:n onnistui saada vangikseen Bolesławin poika, vallanperijä Mieszko II. Välittäjien avulla tämä pääsi vapaaksi.

Hallitsijoiden välinen kädenvääntö jatkui vuonna 1015, jolloin Bolesław lähti jälleen Kiovaan tukemaan vävynsä Svjatopolk I:n valtapyrkimyksiä. Hän piti Kiovaa hallussaan vuonna 1018, jolloin hänen kerrotaan merkinneen maastoon, että valtioiden raja kulkisi Dnepr- ja Saalejokia pitkin.^[2] Henrik II puolestaan tuli mukaan tukemalla Jaroslav Viisasta. Kesällä 1017 Henrik II lähti joukkoineen Puolaan piirittämään Sleesiassa sijainnutta Nimptschin linnaa. Kiovan Jaroslav Viisas hyökkäsi Puolaan idästä ja kukisti puolalaiset. Kruununperillinen Mieszko joutui pakenemaan Böömiin. Rauha solmittiin vuonna 1018 Bautzenissa. Rauhansopimuksen sisältö on kuitenkin jäänyt hämärän peittoon. Bolesław teki myöhemmin uuden, menestyksekkään sotaretken Kiovaan.^[3]

Keisari Henrik II:n kuoltua vuonna 1024 paavin lähettiläs saapui Gnieznoon kruunaamaan Bolesławin vuonna 1025 Puolan kuninkaaksi. Tämä oli saavuttanut Itä-Euroopan mahtavimman hallitsijan aseman.^[2]

Bolesław levitti innokkaasti kristinuskoa puolalaisten keskuuteen. Taitavana kirkkopoliitikkona hän sai Puolan kirkon irrotetuksi Magdeburgin arkkipiispan alaisuudesta. Sata vuotta myöhemmin vuonna 1130 Magdeburgin arkkipiispa Norbert von Xanten yritti saada Puolan kirkkoa alaisuuteensa, mutta turhaan. Bolesław loi Puolasta suurvallan. Tosin hänen poikansa Mieszko II menetti pian tämän mahtiaseman.^[2]

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Boleslaus I Urhea.