Burgess Shale

Nykymaailmassa Burgess Shale:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe laajalle ihmisjoukolle. Olipa kyseessä uusi teknologinen edistysaskel, tieteellinen löytö tai historiallinen tapahtuma, Burgess Shale on kiinnittänyt monien huomion ja synnyttänyt kiivasta keskustelua eri aloilla. Alan asiantuntijoista tavallisiin aiheesta kiinnostuneisiin ihmisiin Burgess Shale-keskustelu on tullut viime aikoina yhä tärkeämmäksi. Tässä artikkelissa tutkimme yksityiskohtaisesti Burgess Shale:n eri puolia ja sen vaikutuksia tämän päivän yhteiskuntaan.

Walcott Quarry. Valkoiset raidat keskustassa olevassa kivessä ovat reijistä joita on porattu kiveen 1990-luvun puolivälin kaivauksissa.
Kartta jossa on punaisella Yohon kansallispuisto.
Topografikartta alueesta.

Burgess Shale on fossiiliesiintymä Kanadan Kalliovuorilla, Yohon kansallispuistossa. Burgess Shalen esiintymä sisältää maailman vanhimpien pehmeärakenteisten eläinten fossiileja ja se on tärkeimpiä kambrikautisia fossiiliesiintymiä.[1] Vuodesta 1981 alue on ollut maailman perintökohde.[2][3]

Burgess Shalen löysi vuonna 1909 Smithsonian-instituutin esimies Charles Doolittle Walcott. Siihen ei silloin kuitenkaan kiinnitetty juurikaan huomiota. Vasta vuonna 1960 eli viisikymmentä vuotta myöhemmin Alberot Simonella alkoi järjestellä löytöjä uudelleen ja vuonna 1967 Harry Whittington aloitti projektin, johon liittyivät matoasiantuntija Simon Conway Morris ja niveljalkaisasiantuntija Derek Briggs.[3]

Löydöt

Burgess Shale ajoittuu aikaan noin 505 miljoonaa vuotta sitten jolloin oli Kambrikauden räjähdyksen loppu.[4] Se on poikkeuksellinen siksi, että siellä runsaasti pehmeäkuorisia eliötä jotka eivät yleensä fossiloidu esimerkiksi matoja, merililjoja, merikurkkuja, selkäjänteisiä, ja muita eliöitä ilman kalkkikuorta.[3] Erityisen merkittävä se on myös siksi, että esiintymästä on löydetty 20–30 ennestään tuntematonta niveljalkaista, joita ei ole pystytty sijoittamaan mihinkään nykyisistä ryhmistä. Myös kokonaan uusia pääjaksoja on löytynyt useita, ja osa eliöistä on ulkomuodoltaan varsin mielikuvituksellisia. Tunnetuimpia niistä on Hallucigenia sparsa.[1][5] Pikaia gracilens on myös merkittävä, sillä se on selkäjänteisten ensimmäinen tunnettu edustaja.[1][6]

Burgess Shalen saviliuskeesta on kerätty yhteensä yli 70 000 yksilöä 33 520 laatalta. Näytteistä 88 % on eläimiä ja lähes kaikki loput erilaisia leviä. Kaikista näytteistä noin 90 % on sijoitettu Washingtoniin Walcottin kokoelmaan.

Siellä on säilynyt myös mikrofossiileja joista monet kuuluvat bakteereihin, syanobakteereihin, panssarisiimaleviin, ja alkueläimiin, mutta niiden tunnistaminen varmuudella on vaikeaa.[3]

Burgess Shale on suosittu patikointikohde, mutta fossiilien kerääminen alueelta on ehdottomasti kiellettyä.

Burgess Shalen eläimistöä

Kuvia

  • Charles Doolittle Walcott (1850-1927) kaivauksilla Burgess Shaleilla.
    Charles Doolittle Walcott (1850-1927) kaivauksilla Burgess Shaleilla.
  • Ogygopsis.
    Ogygopsis.
  • Anomalocaris.
    Anomalocaris.
  • Anomalocaris.
    Anomalocaris.
  • Marrella splendens on erityisen runsas Burgess Shalen esiintymässä
    Marrella splendens on erityisen runsas Burgess Shalen esiintymässä

Katso myös

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Burgess Shale.

Lähteet

  • Stephen Jay Gould: Ihmeellinen elämä; Burgessin esiintymä ja historian kulku. Art House, 1991. ISBN 951-884-088-1
  1. ↑ a b c Royal Ontario Museum: The Fossils The Burgess Shale. 2011. Arkistoitu 29.4.2015. Viitattu 09.01.2018.
  2. ↑ Canadian Rocky Mountain Parks UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 09.01.2018.
  3. ↑ a b c d Scott, Erin & Kirkner, Lara & Shin, Jane & Desai, Veeral & Chan, James: Localities of the Cambrian: The Burgess Shale www.ucmp.berkeley.edu. 5.5.2000. Viitattu 09.01.2018.
  4. ↑ Royal Ontario Museum: The Cambrian Explosion The Burgess Shale. 2011. Arkistoitu 13.1.2018. Viitattu 09.01.2018.
  5. ↑ Burgess Shale - Hallucigenia sparsa (an onychophoran) Smithsonian National Museum of Natural History. Viitattu 09.01.2018.
  6. ↑ Burgess Shale - Pikaia gracilens (a primitive chordate) Smithsonian National Museum of Natural History. Viitattu 09.01.2018.

Aiheesta muualla