Catharina Kajander

Nykymaailmassa Catharina Kajander:llä on tärkeä rooli yhteiskunnassa. Sen vaikutuksista ihmisten jokapäiväiseen elämään politiikkaan ja talouteen Catharina Kajander on osoittautunut erittäin tärkeäksi aiheeksi tänään. Vuosien varrella Catharina Kajander:stä ja sen vaikutuksista elämän eri osa-alueisiin on keskusteltu laajasti. Tämä artikkeli pyrkii analysoimaan Catharina Kajander:n merkitystä ja sen vaikutusta nykyiseen yhteiskuntaan sekä sen kehitystä ajan myötä. Erilaisia ​​näkökulmia ja mielipiteitä Catharina Kajander:stä käsitellään tavoitteena tarjota kattava ja rikastuttava näkemys tästä aiheesta.

Catharina Kajander (s. 1945 Helsinki) on suomalainen keramiikkataiteilija[1] Kajander opiskeli Taideteollisen oppilaitoksen keramiikkaosastolla, josta valmistui vuonna 1966. Hänen opettajinaan olivat muun muassa Kaj Franck ja Kyllikki Salmenhaara. Kajander on Ornamon ja Helsingin Taiteilijaseuran jäsen. Hän on saanut muun muassa taideteollisuuden valtionpalkinnon vuonna 1969. Kajanderille myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2007.[2]

Kajander on työskennellyt Salmenhaaran assistenttina ja toiminut keramiikkatöiden ohjaajana ja opettajana useissa eri maissa. Hän käyttää töissään suomalaista punasavea. Kajander tutki 1970-luvulla Suomen Kulttuurirahaston tuen turvin suomalaista savenvaluperinnettä ja pitää materiaalia ekologisena.[3]

Försoning, Hanko, 2011.

Catharina Kajander on työskennellyt vapaana taiteilijana vuodesta 1966 lähtien. Vuosien 2001 ja 2006 välillä hän teki sarjan isokokoisia naistorsoja, joiden avulla Kajander kuvaa elämäänsä ja sukunsa naisten kohtaloita. Kajander pitää päätyönään torsosarjan teosta 1918,[4] joka kuuluu Kansallisgallerian kokoelmiin.[5] Torsosarja on ollut näytteillä muun muassa Helsingissä ja Berliinissä.[4]

Hangon Raatihuoneentorilla on Kajanderin graniittiveistos Försoning (Sovitus), joka on paljastettu vuonna 2011.[6] Kajander oli tutkinut äitinsä sukujuuria ja saanut selville, että hänen äitinsä äidinisä oli ollut hankolainen Oy Granit Ab:n kivenhakkaaja ja punakaartilainen, joka kuoli Suomenlinnan vankileirillä vuonna 1918. Försoning on omistettu sisällissodan takia kärsineiden naisten muistolle.[7][8]

Lähteet

  1. ↑ Kajander, Catharina Uppslagsverket Finland. Viitattu 13.4.2021. (ruotsiksi)
  2. ↑ CV Catharina Kajander Ornamo. Arkistoitu 12.4.2021. Viitattu 13.4.2021.
  3. ↑ Terho, Tarlea: Punasaviruukku huonekasveille: Osittain lasitettu ruukku huonekasvin tarpeisiin, s. 12. Terho, Tarlea (Hämeen ammattikorkeakoulu), 2020. Teoksen verkkoversio (PDF) Viitattu 13.4.2021.
  4. ↑ a b Tähtinen, Risto K.: Catharina Kajanderin naistorsot Berliinissä Turun Sanomat. 8.2.2006. Arkistoitu 12.4.2021. Viitattu 13.4.2021.
  5. ↑ Catharina Kajander: 1918 Kansallisgalleria. Viitattu 13.4.2021.
  6. ↑ Erlin, Niclas: Västnyland år 2011, s. 86. Västnyländska Kultursamfundet r.f., 2012. Teoksen verkkoversio Viitattu 13.4.2021. (ruotsiksi)
  7. ↑ Lindberg, Robin: Nytt konstverk i Rådhustorgets park i Hangö 29.4.2011. Svenska Yle. Viitattu 13.4.2021.
  8. ↑ Kajander, Catharina: Elvi Linnea Fredman alias Margareta Helin - en kvinnas öde 1918-2001 påverkat av en röd bakgrund och krigen i Finland Projektet Kvinnor Berättar. 6.11.2017. Viitattu 12.4.2021. (ruotsiksi)