Clara Campoamor on aihe, joka on herättänyt paljon keskustelua viime vuosina. Yhteiskunnan edetessä tästä aiheesta tulee yhä tärkeämpi ja polarisoituvampi, mikä synnyttää ristiriitaisia mielipiteitä eri aloilla. Tämän artikkelin tarkoituksena on analysoida Clara Campoamor perusteellisesti, tutkia sen eri puolia ja tarjota objektiivista ja ajan tasalla olevaa tietoa aiheesta. Kattavan lähestymistavan avulla sen on tarkoitus tarjota lukijalle täydellinen ja tasapainoinen näkemys Clara Campoamor:stä, mikä mahdollistaa laajemman ja rikastuttavan ymmärryksen käsiteltävästä aiheesta.
Clara Campoamor | |
---|---|
![]() Clara Campoamor vuonna 1930 |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 12. helmikuuta 1888 Madrid, Espanja |
Kuollut | 30. huhtikuuta 1972 (84 vuotta) Lausanne, Sveitsi |
Ammatti | asianajaja, poliitikko, kirjailija |
Poliitikko | |
Puolue | Radikaali republikaanipuolue |
|
Clara Campoamor Rodríguez (12. helmikuuta 1888 Madrid, Espanja – 30. huhtikuuta 1972 Lausanne, Sveitsi) oli espanjalainen poliitikko, kirjailija ja feministi, joka osallistui vuoden 1931 perustuslakia säätäneeseen parlamenttiin. Siellä hän vaikutti keskeisesti naisten äänioikeuden hyväksymiseen. Campoamor ajautui kuitenkin jo vuoden 1933 vaalien jälkeen epäsuosioon, ja vuonna 1936 hän lähti sisällissodan takia maanpakoon.
Clara Campoamor syntyi Madridissa liberaaliin ja progressiiviseen työläisperheeseen. Clara oli vielä lapsi, kun hänen isänsä Manuel Campoamor Martínez kuoli. Claran äiti Pilar Rodríguez Martínez kasvatti tämän jälkeen lapsensa yksin vaikeassa taloudellissa tilanteessa. Clara joutui itsekin jo varhain töihin elättääksen perhettänsä.[1][2]
Campoamor työskenteli ensin ompelijana ja sitten Espanjan postilaitoksella sekä konekirjoituksen opettajana.[1] Hän alkoi 32-vuotiaana opiskella alempaa korkeakoulututkintoa ja sitten jatko-opiskella oikeustieteellisessä. Hän rahoitti opintonsa työskentelemällä La Tribuna -lehdelle. Campoamor sai vuonna 1925 luvan harjoittaa asianajajan ammattia.[2]
Miguel Primo de Riveran diktatuuri kaatui vuonna 1930, ja Campoamor oli vuonna 1931 perustamassa naisasiajärjestöä Unión Republicana Femeninaa. Vuonna 1932 hän liittyi radikaaliin republikaanipuolueeseen. Hänet valittiin vuonna samana vuonna Madridin edustajana perustuslakia säätävään kokoukseen. Siellä Campoamor kampanjoi seksismiä vastaan sekä miesten ja naisten lainopillisen tasa-arvon ja yleisen äänioikeuden puolesta. Kokous hyväksyi naisten äänioikeuden, ja Espanjan myöhempi presidentti Manuel Azaña kirjoitti muistelmissaan Campoamorin tehokkuudesta parlamenttisessa keskustelussa.[2]
Espanjan vuoden 1933 vaalit voitti oikeistopuolue CEDA. Vasemmisto syytti Campoamoria tappiostaan, ja hän ajautuikin epäsuosioon.[2] Hän pyrki osallistumaan vuoden 1936 vaaleihin, mutta yksikään puolue ei ottanut häntä listoilleen.[1] Campoamor julkaisi kesäkuussa 1936 poliittisesta taistelustaan muistelmateoksen Mi pecado mortal: El voto femenino y yo. Hän kirjoitti tämän jälkeen vielä kaksi kirjaa naisten oikeuksista.[2]
Campoamor lähti maanpakoon heti sisällissodan puhjettua heinäkuussa 1936. Hän päätyi monien muiden espanjalaispakolaisten tavoin Argentiinaan. Hän jättäytyi politiikasta petyttään Espanjan toisen tasavallan kaatumiseen. Campoamor käänsi ranskalaisia romaaneja espanjaksi ja kirjoitti useita elämäkertoja. Niiden joukossa oli muun muassa meksikolaisen Juana Inés de la Cruz elämäkerta.[1]
Campoamor yritti muutamia kertoja palata Espanjaan, mutta Francon hallinto esti paluun. Campoampor muutti vuonna 1955 Lausanneen Sveitsiin.[1][2] Siellä hän työskenteli ystävänsä lakitoimistossa, mutta oli varsin lannistunut ja kaipasi takaisin Espanjana. Campoamor kuoli Lausannessa syöpään huhtikuussa 1972. Hänen krematoidut jäännökset haudattiin San Sebastiániin.[1]