Tässä artikkelissa aiomme syventyä aiheeseen Copialen käsikirjoitus, olennainen näkökohta, joka on herättänyt kiinnostusta yhteiskunnan eri alueilla. Copialen käsikirjoitus on aihe, joka on herättänyt keskustelua ja pohdintaa eri yhteyksissä, koska sen vaikutukset ulottuvat jokapäiväiseen elämäämme. Näiden linjojen mukaisesti analysoimme Copialen käsikirjoitus:een liittyviä eri näkökohtia sen alkuperästä ja historiasta sen merkitykseen nykyään. Lisäksi selvitämme sen mahdollisia vaikutuksia ja seurauksia sekä erilaisia kantoja ja mielipiteitä asiasta. Epäilemättä Copialen käsikirjoitus on aihe, joka ei jätä ketään välinpitämättömäksi ja jota kannattaa käsitellä laajasta ja kriittisestä näkökulmasta.
Copialen käsikirjoitus on salakirjoituksella kirjoitettu käsikirjoitus, joka sisältää 75 000 käsin kirjoitettua merkkiä 105 sivulla niteessä, joka löytyi Berliinistä DDR:n tiedeakatemiasta kylmän sodan päätyttyä ja on nyt yksityiskokoelmassa.[1] Sen arvellaan olevan peräisin ajalta 1760–1780.[2] Sitä tutkittiin DDR:n tiedeakatemiassa 1970-luvulla,[3] mutta se on ollut nyky-yleisölle tuntematon vuoteen 2011, jolloin kansainvälinen tutkijaryhmä ilmoitti murtaneensa salakirjoituksen.[4] Käsikirjoituksessa on abstrakteja symboleja ja niiden ohella kirjaimia kreikkalaisesta kirjaimistosta sekä useimmat latinalaisten aakkoston kirjaimet. Ainoat selväkieliset tekstit kirjassa ovat sen lopussa oleva "Copiales 3" ja esilehdellä oleva "Philipp 1866". Philippiä pidetään käsikirjoituksen omistajana.[2]
Tekstin purki huhtikuussa 2011 nykyaikaisen tietotekniikan avulla Kevin Knight Etelä-Kalifornian yliopistosta yhdessä Uppsalan yliopiston Beáta Megyesin ja Christiane Schaeferin kanssa. He totesivat sen olevan monimutkainen korvaussalakirjoitus.[5]
Selväkielisen tekstin kirjaimet oli koodattu vanhoin aksentoiduin latinalaisin kirjaimin, kreikkalaisin kirjaimin ja symbolein, kun taas aksentoimattomat latinalaiset kirjaimet osoittivat vain tyhjiä välejä. Tutkijat havaitsivat, että alun 16 sivua kuvailevat jonkin salaseuran initiaatioseremoniaa,[5][6][1] nimittäin Wolfenbüttelin "okulistista veljeskuntaa"[2][7]. Samanlainen käsikirjoitus on tallennettuna Staatsarchiv Wolfenbüttelissä.[2]
Dokumentissa kuvataan initiaatiorituaalia, jossa ehdokasta pyydetään lukemaan tyhjä paperi, ja kun hän sanoo, ettei pysty lukemaan, hän saa silmälasit ja kehotuksen yrittää uudestaan, ja taas uudestaan pyyhittyään silmänsä kankaaseen, jonka jälkeen seuraa "leikkaus", jossa nypitään toinen kulmakarva.[8][4]