Cursus publicus
Tässä artikkelissa aiomme syventyä aiheeseen Cursus publicus, joka on viime aikoina tullut erittäin tärkeäksi. Cursus publicus on ollut keskustelun ja tutkimuksen kohteena eri aloilla psykologiasta politiikkaan, mukaan lukien sosiologia ja taloustiede. Sen vaikutus yhteiskuntaan ja jokapäiväiseen elämään on kiistaton, ja siksi on erittäin tärkeää ymmärtää perusteellisesti sen vaikutukset ja mahdolliset seuraukset. Tässä artikkelissa tutkimme erilaisia näkökulmia Cursus publicus:een, analysoimme sen kehitystä ajan myötä ja pohdimme sen roolia nykyään. Epäilemättä Cursus publicus on aihe, joka herättää monien ihmisten kiinnostuksen, ja olemme varmoja, että tästä lukemisesta on paljon hyötyä niille, jotka haluavat syventää ymmärrystään.
Cursus publicus oli keisarillisen Rooman virkamiehille tarkoitettu kulku- ja kuljetusjärjestelmä, joka mahdollisti viestinnän ja liikkumisen valtakunnan osien välillä. Latinankielinen termi käännetään usein postilaitokseksi tai valtiolliseksi postiksi, mutta nämä käsitteet ovat harhaanjohtavia, sillä toiminnallisesti cursus publicus poikkesi suuresti siitä, mitä nykyään ymmärrämme postin käsitteellä. Cursus publicus ei toiminut minkään vakituisen aikataulun mukaisesti, eikä se ollut yleisesti käytettävissä. Enemmänkin kyseessä oli kulkuvälineiden sekä vaihto- ja taukopaikkojen verkosto, joka oli tietyin, keisarillisin valtuutuksin varustetun henkilön käytettävissä.
Ensimmäinen maininta aiheesta löytyy Suetoniuksen keisari Augustuksen elämäkerrasta. Siinä Suetonius kertoo (Aug.49.3), miten Augustus perusti cursus publicuksen saadakseen nopeasti tietoja tapahtumista eri maakunnissa. Ensimmäisessa vaiheessa järjestelmä toimi säännöllisin välimatkoin sijoitettujen lähettien avulla, jotka kantoivat viestit aina seuraavalle asemalle. Lähetit korvattiin kuitenkin jo Augustuksen aikana vaunuilla, joita ajamalla sama henkilö vei viestin perille asti. Järjestelmä toimi näin aina 400-luvulle asti.
Vaunujen ja niiden kuljettamiseen tarvittavien eläinten hankkiminen ja ylläpito olivat paikallisten yhteisöjen, kaupunkien tai kylien, vastuulla. Vaunujen ja eläinten käytöstä oli säädetty maksu, joka niitä käyttävän tuli suorittaa aina paikallisilla vaihtoasemilla; tämä tapa katosi kuitenkin viimeistään 300-luvulla, ja tässä vaiheessa cursus publicusta käyttävät kulkijat saivat vaunut ja eläimet käyttöönsä ilmaiseksi.
Matkalaisten majoittamiseksi rakennettiin teiden varsille vaihto- ja lepoasemia, joita myöhäisantiikissa kutsuttiin nimillä mansio tai mutatio. Näitä on löydetty mm. arkeologisissa kaivauksissa (Mm. Mansio romana di Collesalvetti ja Mansio ad Baccanas, molemmat roomalaisen via Aurelian varrella.). Myös Tabula Peutingerianassa niitä on mainittu useita.
Lähteet
- Kolb, Anne: "Transport and Communication in the Roman State: The cursus publicus", Travel & Geography in the Roman World, Lawrence, Ray (ed.). Routledge, 2001. S. 95–105.