Tänään aiomme syventyä aiheeseen, joka herättää uteliaisuutta monissa ihmisissä. De Havilland D.H.88 Comet on aihe, josta on keskusteltu ja tutkittu vuosien ajan, ja tässä artikkelissa aiomme tutkia sen eri puolia. De Havilland D.H.88 Comet on herättänyt sekä asiantuntijoiden että harrastajien huomion alkuperästään sen vaikutuksiin nyky-yhteiskunnassa. Tämän analyysin aikana tarkastelemme De Havilland D.H.88 Comet:n eri näkökulmia ja yritämme valaista joitain sitä ympäröiviä myyttejä ja todellisuuksia. Toivomme, että tämän artikkelin lopussa lukijat ymmärtävät De Havilland D.H.88 Comet:n täydellisemmin ja syvällisemmin ja ymmärtävät sen merkityksen nykymaailmassa.
D.H. 88 Comet | |
---|---|
![]() G-ACSS Grosvenor House näytteillä Farnborough’n ilmailunäyttelyssä syyskuussa 1988 |
|
Tyyppi | kilpalentokone |
Alkuperämaa |
![]() |
Valmistaja | de Havilland |
Ensilento | 1934 |
Tila | kaksi restauroitavana |
Valmistusmäärä | 5 |
de Havilland D.H. 88 Comet oli brittiläinen MacRobertson Air Racea varten suunniteltu kaksimoottorinen lentokone. Koneita rakennettiin kilpailua varten kolme kappaletta, ja yksi niistä myös voitti sen. Comet rikkoi lentokilpailun aikana ja sen jälkeen useita ennätyksiä.[1]
MacRobertson International Air Race, lentokilpailu Lontoosta Melbourneen esiteltiin 1933 vuotta aikaisemmin itse kilpailun alkamista.[2][3][4] Siitä huolimatta, että britit olivat menestyneet edellisissä kilpailuissa (kuten Schneider Trophy 1931), heillä ei ollut MacRobertson-kilpailun laajoja maa-alueita ylittävälle reitille sopivaa konetta. Tammikuussa 1934 de Havilland ehdotti suunnittelevansa koneen kilpailua varten, joka pystyisi lentämään 320 kilometrin tuntivahdilla. Yhtiö lupasi kehittää ja valmistaa kolmeen koneeseen rajatun sarjan yhden koneen hinnaksi tullessa 5 000 puntaa. Hinnalla ei pystytty tosin millään tavoin kattamaan koneen kehittämiskuluja.[3][5]
Saatuaan kolme tilausta konetyypistä, de Havilland aloitti Cometin suunnitelemisen. Koneen runko oli puurakenteinen ja vanerilla pinnoitettu siipien ollessa puurakenteiset ja kangaspinnoitteiset. Pitkään virtaviivaiseen nokkaan sijoitettiin polttoainesäiliöt, joiden takana oli tilat miehistölle. Vaikka muut kilpailuun osallistuvat yritykset valmistivat koneensa metallista, de Havilland teki erikoisen valinnan käyttää kokopuurakennetta kilpakoneessaan. Koneen onnistuminen yllätti monet lentokoneteollisuudessa palvelleet.[6]
Cometin moottorit olivat yleisen Gipsy Sixin parannellut versiot, joiden suorituskyky oli hienosäädetty nostamalla puristussuhdetta. D.H. 88 pystyi pitämään 1 200 metrin lentokorkeutta yhdelläkin moottorilla. Koneen päälaskutelineet vetäytyivät siipiin.
de Havilland onnistui koneiden valmiiksi saamisessa ajoissa, jolloin niiden koekäyttämiseen ja -lentämiseen jäi vielä kuusi viikkoa ennen kilpailun alkua.
Tulipunaiseksi maalatun G-ACSS omisti Mr A.O.Edwards, joka nimesi koneen Grosvenor House:ksi hänen ylläpitämänsä hotellin mukaan. Miehistöksi valittiin C. W. A. Scott ja Tom Campbell Black. Kun heidän kilpailijansa Mollisonit ajautuivat ongelmiin Karachissa, Scott ja Campbell Black ottivat kilpailun johdon ja saapuivat ensimmäisinä Allahabadiin. Voimakkaata myrskystä Bengalinlahdella huolimatta he saapuivat Singaporeen kahdeksan tuntia DC-2:ta edellä.
Kone nousi jälleen Darwinissa, mutta sen moottori sammui Timorinmeren yllä, kun öljynpaine putosi nollaan. Darwinissa tehdyt korjaukset saivat koneen jälleen ilmaan, mutta pilotit päättivät lentää viimeiset osuudet toinen moottori pienemmällä teholla. Koneen johto oli tällöin tosin jo kiistaton, ja viimeisen pysähdyksen ja Charlevillessä tehdyn moottorihuollon jälkeen he ohittivat maalilinjan 15.33 paikallista aikaa Melbournessa. Lopullinen lentoaika oli 71 tuntia ja 18 sekuntia.
G-ACSS 'Grosvenor House':n ennätyksiä
Päiväys | Ennätys |
---|---|
20.–23. lokakuuta 1934 | C. W. A. Scott ja Tom Campbell Black lensivät Mildenhallista, Englandista Melbourneen, Australiaan 70 tunnissa ja 55 minuutissa. |
14.–16. marraskuuta 1937 | A.E. Clouston ja Mrs Kirby-Green lensivät Lontoosta Kapkaupunkiin London 45 tunnissa ja 6 minuutissa. |
18.–20. marraskuuta 1937 | Paluumatka 57 tunnissa 23 min. |
15.–20. maaliskuuta 1938 | A.E. Clouston ja V. Ricketts lensivät Lontoosta Uuteen Seelantiin 104 tunnissa ja 20 minuutissa. |
20.–26. maaliskuuta 1938 | Paluumatka 140 tunnissa ja 12 minuutissa. |
Lähde: [7]
Yleiset ominaisuudet
Suoritusarvot