Dm6 ja Dm7

Dm6, Dm7
Dm7- ja EFiab-vaunuista koostuva juna Helsingissä
Dm7- ja EFiab-vaunuista koostuva juna Helsingissä
Perustiedot
Tyyppi kiskobussi
Liikennöitsijä Valtionrautatiet
Valmistaja Valmet
Lukumäärä 15 (Dm6)
197 (Dm7)
Valmistusvuodet 19541963
Museoitu 21 kpl
Numerointi 4000–4014 (Dm6)
4020–4216 (Dm7)
Istumapaikkoja 64
Lempinimi Lättähattu
Sinikko
Tekniset tiedot
Huippunopeus 95 km/h ;115km/h
Paino 15 – 18 t
Pituus 16 660 mm
Leveys 3 100 mm
Korkeus 3 400 mm
Pyörästö (1A)′(A1)′dm
Pyörän halkaisija 613 mm (Dm6),790 mm (Dm7)
Moottori Valmet 815 D
Moottorin teho 180 hv (130 kW)

Dm6 ja Dm7 (kansankielessä Lättähattu) ovat Valtionrautateiden käyttämiä Valmetin vuosina 1954–1963 valmistamia dieselmoottorivaunuja eli kiskobusseja. Erilaiset liitevaunut mukaan luettuina niitä valmistettiin yhteensä yli 400 kappaletta. Dm6- ja Dm7-sarjat korvasivat valmistuessaan höyryveturivetoiset junat suurelta osin Suomen rautateiden paikallisliikenteessä. Viimeiset Lättähatut poistuivat säännöllisestä matkustajaliikenteestä vuonna 1988, mutta niitä on vielä jonkin verran erilaisessa museojunatoiminnassa.

Historia

1950-luvulle tultaessa oli Suomen linja-autoliikenne elpynyt sodan jäljiltä, ja se uhkasi rautatieliikenteen asemaa paikallisliikenteessä. Vastatakseen paremmin linja-autoliikenteen aiheuttamaan kilpailuun Valtionrautatiet tilasi vuonna 1952 Valmetilta seitsemän kiskobussia, joille se antoi sarjatunnuksen Dm6. Seuraavana vuonna tilattiin vielä kahdeksan yksikköä lisää. Lisäksi Valmet valmisti näitä kiskobusseja varten 15 liitevaunua. Dm6-sarjan moottorivaunut valmistuivat vuonna 1954. Niissä oli huomattavan pienikokoiset pyörät, jotka aiheuttivat ongelmia, jopa kiskoilta suistumisia, joissakin risteysvaihteissa. Dm6-sarja sai aluksi numerot 2800–2814, mutta ne numeroitiin pian uudelleen 4000–4014.

Pian Dm6-sarjan jälkeen Valtionrautatiet tilasi Valmetilta lisää lähes samanlaisia kiskobusseja, jotka saivat sarjatunnuksen Dm7. Dm6-sarjan käyttökokemusten perusteella Dm7-sarjaan tehtiin joitakin muutoksia. Suurin ero oli pyörän läpimitan kasvattaminen lähes 20 senttimetrillä. Dm7-moottorivaunuja valmistettiin vuosina 1955–1963 yhteensä 197 kappaletta (nrot 4020–4216) ja erilaisia liitevaunuja lähes saman verran. Kolme moottorivaunua (nrot 4145–4147) muutettiin kiitotavaran kuljetukseen sopiviksi DmG 7 -moottorivaunuiksi. Dm7-sarjan suuremman pyöräkoon takia ne olivat myös hieman korkeampia kuin Dm6-sarja, minkä takia niiden yhteen kytkeminen ei aluksi onnistunut. Niinpä Dm6-sarjan kiskobusseja korotettiin niin, että niiden kytkimet saatiin samalle tasolle Dm7-sarjan kanssa.

Nämä Lättähatut valmisti Valmet Oy Lentokonetehdas Tampereella. Moottorit valmistettiin Valmetin Linnavuoren tehtaalla Siurossa. Lättähattujen konstruktio perustui Ruotsissa kehitettyyn neliakseliseen kiskobussiin (TGOJ YCos ja SJ YCo4), jonka valmistajalta, Hilding Carlsson Mekaniska Verkstadilta Valmet sai lisenssivalmistusoikeudet. Lättähattu-nimitys on peräisin 1950-luvun puolivälin nuorisomuodista; varsinkin helsinkiläiset teinipojat käyttivät ajan amerikkalaisista elokuvista matkittua huopahattua, jonka kupu oli painettu lättään. Valtionrautateiden järjestämän nimikilpailun voitti nimiehdotus Sinikko, joka ei kuitenkaan vakiintunut kiskobussin nimitykseksi.

Käyttö

Dm7-vaunut aktiivipalveluksessa Jyväskylässä vuonna 1987

Dm6- ja Dm7-sarjat huolehtivat lähes koko maan paikallisliikenteestä korvaten suurelta osin höyryveturivetoiset junat. Ne oli sijoitettu kaikille suurimmille varikoille. Vaunut olivat erittäin kevyitä, joten niillä saattoi liikennöidä huonokuntoisillakin rataosilla ja huomattavasti höyryvetureja kustannustehokkaammin. Höyryjuniin verrattuna nopeat ja nopeasti kiihtyvät moottorivaunut mahdollistivat aikataulujen nopeuttamisen ja tiheämmät pysähdykset. Liikennöidyt reitit saattoivat olla hyvinkin pitkiä, kuten 400-kilometrisillä vuoroilla Joensuusta Ouluun ja Mikkelistä Kainuun Ämmänsaareen.

Dm6- ja Dm7-vaunut saavuttivat huippuvuotensa 1964, jolloin kiskobusseja liikkui kaikilla rataosilla. Vuoden 1966 jälkeen kiskobussien käyttö alkoi kuitenkin hiipua, mihin vaikutti muun muassa kaupungistuminen sekä yksityisautoilun ja linja-autoliikenteen lisääntyminen. 1970-luvun alkupuolella radat ja kalusto alkoivat sähköistyä. Monia junavuoroja lakkautettiin kokonaan, ja Sm1- ja Sm2-junat korvasivat Lättähatut Helsingin seudun paikallisliikenteessä. Näistä syistä Dm6-sarja joutuikin konepajakorjauskieltoon 1970-luvun alussa, ja ne hylättiin lopulta vuosina 1972 ja 1974. Dm7-sarja jatkoi vielä liikennöintiä 1980-luvulle saakka enimmäkseen Savon ja Karjalan alueilla. Viimeiset Lättähatut poistuivat säännöllisestä matkustajaliikenteestä vuonna 1988.

Kaikki Dm6-sarjan yksilöt on romutettu, mutta Dm7-sarjan moottorivaunuja sekä niiden liitevaunuja liikennöi vielä jonkin verran tilausliikenteessä ja museojunissa (kuten Porvoon museorautatiellä, äänekoskelaisella Keitele-Museolla Keski-Suomessa, PoRhalla Oulun seudulla ja Haapamäen Museoveturiyhdistyksellä) sekä sähköratojen työ- ja tarkastusvaunuiksi (Ttv) muutettuina. Myytyjä vaunuja on vuosien mittaan muutettu myös esimerkiksi halkoliitereiksi, taukotuviksi ja uimakopeiksi.

Ominaisuudet

Porvoon museorautatien Lättähattu liikennöimässä kesällä 2023. Pieksämäeltä Jyväskylään matkaava Lättähattu Jyväskylän Aholaidassa kesällä 2013

Dm6- ja Dm7-kiskobussit olivat moottorivaunuja, joissa oli kaksi kaksiakselista teliä ja niiden päällä itsekantava teräskori. Sekä moottorivaunut että liitevaunut oli varustettu Scharfenberg-automaattikytkimillä, jotka mahdollistivat automaattisen kytkeytymisen toiseen Dm6- tai Dm7-sarjan kiskobussiin tai liitevaunuun. Muun rautatiekaluston kanssa niitä ei voitu suoraan kytkeä yhteen, vaan väliin tarvittiin erityinen sovituskappale. Suurin mahdollinen yhteenliitettävä vaunumäärä oli 10 vaunua. Yhtä moottorivaunua kohden saattoi liittää aina yhden liitevaunun. Dm6- ja Dm7-kiskobusseissa oli 56+7 matkustajapaikkaa istumajärjestyksessä 3+2. Sekä moottori- että liitevaunujen kaikki matkustajaosastot olivat 2. luokan avo-osastoja.

Alun perin kaikki Dm6- ja Dm7-moottorivaunut numeroon 4174 asti varustettiin 4-vaihteisella Wilson R11A -vaihteistolla, joka mahdollisti suurimmaksi nopeudeksi 95 km/h. Viimeiset 42 moottorivaunua eli numerot 4175–4216 varustettiin saman valmistajan 5-vaihteisella R11B-vaihteistolla, jonka avulla saavutettiin 115 km/h nopeus. R11B-vaihteistossa ilmenneiden ongelmien vuoksi suurin osa näistä vaihteistoista kuitenkin vaihdettiin R11A-vaihteistoiksi. Nelitahtinen, 8-sylinterinen 180 hevosvoiman Valmet 815 -dieselmoottori oli sijoitettu vaunun toiseen ohjaamoon, niin sanottuun moottoripäähän. Voimansiirto oli mekaaninen. Numerosta 4197 alkaen Dm7-moottorivaunut varustettiin kiskojarruin.

Vaunujen ohjausjärjestelmä on sähköpneumaattinen; ohjauskäskyt kulkevat sähköisesti vaunusta toiseen ja varsinainen vaunukohtainen toimilaite käyttää pneumatiikkaa. Sähköllä ohjataan vaunuissa olevia paineilmaventtiileitä, joita myös EP-venttiileiksi kutsutaan (< engl. electro-pneumatic). Vaihteisto, suunnanvaihto, jarrutus ja tehonsäätö toimivat paineilmalla. Jarrut toimivat paineilman lisäksi nestepaineella. Jarrujen paineilma-nestesylinteri työntää jarrunesteen telissä sijaitsevaan nestesylinteriin, joka painaa jarrutönkkiä pyörän kehää vasten.

Kesäisin lättähattujen on sanottu olleen epämukavan kuumia, ja niitä voitiin tuulettaa vain ikkunat avaamalla. Istuimet olivat aluksi keinonahkaa, kunnes VR alkoi käyttää niissä plyysiä.

Variaatiot

Sähköratojen työ- ja tarkastusvaunuksi (Ttv 17) muutettu Dm7-moottorivaunu hylättynä Oulussa

DmG7

Vuosina 1970–1971 muutettiin kolme Dm7-sarjan moottorivaunua (4145–4147) pelkästään tavaran kuljettamiseen tarkoitetuiksi DmG7-moottorivaunuiksi. Muutostyöt tehtiin VR:n Turun konepajalla. DmG7-vaunuissa ei ollut kiinteitä istumapaikkoja, vaan koko vaunu oli tavaraosastoa. Vain moottorittoman päädyn ohjaamossa oli muutama kääntöistuin.

Vaunuilla liikennöitiin rataosilla Pori–Riihimäki–Imatra ja Riihimäki–Helsinki. DmG7-vaunut hylättiin vuonna 1981.

Ttv

Vuosina 1970–1985 muutettiin 16 Dm7-moottorivaunua sähköratojen työ- ja tarkastusvaunuiksi. Ne saivat litteran Ttv ja numerot 3–18. Ttv-vaunut maalattiin puna-harmaa-keltaisiksi, ja niihin asennettiin katolle huoltotaso. Suurin osa Ttv-vaunuista on hylätty.

Liitevaunut

Eia

Eia oli Dm6-sarjaa varten vuonna 1954 rakennettu liitevaunusarja. Niissä oli matkustajaosasto, joka sisustukseltaan ja järjestelyiltään vastasi Dm6-moottorivaunua; Dm6-moottorivaunuihin verrattuna Eia-liitevaunuista oli vain poistettu moottori sekä muut vetovaunuun vaadittavat laitteet. Eia-vaunuja rakennettiin vain neljä kappaletta ja ne saivat numerot 12000–12003. Myöhemmin kaikki sarjan vaunut muutettiin Eiab-sarjaan.

EFia

EFia oli Dm6-sarjaa varten vuonna 1954 rakennettu liitevaunusarja. Niiden matkustajaosastoa oli pienennetty, koska niissä oli matkustajaosaston lisäksi konduktööri- ja matkatavaraosastot. EFia-vaunuja rakennettiin 11 kappaletta ja ne saivat numerot 11500–11510.

Eiab

Eiab oli Dm7-sarjaa varten rakennettu liitevaunusarja. Niissä oli matkustajaosasto, joka sisustukseltaan ja järjestelyiltään vastasi Dm7-moottorivaunua; Dm7-moottorivaunuihin verrattuna Eiab-liitevaunuista oli vain poistettu moottori sekä muut vetovaunuun vaadittavat laitteet. Eiab-vaunut saivat numerot 12000–12013. Ne vaunut hylättiin vuosina 1976 ja 1979.

EFiab

Porvoon museorautatien kolmesta Dm7-moottorivaunusta ja kahdesta EFiab-liitevaunusta koostuva museojuna

EFiab oli Dm7-sarjaa varten rakennettu liitevaunusarja ja kaikkein yleisin Dm6- ja 7-junien liitevaunutyypeistä. Puolet vaunusta muodosti matkustajaosasto, ja toisen puolen matkatavara- ja konduktööriosasto.

FPoab / PFoab

FPoab ja PFoab olivat postiliitevaunuja. Sarjoissa ei ollut teknisiä eroavaisuuksia, vaan nimi kertoi vaunun omistajasta; FPoab-vaunut olivat VR:n ja PFoab-vaunut Posti- ja lennätinhallituksen omistamia. Niitä rakennettiin 26 kappaletta. FPoab vaunut saivat numerot 10201–10213 ja PFoab-vaunut numerot 10101–10113.

Geoab

Geoab oli pelkästään tavarankuljetukseen tarkoitettu liitevaunu, eikä niissä ollut lainkaan matkustajapaikkoja.

Noab

Noab oli vankienkuljetusliitevaunu. Niitä valmistettiin ainoastaan yksi kappale, ja se sai numeron 12251. Vaunu muutettiin Geoab-tavaraliitevaunusta vuonna 1965. Noab-vaunu oli käytössä pääasiassa Oulun ja Kontiomäen välisellä rataosalla, koska siellä oli vanginkuljetustarvetta eikä rataosalla liikennöinyt muita junia kuin moottorivaunuja.

Lv-Lko

Lv-Lko oli virkatarvikevaunu. Niitä valmistettiin yksi kappale, sille annettiin numero Lv-Lko 1. Vaunu muutettiin liitevaunusta EFia 11500 vuonna 1971. Lv-Lko-liitevaunua käytettiin Ttv 3–18-moottorivaunujen liitevaununa.

Tekniset tiedot

4180 lähdössä kierrätykseen. Tämä yksilö oli toiminut pihavarastona käytöstä poiston jälkeen. Lieto, 30. huhtikuuta 2013.

Perustiedot

Päämoottori

Valmistusvuodet (numerot)

Säilyneet Dm7-moottorivaunut ja -liitevaunut

Ajo- ja hinauskelpoiset Dm7-moottorivaunut

Vaunu # Valmistettu Hylätty Sijoitettu Omistaja/liikennöitsijä Liikenteessä
4020 1955 1983 Hyvinkää Suomen Rautatiemuseo Kyllä
4114 1958 1988 Haapamäki, Keuruu Ei
4117 1987 Suolahti Keitele-Museo Kyllä
4120 1988 Haapamäki, Keuruu Suomen Rautatiemuseo Ei
4135 1959 Suolahti Keitele-Museo Kyllä
4136 Pasila, Helsinki Porvoon Museorautatie ry Varalla
4142 Oulu Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat ry Kyllä
4162 1960 1996 Pasila, Helsinki Porvoon Museorautatie ry Ei
4163 1996 Porvoon Museorautatie ry Kyllä
4185 1961 1988 Haapamäki, Keuruu Haapamäen Museoveturiyhdistys ry
4187 Varalla
4200 1962 Suolahti Keitele-Museo Kyllä
4203 Tallinna, Viro Ei
4204 Oulu Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat ry Kyllä
4207 Pasila, Helsinki Porvoon Museorautatie ry
4209 Haapamäki, Keuruu Haapamäen Museoveturiyhdistys ry
4211 Pasila, Helsinki Porvoon Museorautatie ry
4215 Haapamäki, Keuruu Haapamäen Museoveturiyhdistys ry
4216 1963 1984 Toijala, Akaa Veturimuseo

Liikennöintikelpoiset liitevaunut

Kaikki liikennöintikelpoiset liitevaunut ovat sarjaa EFiab. Lisäksi ainakin Eia- ja Eiab-sarjojen liitevaunuja on yksityisomistuksessa eri puolilla Suomea, ja niitä käytetään erilaisina varastoina. Lopen Pilpalassa toimii vaunu nro 11618 kesäkahvilaksi muunnettuna osoitteessa Rautakoskentie 2079. Etenkin motoristeille suunnattu kahvila avasi ovensa 24.9.2017 "Cafe Lättis" -nimellä.

Sarja Liitevaunu # Valmistettu Sijoitettu Omistaja/liikennöitsijä Liikenteessä
EFiab 11592 1959 Pasila, Helsinki Porvoon museorautatie ry Kyllä
11594 Suolahti Keitele-Museo
11599 Haapamäki Haapamäen Museoveturiyhdistys ry
11601 Porvoo Porvoon museorautatie ry Romutettu 2012
11637 1961 Oulu Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat ry Kyllä
11639 Pasila, Helsinki Porvoon museorautatie ry
11655 Suolahti Keitele-Museo

Ttv-vaunuiksi muutetut Dm7-moottorivaunut

Moottorivaunujen muutostyöt Ttv- eli sähköratojen työ- ja tarkastusvaunuiksi suoritti VR:n Turun konepaja.

Ttv # Dm7 # Valmistettu Muutettu Tilanne
3 4026 1955 1970 Romutettu Kuopiossa n. 1991
4 4164 1960 1971 ?
5 4138 1959 1972
6 4025 1955 1974 Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat ry:n omistuksessa
7 4041 1975 ?
8 4047 1956 1976
9 4150 1959 Romutettu varaosalähteeksi
10 4044 1955 1977 ?
11 4086 1957 1978
12 4077 1979 Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat ry:n omistuksessa
13 4093 1980 Romutettu?
14 4022 1955 ?
15 4105 1958 1981 Porvoon Museorautatie ry:n hallinnassa
16 4033 1955 1982 Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat ry:n omistuksessa
17 4194 1961 1983 Romutettu n. 2010
18 4092 1957 1985 ?

Lähteet

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q Eonsuu, Honkanen, Pölhö: Suomen veturit osa 2. Moottorikalusto. Elokuvan Maailma ay, 1995. ISBN 952-5060-02-0.
  2. a b c Suomen Rautatiemuseo: Dm7 (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. a b c d e f g Kortelainen, Kari: Sotakorvaukset söivät Suomen höyryveturit – 1950-luvulla rautateille ilmestyi ketterä ja kevyt haastaja, joka pian mullisti koko raideliikenteen Kauppalehti. 6.12.2022. Viitattu 7.12.2023.
  4. SRHS - Tietoa diesel- ja sähkövetureista (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. a b c d e Pölhö, Eljas – Pykälä-Aho, Mia: Suomen juna- ja raitiovaunukuvasto 1.1.1996. Malmö : Frank Stenvall : Elokuvan maailma, 1996. ISBN 91-7266-133-X.
  6. Porvoon museorautatie r.y.: Ruotsalainen ja suomalainen lättä (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. a b Lämpimien muistojen Lättähattu (PDF) Lapin Kansa. 19.5.2007. Arkistoitu 28.4.2015.
  8. Porvoon museorautatie r.y.: Lättähattu Dm7 (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. Porvoon museorautatie r.y.: Kalusto (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. a b Veturimuseo: Kiskoauto Dm7 "Lättähattu"
  11. Helsingin pitäjä 1997, s. 23–24. Jussi Iltasen artikkeli ”Paikallisjuna Helsinkiin lähtee raiteelta yksi”. Valtionrautateiden paikallisliikenteen kehittyminen Helsingissä ja Vantaalla. . ISSN 0358-6529.
  12. http://vaunut.org/kuva/19232
  13. a b http://vaunut.org/kuva/5318
  14. http://vaunut.org/kuva/53660
  15. http://vaunut.org/kuva/22173
  16. a b http://vaunut.org/kuva/47973
  17. a b http://vaunut.org/kuva/19234
  18. a b Tasoristeys -palsta. RESIINA, 1997, 29. vsk, nro 1, s. 34. ISSN 0356-0600.
  19. Soomlaste rongikõrts läks vett vedama www.ohtuleht.ee. Viitattu 11.1.2017.
  20. Café Lättähattu – Kahvila jossa on tunnelmaa Moottori. 1.10.2017. (suomeksi)
  21. Café Lättiksen yrittäjä loihti kesäkahvilastaan motoristien suosikkikohteen Yrittajat.fi. 21.7.2020. (suomeksi)
  22. a b http://vaunut.org/kuva/87166
  23. http://vaunut.org/kuva/31282
  24. http://vaunut.org/kuva/66144

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dm6 ja Dm7.

Kirjoja

Verkossa

Suomalaiset veturit ja junayksiköt
Dieselveturit ja ‑moottorijunat
Nykyiset Dm12 · Dv12 · Dr14 · Dr16 · Dr18 · Dr19 · Dr20 · Dr21
Entiset Hr11 · Dm3/Dm4 · Dm6/Dm7 · Dm8 · Dm9 · Dv11 · Dr12 · Dr13 · Dv15 · Dv16
Sähköveturit ja ‑moottorijunat
Nykyiset Sr1 · Sr2 · Sr3 · Sm2 · Sm3 · Sm4 · Sm5 · Sm6 · M100 · M200 · M300
Entiset Sm1
Tulevat Sm7
Höyryveturit

A1 · A2 · B1 · C1 · Hr1 · Hv1 · Hv2 · Hv3 · Hv4 · Pr1 · Tr1 · Tr2 · Tk3 · Tv1 · Vr1 · Vr2 · Vr3 · Vr4/Vr5 · Vk4

Ratatyökoneet ja pienveturit

Tve1 · Tve2 · Tve3 · Tve4 · Tve5 · Tka6 · Tka7 · Tka8 · Tka9 · Ttm1 · Ttr1 51 · Ttr

Koeveturit ja ‑kiskobussit

Dr15 · Sv1 · Dm10 · Dm11