Eino Katajavuori

Tässä artikkelissa perehdymme Eino Katajavuori:n kiehtovaan maailmaan ja tutkimme sen monia puolia ja näkökohtia, jotka tekevät siitä niin merkityksellisen nykyään. Alkuperäistään sen vaikutukseen nyky-yhteiskuntaan Eino Katajavuori on ollut kiinnostuksen ja keskustelun aiheena läpi historian. Tarkastellaan syvällisen ja yksityiskohtaisen analyysin avulla sen vaikutusta eri alueilla sekä sen vaikutuksia yksilötasolla ja kollektiivisella tasolla. Opimme asiantuntijoiden mielipiteitä aiheesta ja näkemyksiä niiden ihmisten näkökulmista, jotka kokevat Eino Katajavuori:n läsnäolon läheltä jokapäiväisessä elämässään. Mikä salaisuus on piilotettu Eino Katajavuori:n taakse? Mikä on sen merkitys nykyisessä tilanteessa? Näitä ja muita kysymyksiä käsitellään tässä artikkelissa, joka pyrkii tarjoamaan kattavan näkökulman nyky-yhteiskunnassa erittäin tärkeästä aiheesta.

Eino Katajavuori esiintymässä jatko­sodan aikaan kesällä 1942.

Eino Kullervo Katajavuori (vuoteen 1906 Ehnberg; 1. joulukuuta 1905 Helsinki – 9. huhtikuuta 1984 Helsinki) oli suomalainen ksylofonisti, laulaja, näyttelijä ja orkesterinjohtaja.

Alun perin sähköasentajana työskennellyt Katajavuori pääsi 1920-luvun puolivälissä helsinkiläisen ravintola Cuban orkesteriin. Sieltä hänet kiinnitettiin vuonna 1926 Dallapéhen, jossa hän soitti aina vuoteen 1938, opiskellen välillä Helsingin musiikkiopistossa ja Helsingin kansankonservatorion näyttämöluokalla. Dallapéssa Katajavuori toimi myös kapellimestarina vuosina 1937–1938 Georg Malmsténin jälkeen. Ksylofoninsoiton lisäksi hän oli aika ajoin yhtyeen laulusolistina ja lauloi myös muutamalla levyllä. Näistä tunnetuin lienee Ikkunanpesijä vuodelta 1938.

Sota-aikana Katajavuori kuului viihdytyskomppaniaan ja toimi useiden asemiesiltojen hauskuuttajana. Hänen tunnetuin hahmonsa oli hajamielinen professori. Myöhemmin hän oli mukana myös varieteekiertueilla ulkomailla aina Yhdysvaltoja myöten. Sotien jälkeen Katajavuori näytteli useissa elokuvissa vuosina 1945–1960. Hänen ensimmäinen pääosansa oli Veikko Itkosen elokuvassa Kohtalo johtaa meitä (1945).[1] Jostain syystä hän sai elokuvissa esittää aina vakavia tai konnamaisia rooleja, joissa hänen mahdolliset näyttelijänlahjansa eivät päässeet kunnolla esiin.[2]

Vuonna 1958 Katajavuori liittyi Pumppu-Veikkoihin, josta muotoutui suosittu Humppa-Veikot. Hän pysyi orkesterissa niin kauan kuin terveyttä riitti. 1970-luvun alussa Katajavuorelta ilmestyi myös muutama soololevytys.

Eino Katajavuoren sisar oli kanteletaiteilija Ulla Katajavuori. Hänen poikansa oli jazz- ja viihdepianisti Esa Katajavuori, joka toimi myös teatterikapellimestarina muun muassa Hämeenlinnan kaupunginteatterissa.[3]

Soololevytykset

Lähteet

  1. ↑ Eino Katajavuori Elonetissä.
  2. ↑ Nikula, Jaana: Polttava katse – Regina Linnanheimon elämä ja elokuvat, s. 137. Helsinki: Like, 2000. ISBN 951-578-795-5
  3. ↑ Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto: A–Ö, s. 181. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14518-5
  4. ↑ Pomus.netin tietokanta
  5. ↑ Suomen Äänitearkiston tietokanta

Aiheesta muualla