Ekumeniikka

Nykymaailmassa Ekumeniikka:stä on tullut erittäin tärkeä ja laajaa yleisöä kiinnostava aihe. Teknologian jatkuvan kasvun ja globalisaation myötä Ekumeniikka on saavuttanut ennennäkemättömän merkityksen jokapäiväisessä elämässämme. Puhummepa sitten Ekumeniikka:stä terveyden, politiikan, kulttuurin tai minkä tahansa muun yhteiskunnan alalla, sen vaikutus on kiistaton. Tässä artikkelissa tutkimme Ekumeniikka:n aihetta perusteellisesti ja tarkastelemme sen vaikutuksia, haasteita ja mahdollisuuksia nykymaailmassa. Alkuperäistään tulevaisuuden ennusteisiin Ekumeniikka on aihe, joka ansaitsee tutkimisen perusteellisesti ymmärtääksemme paremmin sen vaikutusta elämäämme.

 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Ekumeniikka on teologinen oppiaine, joka luetaan systemaattisen teologian alaan. Ekumeniikka tutkii ekumeniaa ja ekumeenista liikettä sekä yleisesti kristillisten kirkkojen yhteys- ja yhdistymispyrkimyksiä sekä niihin sisältyviä teologisia ongelmia.

Uskontojen välistä keskustelua eli uskontodialogia tutkitaan uskontoteologiassa, joka on varsin vakiintumaton systemaattisen teologian ala. Uskontoteologiaa tutkitaan myös uskontotieteessä.

Ekumenia on syntynyt samoihin aikoihin kuin itse ekumeeninen liike eli kirkkojen pyrkimys yhteistyöhön ja keskinäiseen yhteyteen jakautuneisuudestaan huolimatta. Ekumeenisen liikkeen puolestaan synnytti 1800-luvulla eri kirkkojen lähetystyössä kohtaamat keskinäiset ongelmat eli missiologiset kysymykset

Ekumeniikka jaetaan tavallisesti seuraaviin osa-alueisiin:

  • ekumeeniset liikkeet ja niiden historia
  • ekumeeninen teologia
  • kirkkojen tunnustukset
  • kirkkokuntien väliset oppikeskustelut
  • ekumeeninen sosiaalietiikka
  • ekumenian edellytysten tutkiminen

Helsingin yliopiston systemaattisen teologian laitoksella myös missiologiaa harjoitetaan erityisesti ekumeniikan yhteydessä, koska sillä ei ole omaa oppituolia.Metodinaan ekumeniikka käyttää systemaattista analyysia. Historiallisissa katsauksissa apumetodina voi olla myös historiatieteen metodit. Ekumeniikan keskeinen kysymyksenasettelu liittyy yleensä siihen, mitä loogisia eroavaisuuksia kirkkokuntien erilaisilla käsityksillä jostakin asioista lopulta on ja mihin eroavaisuuteen se ehkä pelkistyy.

Toinen keskeinen kysymyksenasettelu liittyy kirkkokuntien ekumeenisessa työskentelyssä käyttämien ekumeenisten metodien selvittämiseen. Kristilliset kirkot ovat käyneet 1900-luvun alusta lähtien lukuisia oppikeskusteluja, joissa on myös päästy hyviin tuloksiin. Kirkkokunnat ovat kyenneet löytämään eri opillisista käsityksistä yhteisymmärrystä ja jopa päätyneet lopputulokseen, että kirkkoja eroattavia asioita ei enää olekaan. 1900-luvulla solmittiin useita kirkkojen välisiä unioita, kirkkoliittoja ja opillisia sopimuksia. Ekumeniikka tutkii näissä sitä, millä teologisella menetelmällä yhteys tai yhteisymmärrys on saavutettu.

Ekumeniikka Suomessa

Ekumeniikka alkoi Suomessa 1960-luvulla. Seppo A. Teinonen toimi ekumeniikan henkilökohtaisena ylimääräisenä professorina vuosina 1966-1970. Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan perustettiin 1970-luvulla oppiaineen professuuri.

Ekumeniikan professorit Helsingin yliopistossa:

  • Kalevi Toiviainen 1976-1978
  • Tuomo Mannermaa 1980-2000
  • Risto Saarinen 2001-

Kirjallisuutta

  • Risto Saarinen: Johdatus ekumeniikkaan. Kirjaneliö, 1994.
  • Kari Räntilä (toim.), Hyvät satamat. Suomen kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen opinkäsityksiä. Helsinki: Suomen ekumeeninen neuvosto 1995.
  • Pekka Metso ja Esko Ryökäs (toim.), Kirkkotiedon kirja. Ekumeeninen johdatus kirkkojen oppiin ja elämään. Helsinki: Kirjapaja 2005.