Nykymaailmassa Emil Väre on kiinnostava aihe, joka herättää uteliaisuutta ja huomion monenlaisissa ihmisissä. Emil Väre on valloittanut kaikenikäisten ja -taustaisten henkilöiden mielikuvituksen, olipa sen nykypäivän merkityksellisyys, vaikutus yhteiskuntaan tai historiallinen merkitys. Emil Väre on edelleen jatkuvan tutkimuksen ja mielenkiinnon kohteena sen vaikutuksesta populaarikulttuuriin ja sen merkitykseen akateemisilla tai tieteellisillä aloilla. Tässä artikkelissa tutkimme Emil Väre:n eri ulottuvuuksia analysoimalla sen vaikutuksia, sen kehitystä ajan myötä ja sen merkitystä nykyisessä kontekstissa. Tutkimme myös erilaisia näkökulmia Emil Väre:een ja korostamme sen merkitystä ja relevanssia eri opinto- ja käytännön aloilla.
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Emil Väre 1912 | |||
Maa: ![]() | |||
Miesten kreikkalais-roomalainen paini | |||
![]() | |||
![]() |
Tukholma 1912 | 67,5 kg | |
![]() |
Antwerpen 1920 | 67,5 kg | |
MM-kilpailut | |||
![]() |
Helsinki 1911 | 73 kg | |
EM-kilpailut | |||
![]() |
Budapest 1912 (epäv.) | 82,5 kg |
Emil Ernst Väre (syntyjään Vilén, tunnettu myös nimellä Eemeli Väre; 28. syyskuuta 1885 Kärkölä – 31. tammikuuta 1974 Kärkölä) oli kaksinkertainen kreikkalais-roomalaisen painin olympiavoittaja ja maailmanmestari sekä epävirallinen Euroopan mestari.
Väreen ura oli varsin loistelias. Hän esimerkiksi voitti kaikki vuosina 1912–1916 painimansa ottelut. Väre oli Viipurin Voimailijoiden perustajajäseniä. Väre päätti kilpauransa Antwerpenin kultamitaliin, jonka hän voitti sopuottelussa Taavi Tammista vastaan.[1]
Painin Suomen-mestaruuden Väre voitti 73 kg:n sarjassa vuosina 1909 ja 1911.[2]
Aktiiviuransa jälkeen Emil Väre teki mittavan päivätyän painin järjestötehtävissä. Hän oli kymmenkunta vuotta Painiliiton hallituksessa sekä toimi kahteen otteeseen Viipurin Voimailijoiden puheenjohtajana.
Hänelle myönnettiin Suomen urheilun kultainen ansioristi vuonna 1949.[3]