Ernst Günther Schenck

Seuraavassa artikkelissa perehdymme Ernst Günther Schenck:een, aiheeseen, joka on herättänyt suurta kiinnostusta viime vuosina. Se on ongelma, joka koskee kaiken ikäisiä ihmisiä ja eri puolilla maailmaa, ja sillä on merkittävä vaikutus tämän päivän yhteiskuntaan. Näiden linjojen mukaisesti tarkastelemme Ernst Günther Schenck:een liittyviä eri näkökohtia, mukaan lukien sen historiaa, vaikutusta populaarikulttuuriin, sen vaikutuksia jokapäiväiseen elämään ja mahdollisia ratkaisuja tai lähestymistapoja tämän ongelman ratkaisemiseksi. Lisäksi tutkimme Ernst Günther Schenck:een osallistuvien asiantuntijoiden ja ihmisten mielipiteitä saadaksemme täydellisemmän ja luotettavamman käsityksen sen tärkeydestä ja merkityksestä nykyään.

Ernst Günther Schenck (3. lokakuuta 1904 Marburg – 21. joulukuuta 1998 Aachen) oli saksalainen lääkäri, joka toisen maailmansodan viimeisinä päivinä työskenteli Berliinissä ja kirjoitti kokemuksistaan useita kirjoja. Vuonna 1944 hänet ylennettiin Obersturmbannführeriksi (everstiluutnantti) ja seuraavana vuonna Standartenführeriksi (eversti).[1]

Isänsä ammattia seurannut Schenck valmistui lääkäriksi vuonna 1930 ja toimi tämän jälkeen apulaislääkärina Ludolf-Krehl-klinikalla Heidelbergissa. Vuosina 1931–1934 hän toimi Kaiser-Wilfelm-Institutin lääketieteellisen tutkimuksen yliassistenttina. Kansallissosialistien valtaannousun (Machtergreifung) myötä hän liittyi SA-joukkoihin vuonna 1933. Vuonna 1934 hänestä tuli ylilääkäri. Kansallissosialistisen puolueen jäsenyyden hän otti vuonna 1937 liittyen samalla useisiin eri puolueen järjestöihin, kuten NS-Ärztebund, NS-Dozentenbund, Deutsche Arbeitsfrontt, NS-Volkswohlfahrt ja Reichsluftschutzbund. Vuonna 1940 Schenk liittyi Waffen-SS:ään. Sodan aikana hän työskenteli muun muassa Dachaun keskitysleirin suurella yrttitarhalla, jonka yli 200 000 lääkekasvista valmistettiin esimerkiksi vitamiinituotteita Waffen-SS:lle. Vuonna 1943 hän kehitti proteiinimakkaran SS:n eturintaman joukkoja varten. Tuotteen testeissä Mauthausenin keskitysleirillä kuoli 370 aliravittua vankia nälkäturvotukseen.[1]

Sodan loppupuolella Schenck työskenteli vapaaehtoisena Berliinissä valtakunnankansliassa Führerbunkerin läheisyyteen tehdyssä tilapäissairaalassa. Vaikka hän ei ollut saanut kirurgin koulutusta hän oli mukana monissa suurissa leikkauksissa yhtenä avustajistaan Hitlerin henkilökohtainen lääkäri tohtori Werner Haase. Haase, jolla oli enemmän kirurgikokemusta, oli tuberkuloosin heikentämä.

Länsi-Saksa ei sallinut Schenckin harjoittaa ammattiaan, joten sotavankeudesta palaamisen jälkeen Schenck toimi lääketeollisuuden palveluksesa.

Elokuvat

Schenkiä ovat elokuvissa esittäneet:

Monissa Perikato-elokuvan arvioissa on kiinnitetty huomiota siihen, että elokuvassa Schenck kuvataan sankarina huolimatta sodanaikaisesta toiminnastaan ”SS-tohtorina”[2].

Kirjallisuutta

  • Ernst Gunther Schenck, Theodor Gilbert Morell : Prof. Dr. Med. Theodor Gilbert : Hitlers Leibarzt Und Seine Medikamente (1998, ISBN 3926584521)
  • Ernst Gunther Schenck: Nie Mehr Nach Hause : Als Wissenschaftler, Strafling Und Arzt 10 Jahre in Sowjetischen Gefangenen-, Arbeits- Und Besserungslagern (1997, ISBN 3926584459)
  • Ernst Gunther Schenck: Das Notlazarett Unter Der Reichskanzlei : Ein Arzt Erlebt Hitlers Ende in Berlin (1995, ISBN 3893916016)
  • Ernst Gunther Schenck: Sterben Ohne Wurde : Das Ende Von Benito Mussolini, Heinrich Himmler Und Adolf Hitler (1995, ISBN 3893916024)
  • Ernst Gunther Schenck: Patient Hitler : Eine Medizinische Biographie (1989, ISBN 377000776X)
  • Ernst Gunther Schenck: Woina Plenni : 10 Jahre Gefangenschaft in Sowjetischen Lagern (1986, ISBN 392528401X)
  • Ernst Gunther Schenck: Ergebnisse Einer Befragung Und Untersuchung Ehemaliger Kriegsgefangener : Stuttgart-Studie (1976, ISBN 3872472100)
  • Ernst Gunther Schenck: Katamnestische Erhebung uber Ehemalige Kriegsgefangene : Saarland-Studie (1975, ISBN 3872471945)

Lähteet

  1. ↑ a b Stefan Reinecke: Der Arzt von Berlin Taz.de. Viitattu 17.10.2008. (saksaksi)
  2. ↑ Stephen Moss: Stormtrooper superstars 1.4.2005. Guardian. Viitattu 17.10.2008. (englanniksi)