Etelä-Karjalan maakunta

Etelä-Karjalan maakunta
vaakuna	sijainti
Historialliset läänit	Viipurin ja Savonlinnan lääni (1634–1721) Savonlinnan ja Kymenkartanon lääni (1721–1747) Viipurin lääni (1812–1945) Kymen lääni (1945–1997) Etelä-Suomen lääni (1997–2009)
Maakuntakeskus	Lappeenranta
Maakuntajohtaja	Satu Sikanen
Kokonaispinta-ala	6 872,13 km² 16:nneksi suurin 2021 [1]
– maa	5 326,37 km²
– sisävesi	1 545,76 km²
Väkiluku	125 273 16:nneksi suurin 30.9.2024 [2]
– väestötiheys	23,52 as./km² (30.9.2024)
Maakuntalaulu	Karjalaisten laulu
Nimikkolajit
– järvi	Saimaa
– kala	järvilohi
– kasvi	kangasvuokko
– kivi	spektroliitti
– lintu	satakieli
Lyhenne	FI-02
Infobox OK

Etelä-Karjala (ruots. Södra Karelen) on maakunta Kaakkois-Suomessa Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella. Etelä-Karjala rajautuu lännessä Kymenlaaksoon, idässä Venäjään ja pohjoisessa Etelä-Savoon sekä Pohjois-Karjalaan. Yhdessä nykyisen Kymenlaakson maakunnan kanssa Etelä-Karjala muodosti vuosina 1945–1997 Kymen läänin.

Etelä-Karjalan maapinta-ala on 5 326,37 km², eli noin 1,75 prosenttia koko Suomen maapinta-alasta. Maakunnan makeavesiala on 1 545,76 km², mikä käsittää noin 4,5 prosenttia Suomen makeavesialasta. Maakunnan väkiluku 2024-09-30 30. syyskuuta 2024 oli 125 273 henkeä.^[2] Useampi kuin joka toinen eteläkarjalainen asuu Lappeenrannassa. Etelä-Karjalassa on yhdeksän kuntaa, joista kaksi on kaupunkeja. Lappeenranta on Etelä-Karjalan maakuntakeskus, suurin kaupunki ja merkittävä koulutuksen sekä kaupan keskus. Toinen eteläkarjalainen kaupunki on Imatra.

Etelä-Karjala on nimensä mukaisesti eteläinen osa Suomen puolelle jääneestä osasta vanhaa historiallista Suomen Karjalaa. Kulttuurillisesti ja historiallisesti alue on osaa vanhaa Viipurin lääniä.^[3].

Nykyinen Etelä-Karjala on muodostunut selväpiirteiseksi aluekokonaisuudeksi vasta toisen maailmansodan ja alueluovutusten jälkeen. Sen nimikin vakiintui käyttöön nykyisessä merkityksessään vasta 1950-luvulla, varsinkin sen jälkeen, kun vuonna 1954 perustettiin Etelä-Karjalan maakuntaliitto.^[4] Aikaisemmin se on ollut Savon ja Karjalan historiallisten maakuntien raja-aluetta^[5], jossa käsitykset maakuntien välisestä rajasta ovat eri aikoina vaihdelleet.

Nykyistä Etelä-Karjalaa ovat aikoinaan halkoneet luode-kaakko-suunnassa Pähkinäsaaren (1323) ja Täyssinän (1595) rauhojen rajat. Stolbovan rauhassa vuonna 1617 se joutui kokonaan Ruotsille, mutta vuonna 1721 Uudenkaupungin rauhassa se jaettiin jälleen Ruotsin ja Venäjän kesken, ja vuonna 1743 Turun rauhassa se joutui kokonaisuudessaan Venäjälle osana Vanhaa-Suomea. Kun Vanha-Suomi vuonna 1812 yhdistettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan, siitä muodostettiin Viipurin lääni, johon myös nykyinen Etelä-Karjala kokonaisuudessaan kuului toiseen maailmansotaan saakka. Maakunnallisessa mielessä suuri osa siitä kuitenkin luettiin vielä 1900-luvun alkupuolella yleensä Savoon kuuluvaksi.^[6]

Nykyisen Etelä-Karjalan itäisimmät kunnat Simpele, Parikkala, Saari ja Uukuniemi luettiin ennen toista maailmansotaa kuuluviksi Laatokan Karjalaan. Viipurin länsipuolella olevaa aluetta nimitettiin ennen sotaa Lounais-Karjalaksi^[7], mutta siitä jäi sodan jälkeen Suomelle vain pieni osa, josta Etelä-Karjalaan kuuluvat nykyisin lähinnä vain entiset, myöhemmin Lappeenrantaan liitetyt Ylämaan ja Nuijamaan kunnat. Lounais-Karjalaan kuuluivat aikoinaan myös Virolahti ja Miehikkälä, mutta nykyisin ne luetaan Kymenlaaksoon. Muu osa nykyistä Etelä-Karjalaa, muun muassa Lappeenranta ja Imatra, katsottiin 1900-luvun alkupuolella muun muassa hakuteoksissa tavallisesti Savoon kuuluviksi.^[8][9] Tämä johtui pitkälti siitä, että Topelius oli Maamme kirjassaan maininnut koko Saimaan ja Imatran koskenkin sijaitsevan Savossa.^[4][10] Eino Jutikkalan mukaan kyseessä tämä johtui kuitenkin vain historiallisesta väärinkäsityksestä: Uudenkaupungin rauhan rajaa oli alettu pitää maakuntien rajana, vaikka Savon ja Karjalan välisenä heimorajana oli jo 1500-luvulla pidetty silloisten Viipurin ja Savonlinnan linnaläänien välistä rajaa, joka kutakuinkin vastaa nykyistäkin Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan välistä maakuntarajaa. Paikalliset asukkaat olivatkin vanhastaan käsittäneet Imatran seudun Karjalaan kuuluvaksi.^[4]

Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakuntien alueet muodostivat Kymen läänin vuosina 1945–1997.^[3] Nykyään näiden kahden maakunnan muodostamaa aluetta saatetaan kutsua Kaakkois-Suomeksi. Vanhat Kymen läänin kunnat muodostivat Kymen vaalipiirin, ennen kuin se yhdistettiin Etelä-Savon vaalipiirin kanssa Kaakkois-Suomen vaalipiiriksi vuonna 2015.^[11] Kaakkois-Suomi on tämän vuoksi viitteellisenä käsitteenä aiheuttanut sekaannusta.^[11] Kaakkois-Suomena kielenkäytössä ja virallisissa yhteyksissä on totuttu kuitenkin pitämään nimenomaan vanhaa Kymen lääniä vastaavaa aluetta.^{[12][12][13][14][15][16][17][18][19][20]}

Etelä-Karjala muodostuu yhdeksästä kunnasta, joista kaksi on kaupunkeja (lihavoituina).

Lappeen-
ranta

Imatra

Parikkala

Ruokolahti

Luumäki

Taipalsaari

Savitaipale

Rautjärvi

Lemi

Saimaa

Etelä-
Savo

Pohjois-
Karjala

Venäjä
Karjalan
tasavalta

Venäjä
Leningradin
alue

Kymen-
laakso

Kuntakeskukset

Yli 30 000 asukasta

Yli 10 000 asukasta

Yli 3 000 asukasta

 Alle 3 000 asukasta

Nykyinen Etelä-Karjalan maakunta kuntakeskuksineen.

Nimi	Vaakuna	Kuntamuoto	Väkiluku[21]	Pinta-ala[22]	Väestötiheys	Seutukunta	Perustettu
Lappeenranta (ruots. Villmanstrand)		maakunnan pääkaupunki	73 481	1 723,57 km²	51,24 as./km²	Lappeenranta	1649
Imatra		kaupunki	24 784	191,28 km²	159,91 as./km²	Imatra	1948
Ruokolahti		kunta	4 735	1 219,85 km²	5,03 as./km²	Imatra	1868
Parikkala		kunta	4 320	760,71 km²	7,3 as./km²	Imatra	1635
Taipalsaari		kunta	4 601	761,95 km²	13,35 as./km²	Lappeenranta	1571
Luumäki		kunta	4 379	859,83 km²	5,84 as./km²	Lappeenranta	1642
Savitaipale		kunta	3 197	690,56 km²	5,93 as./km²	Lappeenranta	1639/1867
Rautjärvi		kunta	3 018	401,90 km²	8,59 as./km²	Imatra	1871
Lemi		kunta	2 853	262,48 km²	13,09 as./km²	Lappeenranta	1688/1867

Talvi- ja jatkosodan seurauksena Suomi luovutti Neuvostoliitolle noin puolet Suomen Karjalan pinta-alasta. Lappeenrannan kaupunginkirjaston ylläpitämän Carelica-kotiseutukokoelman keruualue kattaa seuraavat 33 luovutetun alueen lakkautettua kaupunkia, kauppalaa ja kuntaa.^[23][24] Näiden kuntien perinnevaakunat eivät ole virallisia, vaan luovutettuja alueita edustavien säätiöiden ja seurojen tunnuksia.^[25]

Näistä kunnista osa Jääsken, Säkkijärven ja Vahvialan alueista kuuluu edelleen Suomeen, mutta niiden Suomelle jääneet osat liitettiin pian sodan jälkeen muihin kuntiin.

Etelä-Karjalan pinta-alasta noin 77,5 prosenttia on maata ja 22,5 prosenttia vettä. Maakunnan suurin järvi on Saimaa, joka ulottuu myös Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien alueelle. Muita maakunnan alueella sijaitsevia suhteellisen suuria järviä ovat maakunnan koilliskärjessä sijaitsevat Pyhäjärvi ja Simpelejärvi sekä länsiosassa sijaitseva Kivijärvi. Suuri osa Etelä-Karjalasta kuuluu Vuoksen vesistöalueeseen. Simpelejärven ympäristö kuuluu Hiitolanjoen vesistöalueeseen ja Kivijärven ympäristö Kymijoen vesistöalueeseen. Maakunnan eteläosa koostuu useista pienten jokien vesistöalueista.^[26]

Järvien ohella Etelä-Karjalan maisemia hallitsevat metsät ja maalaismaisemat sekä jääkauden seurauksena muodostuneet Salpausselän reunamuodostumat ja harjualueet. Maakunnan maaperä koostuu harjujen ja reunamuodostumien ohella laikuittaisesti sora- ja hiekkamoreenista, kalliomaasta sekä savesta ja siltistä. Turvemaita Etelä-Karjalassa on niukasti, suurimmat suoalueet sijaitsevat Salpausselän kaakkoispuolella. Etelä-Karjalan alueen kallioperä kuuluu maapallon vanhimpiin. Se koostuu maakunnan etelä- ja länsiosissa pääosin rapakivigraniitista, kun taas koillisempana kallioperää luonnehtivat vieläkin vanhemmat biotiittiparagneissi, granodioriitti ja paikoin myös graniitti.^[26][27] Etelä-Karjalan korkein kohta on Ruokolahden ja Rautjärven rajalla sijaitseva Haukkavuori, joka kohoaa 172 metrin korkeuteen.

Kasvillisuuden ja ilmaston osalta Etelä-Karjalan maakunta kuuluu eteläboreaaliseen vyöhykkeeseen.^[28] Suurin osa maakunnan maapinta-alasta on metsää. Voimakkaan puunjalostushistorian takia alueen metsät ovat pääosin talousmetsiä, eikä alueella ole laajoja vanhojen metsien alueita. Yli kaksi kolmasosaa Etelä-Karjalan metsistä on mustikka- tai puolukkatyypin kangasmetsiä; Salpausselältä ja harjualueilta löytyy karumpia puolukka- ja kanervatyypin kankaita. Yleisin puulaji on mänty. Etenkin alueen koillisosissa on runsaasti reheviä lehtometsiä sekä kaskitalouden jäänteenä syntyneitä koivuvaltaisia lehtimetsiä. Paikoin esiintyy myös lehmusta ja vaahteraa. Parikkalan Siikalahdella on merkittävä lintukosteikko.^[27]

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty maakunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen.

Vuonna 2017 Etelä-Karjalassa sijaitsi 21 taajamaa.^[30] Seuraavassa on lueteltu maakunnan 10 suurinta taajamaa.

Maakuntakeskusta vastaava keskustaajama on lihavoitu.

Alla olevassa taulukossa kuvataan Etelä-Karjalan viittä puhutuinta kieltä vuonna 2023.^[32]

Suomen kielen kaakkoismurteita puhutaan Etelä-Karjalassa ja Inkerimaalla sekä Kymenlaakson Miehikkälässä ja Virolahdella.^[33]

Pääartikkeli: Uskonto Etelä-Karjalassa ja Uskonto Lappeenrannassa

Etelä-Karjala on evankelioiva herätyskristillisyyden vahvaa tukialuetta. Liikeellä on voimakasta kannatusta Lappeenrannan–Imatran alueella. Kansanlähetyksellä on kannattajaryhmiä myös muualla Saimaan ympäristössä ja maaseudulla. Vanhoista herätysliikkeistä körttiläisyys ja evankelisuus ovat vaikuttaneet maakunnassa. Evankelisella liikkeellä on niin ikään kannatusta Saimaan eteläosissa.^[34]

Bruttokansantuote Etelä-Karjalassa oli 39 453 euroa asukasta kohti vuonna 2018. Se oli noin seitsemän prosenttia vähemmän kuin koko Suomen keskiarvo, 42 364 euroa.^[35] Merkittäviä työllistäjiä ovat muun muassa Eksote, Lappeenrannan kaupunki, Imatran kaupunki, sellutehtaat UPM-Kymmene, Stora Enso ja Metsä Fibre, terästehdas Ovako Imatra, Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto LUT ja LAB-ammattikorkeakoulu.^[36]

Etelä-Karjalan merkittäviä tieliikenneväyliä ovat valtatiet 6, 13, 14 ja 26 sekä kantatie 62. Venäjälle on tieyhteys Nuijamaan, Imatran ja erityisluvalla myös Parikkalan raja-aseman kautta. Lappeenrannan lentoasemalta lähtee lentoja joihinkin Euroopan kohteisiin. Lappeenrannan seudun joukkoliikenne eli Jouko järjestää julkisen liikenteen Lappeenrannan ja Imatran kaupunkien alueella. Maakunnasta on myös hyvät junayhteydet muun muassa pääkaupunkiseudulle ja Venäjän puolelle Pietariin. Karjalan rata halkoo koko maakunnan läpi ja Etelä-Karjalan alueella sijaitsee viisi rautatieasemaa; Parikkala, Simpele, Imatra, Joutseno ja Lappeenranta, joista jälkimmäisin on maakunnan vilkkain ja merkittävin rautatieasema sekä matkakeskus. Saimaan kanavan kautta on vesiliikenneyhteys Saimaalta Venäjälle. Saimaata pitkin pääsee vesiteitse muunmuassa Puumalaan, Savonlinnaan, Mikkeliin, Joensuuhun, Varkauteen ja Kuopioon.

Etelä-Karjalan sijainti Venäjän rajalla antaa maakunnalle kansainvälistä leimaa. Venäläisten matkailijoiden ansiosta tax-free-myynnin määrässä vain Helsinki sijoittui vuonna 2006 Lappeenrannan ja Imatran edelle.^[37] Etelä-Karjalan matkailun erityispiirteitä ovat olleet seudun monipuolinen luonto, viisumivapaat risteilyt Venäjälle sekä useat kylpylät, joista uusin on syksyllä 2011 toimintansa aloittanut Holiday Club Saimaan kylpylähotelli.^[38] Vielä vuonna 2019 Etelä-Karjalan 1,9 miljoonasta ulkomaalaisesta matkailijasta 96% oli venäläisiä.^[39] Vuoden 2022 Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan jälkeen venäläisten matkailu on kuitenkin romahtanut hyökkäyksen taloudellisten seurauksien sekä matkailulle asetettujen rajoitusten myötä. ^[39][40]

Historiallisesti merkittävimpiä eteläkarjalaisia henkilöitä ovat muun muassa kielitieteilijä D. E. D. Europaeus sekä presidentti Pehr Evind Svinhufvud. Tunnetuimpia eteläkarjalaisia kirjailijoita ovat muun muassa Hilja Valtonen ja Laila Hirvisaari, joista jälkimmäinen on kirjoittanut lukuisia alueelle sijoittuvia romaaneja.

Lappeenranta on kulttuurillisesti monipuolinen kaupunki, jossa toimii muun muassa useita teattereita, kuten Lappeenrannan kaupunginteatteri ja Lappeenrannan kesäteatteri. Kaupungissa järjestettäviä kulttuuritapahtumia ovat muun muassa Linnoituksen yö ja Lappeenrannan valtakunnalliset laulukilpailut. Museoista merkittävimpiä ovat Lappeenrannan linnoituksessa sijaitsevat Etelä-Karjalan museo, Lappeenrannan taidemuseo ja Ratsuväkimuseo. Lappeenrannassa sijaitsee myös Taidekoulu Estradi. Imatralla on muun muassa rajamuseo ja teollisuustyöväen asuntomuseo. Omalaatuisimpia nähtävyyksiä on muun muassa Parikkalan patsaspuisto.

Merkittävimpiä Etelä-Karjalasta lähtöisin olevia musiikkiartisteja ovat muun muassa Pave Maijanen, Taiska, Hanna Pakarinen ja Koop Arponen sekä metalliyhtyeet Kotiteollisuus, Mokoma, Stam1na ja Twilightning. Klassisen musiikin orkestereja ovat muun muassa Lappeenranta Big Band ja Lappeenrannan kaupunginorkesteri.

Etelä-Karjalan ruokakulttuuriin kuuluvat muun muassa karjalanpaisti, karjalanpiirakka ja erilaiset muut piirakat, lihapiirakat vety ja atomi, lammaskaali, rantakala, munavoi, mustikkakukko ja erilaiset kiisselit.^[41]

Etelä-Karjalan liitto on yksi Suomen 18 maakuntaliitosta. Siihen kuuluvat kaikki Etelä-Karjalan kunnat. Liiton päättävien elinten luottamushenkilöt ovat jäsenkuntien poliittisia vaikuttajia, jotka edustavat kuntalaisia kunnallisvaalien tuloksen mukaisesti.^[42]

Liitto ajaa maakunnan, kuntien, väestön ja elinkeinoelämän etuja ja sen tavoitteena on maakunnan henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin sekä kulttuurin edistäminen. Sen lakisääteisiä tehtäviä ovat alueiden kehittäminen ja maakuntakaavoitus. Lisäksi liitossa tehdään maakuntaa koskevia tutkimuksia, tilastointia, suunnitelmia ja selvityksiä. Liitto on myös maakunnan vaikuttajien ja sidosryhmien yhteistyöorganisaatio.^[42]

• Etelä-Karjalan maakunnan kuntien vaakunat
• Luettelo Etelä-Karjalan kansakouluista

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Etelä-Karjalan maakunta.

• eKarjala-maakuntaportaali
• Etelä-Karjalan liitto (Arkistoitu – Internet Archive)
• goSaimaa.com-matkailusivusto