Etikka

Tänään haluamme puhua Etikka:stä, aiheesta, joka on saanut suurta merkitystä viime vuosina. Etikka on aihe, joka on ollut keskustelun, tutkimuksen ja analyysin aiheena eri aloilla politiikasta tieteeseen, mukaan lukien kulttuuri ja yhteiskunta yleensä. Etikka on herättänyt ristiriitaisia ​​mielipiteitä, herättänyt kiistoja, ollut keskustelun lähde ja herättänyt monien ihmisten kiinnostuksen. Tässä artikkelissa tutkimme Etikka:n eri puolia, syvennymme sen merkitykseen, vaikutuksiin ja vaikutukseen nykymaailmassa. Epäilemättä Etikka on aihe, joka ei jätä ketään välinpitämättömäksi ja joka ansaitsee käsitellä syvällisesti ja harkiten.

Etikkatynnyreitä
Suomalaista Rajamäen väkiviinaetikkaa.

Etikka on hapan neste, joka syntyy viinin tai väkiviinan alkoholin hapettuessa etikkahapoksi. Suomessa eniten käytettävä väritön väkiviinaetikka on veden ja etikkahapon sekoitus.[1] Etikan etikkahappopitoisuus on tyypillisesti 3–5 prosenttia.

Etikkaa tehdään istuttamalla alkoholiin sopiva bakteerikanta. Etikoituminen alkaa yleensä myös spontaanisti liian pitkäksi aikaa auki jätetyssä alkoholipullossa.

Etikkalajeja:

Etikkaa voidaan käyttää esimerkiksi etikkasäilönnässä ja salaatinkastikkeissa. Väkiviinaetikkaa käytetään myös puhdistusaineena, jolla voi poistaa muun muassa kalkkitahroja.

Valmistusmenetelmät

Alkuperäinen menetelmä on ollut viinin jättäminen avoimeen astiaan niin pitkäksi aikaa, että siitä tulee etikkaa eli hapanviiniä, jota ranskan kielen sana vinaigre alkujaan tarkoittaa. Menetelmällä ei kuitenkaan synny kovin korkealaatuista viinietikkaa.

Orléansin menetelmä

Tunnetuin vanhoista viinietikan valmistusmenetelmistä on Orléans-menetelmä, joka oli ensimmäinen laadukasta viinietikkaa tuottava teollinen menetelmä. Se kehitettiin 1670-luvulla Orléansissa Ranskassa.[2] Orléans-pintamenetelmässä viinin annettiin etikoitua makaavissa 200 litran tynnyreissä. [3] Orléansin menetelmästä on kehitetty teollinen versio, jossa käytetään teräksisiä pystysäiliöitä. Tässä menetelmässä etikka lämpenee ja etikan aromit haihtuvat.[4]

Muita menetelmiä

Orléansin menetelmän tilalle tuli vähitellen 1800-luvun alkupuolella kehitetty ”pikaetikkamenetelmä” eli lastumenetelmä, jota esimerkiksi Rajamäen tehtaat käytti aloittaessaan etikan valmistuksen 1892. Menetelmässä viini tai muu alkoholipitoinen liuos valutettiin säiliön ritilän päällä olevien puulastujen läpi. Lastuissa olevat etikkabakteerit hapettivat alkoholista etikkaa.[3]

Sittemmin on siirrytty yleisesti submerssimenetelmään,[2] jossa liuoksessa elävät bakteerit hapettavat etikkaa etanolista.[3]

Funktionaalinen käyttö

Omenaviinietikkaa on markkinoitu laihdutustuotteena. Suomen lihavuustutkijat ry:n jäsen dosentti Pertti Mustajoki kuitenkin torjuu ajatuksen huijauksena.[5]

Lähteet

  1. ↑ Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 123. WSOY, 1958.
  2. ↑ a b Etikan valmistuksen historiaa, Rajamäen.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ a b c Väkiviinaetikan tarina, Rajamäen.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ The unique Orleans process (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ Laihdutushuuhaa voi paksusti Skeptikko-lehti 45, 2/2000.

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Etikka.