FS Jules Michelet (1908)
Tässä artikkelissa aiomme käsitellä FS Jules Michelet (1908)-ongelmaa eri näkökulmista, jotta voimme tarjota kattavan ja täydellisen näkemyksen tästä asiasta. Tutustumme sen historiaan, sen vaikutuksiin nyky-yhteiskunnassa, sen ympärillä esiintyneisiin edistysaskeliin ja haasteisiin sekä asiantuntijoiden ja mielipidejohtajien mielipiteitä aiheesta. FS Jules Michelet (1908) on aihe, joka on herättänyt suurta kiinnostusta ja keskustelua eri alueilla, joten sen ymmärtämiseen ja analysointiin on tärkeää syventyä laajemman ja rikastuttavan näkemyksen saamiseksi. Tämän artikkelin avulla aiomme tarjota yksityiskohtaisen ja tiukan lähestymistavan FS Jules Michelet (1908):een, tarkoituksenamme edistää tietämystä ja pohdintaa tästä aiheesta.
| Jules Michelet | |
|---|---|
 Jules Michelet |
|
 |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Arsenal de Lorient |
| Kölinlasku | kesäkuu 1904 |
| Laskettu vesille | 31. elokuuta 1905 |
| Palveluskäyttöön | marraskuu 1908 |
| Poistui palveluskäytöstä | upotettu maalilaivana 1937 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma | 13 105 t |
| Pituus | 146,53 m (kokonaispituus) |
| Leveys | 21,41 m |
| Syväys | 8,41 m |
| Koneteho | 30 000 ihp |
| Nopeus | 22,5 solmua |
| Miehistöä | 728 |
| Aseistus | |
| Aseistus |
4 × Canon de 193 mm Modèle 1902 kaksoistorneissa 12 × Canon de 164 mm Modèle 1893 24 × Canon de 47 mm Modèle 1902 2 × 460 mm torpedoputkea |
Jules Michelet oli 1900-luvun alussa valmistettu Ranskan laivaston panssariristeilijä.
Valmistus
Alus tilattiin paranneltuna versiona Léon Gambetta -luokan aluksista Lorientin laivastontelakalta, missä köli laskettiin kesäkuussa 1904. Alus laskettiin vesille 31. elokuuta 1905 ja otettiin palvelukseen marraskuussa 1908.[1]
Alus oli hieman pidempi ja suurempi uppoumaltaan kuin edeltäneet alukset. Aluksen propulsiojärjestelmä oli sama, mutta se tuotti enemmän tehoa mahdollistaen suuremman nopeuden. Sen aseistuksena oli neljä 193 millimetrin tykkiä kaksoistorneissa, jotka oli sijoitettu keulaan ja perään. Apuaseina oli kaksitoista 164 millimetrin tykkiä, joista kahdeksan oli asennettu yksiputkisiin torneihin ja loput neljään kasemattiin. Apuaseiden määrää oli laskettu, mutta ne olivat uutta tehokkaampaa mallia. Torpedoveneiden torjuntaan alukselle oli asennettu 24 kappaletta 47 millimetrin tykkejä kasematteihin ja aseistuksen täydentämiseksi alukselle oli asennettu kaksi vedenalaista 450 millimetrin torpedoputkea.
Palvelus
Palvelukseen otettaessa alus liitettiin joulukuussa 1908 Välimeren laivueen 1. kevyeen divisioonaan, jossa lippulaivana oli Jules Ferry ja kolmantena aluksena Victor Hugo. Tammikuussa 1909 alus siirrettiin reserviin, mistä se palautettiin palvelukseen suureen laivastokatselmukseen 4. syyskuuta 1911 ja sitä seuranneeseen sotaharjoitukseen. Alus oli 2. kevyen divisioonan komentajan kontra-amiraali Nicolin lippulaivana.[2]
Alus oli 1. maaliskuuta 1912-15. marraskuuta 1913 Toulonin tykistökoulussa koululaivana, jolloin aluksella räjähti 26. kesäkuuta 1912 tykkitornissa kartussipussi, jolloin viisi miestä sai surmansa. Oltuaan lyhyen aikaa reservissä alus korvasi Waldeck-Rousseaun 1. kevyen divisioonan komentajan kontra-amiraali Ramey de Sugnyn lippulaivana, minkä jälkeen se oli divisioonan neljäntenä aluksena. Léon Gambettan tuhouduttua 27. huhtikuuta 1915 alus korvasi sen 2. kevyen divisioonan komentajan kontra-amiraali Charlierin lippulaivana.[2]
Ranskan liittyessä 3. elokuuta 1914 ensimmäiseen maailmansotaan alus oli Toulonissa Ranskan Välimeren laivastossa (ransk. 1re Armée Navale) 1. kevyessä divisioonassa kontra-amiraali R. de Sugnyn lippulaivana. Divisioonan muut alukset olivat Ernest Renan, Edgar Quinet ja Waldeck-Rousseau, joka vapautui telakalta vasta syyskuussa. Alus liitettiin divisioonan kanssa suojaamaan Ranskan XIX armeijakunnan siirtoa Pohjois-Afrikasta Ranskaan. Se liitettiin ryhmä A:han, jossa oli lisäksi 1. taistelulaivalaivue ja 12 torpedovenettä. Ryhmä suojasi 6. elokuuta Philippevillestä Marseilleen saattueen, jossa oli 1 750 miestä ja 270 hevosta. Saattueeseen liittyi vielä Ajaccion edustalla kaksi kuljetusalusta.[3]
Laivaston (ransk. Armée navale, aiempi Välimeren laivue) komentaja Boué de Lapeyrère sai aamulla 13. elokuuta tiedon sodan alkamisesta Itävalta-Unkarin kanssa. Samalla hän sai ohjeet ottaa yhteyttä Maltalla olevaan brittiläiseen Välimeren laivastoon ja purjehtia Italian rannikolle, missä tuli aloittaa sotatoimet Itävalta-Unkarin laivastoa vastaan. Hän lähti laivastoineen merelle tavoitteena purkaa Antivarin saarto ja tuhota kaikki Cattaron alueella tavoitetut vihollisen sotalaivat. Laivastoon liitettiin kontra-amiraali Ernest Troubridgen komentamat Kuninkaallisen laivaston risteilijät ja hävittäjät.[4]
Ranskan laivaston 1. ja 2. kevyt divisioona sekä Kuninkaallisen laivaston alukset purjehtivat pohjoiseen pitkin Albanian rannikkoa loppujen alusten purjehtiessa Italian rannikolla. Osastot lähtivät liikkeelle 15. elokuuta kello 19 ja niiden tuli kohdata Cattaron ja Antivarin edustalla seuraavana aamuna. Laivaston ei ollut tarkoitus jatkaa pohjoisemmaksi, koska Adrianmeren itärannikko oli Cattarosta pohjoiseen erittäin rikkonainen mahdollistaen keveiden torpedoin varustettujen alusten piilottamisen ja iskut laivastoa vastaan. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi Otrantonsalmen sulku, jolla estettiin Itävalta-Unkarin laivaston pääsy Adrianmereltä Välimerelle.[4]
Kontra-amiraali Ramey de Sugny siirsi syyskuun puolivälissä lippunsa alukselta Waldeck-Rousseaulle. Divisioonan muut alukset olivat Ernest Renan ja Edgar Quinet. Saarron valvonta raskailla pinta-aluksilla todettiin mahdottomaksi 12. lokakuuta, mihin syynä oli alusten kuluminen ja polttoainekulutus. Partiointi siirrettiin keveille yksiköille, joiden tukena satamissa oli raskaampia aluksia. Antivariin Lovcenin vuorelle rakennettiin radiolla varustettu valvonta-asema, josta kyettiin näkemään kauas Cattaron taakse. Lisäksi Antivariin toimitettiin runsaasti kalustoa. Sukellusvene uhan vuoksi Antivariin matkanneiden saattueiden suojaksi siirrettiin vuoden 1915 alusta alkaen vain keveitä pinta-aluksia.[4] Sodan aikana alukselta poistettiin kaksitoista 47 millimetrin tykkiä, joiden tilalle asennettiin neljä 47 millimetrin ilmatorjuntatykkiä.
Itävalta-Unkarin armeijan hyökättyä Belgradiin ja Bulgarian julistettua sodan Serbialle joutui Serbian armeija kahden rintaman sotaan, mikä pakotti sen vetäytymään Albanian rannikolle. Aluksi Ranskan ja Britannian laivastot toimittivat tarvikkeita, mutta tilanteen heikentyessä armeijan evakuointi katsottiin vuoden 1915 lopulla ainoaksi mahdollisuudeksi. Vara-amiraali Chocheprat määrättiin miehittämään Korfu armeijan uudelleen järjestämiseksi. Samalla määrättiin 1. ja 2. kevyen divisioonan panssariristeilijät evakuoimaan joukot.[5]
Alus kuljetti 7. tammikuuta 1916 Bizerteen 700 serbisotilasta. Varsinainen joukkojen evakuointi alkoi 17. tammikuuta ja helmikuun alusta alkaen Korfulle saapui päivittäin 1 800 evakuoitua. Evakuointi päättyi 20. helmikuuta. Kahdessa kuukaudessa joukot oli muodostettu uudelleen ja varustettu, jolloin ne voitiin liittää ulkovaltojen Salonikaan lähetettäviin joukkoihin. Koko 125 000 miehen armeija oli siirretty Salonikaan 30. toukokuuta mennessä.[5] Turkin irtauduttua sodasta Mudrosin aselevon jälkeen alus siirtyi Dardanellien läpi Mustallemerelle marraskuussa 1918.
Alus oli 12. joulukuuta 1918 Konstantinopolissa Escadre de l'Ententessä, mistä se siirrettiin 2. maaliskuuta 1919 Mustallemerelle 2. laivueen 2. divisioonaan. Heinäkuussa 1919 alus palasi Touloniin, missä se siirrettiin reserviin. Marraskuussa 1921 alus liitettiin lippulaivana Division volante de l'Atlantiqueen, kunnes se siirrettiin 12. lokakuuta 1922 Victor Hugon kanssa lippulaivana Division navale de l'Extréme Orientiin (DNEO). Alus palasi 11. heinäkuuta 1923 Touloniin, missä se siirrettiin reserviin. Alus palasi 15. heinäkuuta 1925 lippulaivaksi DNEO:oon, mistä se palasi 10. heinäkuuta 1929 palveluksesta poistettavaksi Touloniin.[6]
Alus muutettiin 1931 Ecole de canonnagelle maalilaivaksi. Se poistettiin 3. toukokuuta 1936 alusluettelosta. Circé-luokan sukellusveneen Thetiksen laukaisema torpedo upotti aluksen 8. toukokuuta 1937.[6]
Lähteet
- Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906–1921. London: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5 (englanniksi)
- Jordan, John & Caresse, Philippe: French Armoured Cruisers 1887–1932. Barnsley: Seaforth Publishing, 2019. ISBN 978-1-5267-4118-9 (englanniksi)
Viitteet
|
|
Edeltäjä: Léon Gambetta -luokka |
Ranskan laivaston panssariristeilijät | Seuraaja: Ernest Renan |
| X peruutettu • S yksittäinen alus |