Farmarihousut

Kysymys Farmarihousut:stä on ratkaiseva nyky-yhteiskunnassa. Farmarihousut on ollut vuosia keskustelun ja tutkimuksen kohteena, ja sen vaikutus ulottuu eri alueille politiikasta tieteeseen. Tässä artikkelissa tutkimme Farmarihousut:n eri puolia ja sen vaikutuksia ihmisten jokapäiväiseen elämään. Analysoimme sen historiallista merkitystä, sen kehitystä ajan myötä ja mahdollisia tulevaisuuden vaikutuksia. Lisäksi tarkastelemme erilaisia ​​näkökulmia Farmarihousut:een tarjoten laajemman ja syvemmän kuvan aiheesta. Tämän kattavan analyysin avulla toivomme valaisevamme Farmarihousut:tä ja tarjoavamme täydellisemmän käsityksen sen merkityksestä nyky-yhteiskunnassa.

Farkut, työvaatteesta nuorison ja vähän vanhemmankin väen muodiksi muuttunut vaatekappale.

Farmarihousut eli farkut ovat denim-puuvillakankaasta tehdyt, useimmiten sinisiksi tai mustiksi värjätyt housut.

Farmarihousut ovat hyvin suosittuja ympäri maailmaa. Erityisen suosittuja ne olivat 1970-luvulla,[1] jolloin ne yhdistettiin samasta kankaasta valmistetun farkkupuseron eli -takin kanssa usein vapaa-ajanpuvuksi nimeltä farkkupuku. Farkkukangasta käytetään myös laukuissa, takeissa ja jopa minihameissa. Kapealahkeisia tai tiukkoja farkkuja sanotaan ”pillifarkuiksi” ja löysiä farkkuja kutsutaan muun muassa ”lökäreiksi”. Tunnettuja perinteisiä farmarihousujen valmistajia ovat Levi Straussin mukaan nimetty Levi’s sekä Lee ja Wrangler.

Historia

Farmarihousujen kantamuoto, kestävästä kankaasta tehdyt housut kehitettiin alun perin 1500-luvun Genovan kaupunkivaltiossa työhousuiksi laivaston merimiehille. Ranskalaiset kopioivat idean ja kehittivät oman kankaan, jolle antoivat nimeksi denim. Kyseisestä kankaasta tehtyjä housuja ranskalaiset taas alkoivat kutsua kankaan väriin viittaavalla nimellä "Bleu de Gênes" - genovansininen. Englanninkielinen sana jeans muistuttaa äännettäessä sanaa Gênes. 1700-luvulla farkut päätyivät Pohjois-Amerikkaan, kun brittiläiset kauppiaat myivät niitä työhousuiksi kaivos-, tehdas- ja rautatietyöläisille.[2]

Farkkuja kehitettiin edelleen Yhdysvalloissa vuonna 1872. Saksalaissyntyisen, San Franciscoon muuttaneen kauppiaan Levi Straussin asiakas, räätäli Jacob Davis Nevadan Renosta sai idean vahvistaa farmarihousuja repeämiselle alttiista kohdista kupariniiteillä. Kestävien housujen suosio oli suuri ja Davis tajusi tehneensä tärkeän keksinnön. Davisilla ei ollut varaa hakea patenttia keksinnölleen yksin, joten hän ehdotti yhteistyötä Straussille, ja he hakivat patentin yhdessä. He saivat patentin vuonna 1873, ja tuotanto alkoi ripeästi. Ensimmäiset farmarihousut valmistettiin hamppukankaasta, joka korvaantui 1800-luvun loppupuolella puuvillalla.[3][4]

1950-luvun alussa alkoivat amerikkalaiset farkut ilmestyä myös radikaalien suomalaisten nuorten pukeutumiseen, vaikka ulkomaista tuontia ei ollut. Farkkuja sai ostettua merimiehiltä satamista, tai niitä sai paketissa sukulaisilta Atlantin takaa.[5] Kotimaiset farkut tulivat kauppoihin 1950-luvun puolivälissä. Ensimmäisenä farmarihousujen valmistuksen aloitti helsinkiläinen työvaatteita valmistanut Vaaksa Oy. Vuonna 1954 tehtaalle ilmestyi sattumalta kanadalainen merimies, joka vaihtoi päällänsä olleet resuiset ja likaiset työhousut tehtaan siisteihin ja uusiin vaatteisiin. Merimiehen housut päätyivät mallimestari Laila Anttilan käsiin, joka teki niistä kaavat. Suuren suosion saaneet "länkisääriset" housut saivat nimekseen Väiski, ja naisten mallia kutsuttiin nimellä Can-Can. Vielä tuolloin naisten housuissa vetoketju oli sivusaumassa, koska ei pidetty sopivana sijoittaa sitä eteen.[6]

Aikajana

  • 1873 – Kangastavarakauppias Levi Strauss ja räätäli Jacob Davis patentoivat niiteillä vahvistetut työhousut.
  • 1890 – Levi Strauss & Co:n patentti farmarihousuista meni umpeen. Yhdysvalloissa alkoi tiukka kilpailu eri valmistajien välillä.
  • 1911 – Kilpailija Lee Mercantile Co alkoi valmistaa Yhdysvalloissa työtakkeja ja -housuja. Kokohaalarista tulee vetonaula.
  • 1914 – Elokuvien cowboy-sankarit käyttivät Leviksen farkkuja, joita alettiin myydä myös postimyynnissä. Housuihin lisättiin vyölenkit.
  • 1930 – Tällä vuosikymmenellä farkkuja alettiin valmistaa naisillekin. Henkselinnapit ja ripustuslenkki poistuvat.
  • 1945 – Sodan jälkeen farkut aloittivat Euroopan-valloituksen.
  • 1947 – Kolmas klassikkomerkki Wrangles Western Wear tuli markkinoille. Viisitaskuisten housujen etutaskut syvenevät, takataskut ommeltiin korkeammalle ja lisättiin kellotasku.
  • 1954 – Vaaksa Oy:n tekemät Suomen ensimmäiset merkkifarkut tulivat markkinoille.[7]
  • 1957 – Toiset kotimaiset, James Dean -farkut (”Jamekset”) tulivat markkinoille.
  • 1970 – Kotimaiset Beavers-farkut tulivat markkinoille. Niitä mainostivat suomalaiset muusikot, kuten Hurriganes. 1970-luvulla Suomessa valmistettuja farkkumerkkejä olivat myös Falmers, Lee Cooper ja Mic Mac. Lahtelaisen Farmariteollisuus Oy:n merkkejä olivat Laredo, Madcap, Pepino, Fate ja Bitter. Luhdan merkki oli Rica Lewis, Ewald Oy:n Beat. Kaikkiaan Suomessa oli enimmillään parikymmentä farkkutehdasta, joista viisi Lahden seudulla.[8][9]
  • 1995 – Suomi liittyi Euroopan unioniin, farkkujen hinnat romahtivat.[10]
  • 2002 – Farmariteollisuus Oy lopetti, iisalmelainen Iki-Asu teki konkurssin, ja Suomeen jäi enää yksi farkkutehdas, M.A.S.I Company Keiteleellä.[11][12]
  • 2014 – Viimeisenä Suomessa farkkutuotannon lopetti M.A.S.I Company.[13]

Malleja

Korkeavyötäröiset ja kapealahkeiset farkut.
Low rise -farkkumalleja vuodelta 2009.
  • Straight − suora perusmalli, ei levene eikä kapene, esimerkiksi Levis 501 (501 tulee alkuperäisestä varastosijainnista, ja nimi 501 on säilynyt tähän päivään asti.).
    • Slim − edellisen kapeampi muoto[14]
  • Low cut − vyötärö on matala ja vetoketju lyhyt.
  • High waist − edellisen vastakohta, jossa korkea vyötärö.
  • Bootcut − alhaalta levenevä malli. Lahkeet levenevät hieman polvien alapuolella.[14]
    • Flare − vieläkin leveämmät, muodissa 1970-luvulla.
  • Skinny − lahkeet kapenevat alaspäin. Tiukka malli, usein stretch-kankaasta.[14]
  • Boyfriend − porkkanamallinen kapeapunttinen malli. Nimen mukaan näyttävät poikaystävän kaapista otetuilta.

Katso myös

Lähteet

  • Lappalainen, Piippa & Almay, Mirja: Kansakunnan vaatettajat. Helsinki: WSOY, 1996. ISBN 951-0-20864-7

Viitteet

  1. ↑ Sinikka Aapola ja Mervi Kaarninen (toim.): ”Visa Heinonen, James päällä joka säällä. Suomalaisen nuorisomainonnan historiaa”, Nuoruuden vuosisata. Suomalaisen nuorison historia, s. 456, 460. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2003. ISBN 951-746-470-3
  2. ↑ Tieteen kuvalehti Historia 11/2013, s. 10
  3. ↑ Hemp Info
  4. ↑ Hemp Museum (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ Poutasuo 2006, 25-28
  6. ↑ Lappalainen & Almay 1996, s. 49.
  7. ↑ Vaaksa, Helsinki Vaaksa.fi. Viitattu 13.11.2019.
  8. ↑ Lappalainen & Almay 1996, s. 65.
  9. ↑ Puttonen, Kalle: Linjat leikattiin Lahdessa, mutta farkku-Suomen napa oli Heinola Päijät-Häme. 4.12.2017. Arkistoitu 22.9.2018. Viitattu 22.9.2018.
  10. ↑ Pohjolan Sanomat 18.6.2011
  11. ↑ Keitele on farkkunapa Talouselämä. 2.5.2002. Viitattu 22.9.2018.
  12. ↑ Vaatetustehdas Iki-Asu konkurssiin Iisalmessa Kaleva. 24.5.2002. Viitattu 22.9.2018.
  13. ↑ Suomessa valmistetut Nurmi-farkut pian historiaa – M.A.S.I. Companyn Keiteleen tehdas lopettaa farkkuvalmistuksen 5.11.2014. Nurmi Clothing. Viitattu 22.9.2018.
  14. ↑ a b c Farkut Vaatekauppoja.fi. Arkistoitu 23.5.2013. Viitattu 24.4.2013.

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Farmarihousut.