Friisiläinen (hevosrotu)

Nykymaailmassa Friisiläinen (hevosrotu) on saavuttanut ennennäkemättömän merkityksen. Friisiläinen (hevosrotu) on onnistunut vangitsemaan niin asiantuntijoiden kuin fanien huomion ja kiinnostuksen joko yhteiskuntavaikutuksensa, kulttuurivaikutuksensa tai taloudellisen merkityksensä vuoksi. Tässä artikkelissa analysoimme kattavasti kaikkia Friisiläinen (hevosrotu):een liittyviä puolia ja tutkimme sen alkuperää, kehitystä ja seurauksia. Lisäksi tarkastelemme yksityiskohtaisesti sen roolia nykyisessä tilanteessa sekä mahdollisia tulevaisuuden ennusteita, joita sen läsnäolo globaalilla näyttämöllä voisi syntyä. Samoin käsittelemme Friisiläinen (hevosrotu):n eri näkökulmia ja mielipiteitä, jotta voimme tarjota lukijoillemme täydellisen ja vivahteikkaan yleiskatsauksen tästä nykypäivän niin tärkeästä aiheesta.

Friisiläinen
Tyyppi: lähteestä riippuen raskas lämminverinen tai kevyt kylmäverinen
Alkuperä ja nimet
Alkuperämaa:  Alankomaat
Polveutuminen: alkukantaiset hevoset, andalusianhevonen, berberihevonen
Rodun syntyaika: keskiaika
Kantakirja perustettu: 1879
Muita nimityksiä: Friisinhevonen
Esiintyminen ja käyttö
Käyttötarkoitus: ajohevonen, ratsu, näytöshevonen
Ominaisuudet
Korkeus: noin 150-170 cm
Värit: vain musta hyväksytään;
merkeistä hyväksytään vain pieni tähti
Friisiläishevosen näyttävää ravia.

Friisiläinen on Friisinmaalta, Alankomaista kotoisin oleva hevosrotu. Se on yksi vanhimmista eurooppalaisista hevosroduista. Se kehitettiin keskiajalla ritareiden ratsuksi, mutta sitä on myöhemmin käytetty vetojuhtana. Nykyään se on ajo- ja ratsuhevonen. Friisiläishevosessa on sekä lämmin- että kylmäverisiä piirteitä, mutta se luetaan yleensä lämminveriseksi hevosroduksi.

Ominaisuudet

Friisiläishevoset ovat säkäkorkeudeltaan noin 150–170 senttimetriä[1], oriit ovat kookkaampia kuin tammat. Kantakirjattavan oriin tulee olla yli 160 cm korkea. Friisiläishevosen väri on aina musta, joka tosin saa haalistua auringossa mustanruskean näköiseksi. Valkoiset merkit eivät ole haluttuja ja niistä hyväksytään korkeintaan pieni tähti otsalla.[1] Rotuun syntyy silloin tällöin myös rautiaita, joiden jälkeläisiä ei kuitenkaan hyväksytä. Jouhet ja vuohiskarvat ovat tuuheat ja yleensä hieman kiharat. Friisiläishevonen on kookas ja sopii luonteensa ansiosta monille ratsastajille. Friisiläishevonen omaa yleensä isot ja ilmavat liikkeet. Friisiläisen jalat ja selkä ovat vahvat.

Historia

Friisiläishevosta on käytetty paljon myös muiden rotujen jalostamiseen: sitä vietiin esimerkiksi Venäjälle orlovravureiden jalostukseen. Runsas käyttö risteysjalostuksessa uhkasi rodun puhtaana säilymistä, ja niinpä vuonna 1879 perustettiin friisiläishevosen kantakirjayhdistys suojelemaan rotua. Friisiläishevosta uhkasi sukupuutto myös useita kertoja 1900-luvulla. Vuonna 1913 jäljellä oli vain kolme puhdasrotuista friisiläistä oritta, ja rotu saatiin pelastettua myös 1960-luvulla, kun traktori syrjäytti friisiläisen maatilatöistä.

Käyttö

Friisiläisiä käytetään nykyisin enimmäkseen ratsuina ja ajoon, mutta myös näyttelyhevosina. Friisiläishevosia on käytetty myös ravikilpailuissa. Hienon ja yhtenäisen ulkonäkönsä vuoksi rotu sopii hyvin sirkushevoseksi ja näytöksiin, ja friisiläisillä on yleensä myös komea ravi, mikä tekee niistä näyttäviä ajohevosia ja kouluratsuja. Raskaan luustonsa vuoksi friisiläinen ei sovellu kovin hyvin hyppäämiseen.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ a b Friesian Breed Standard USEF. Viitattu 27.7.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla