Nykymaailmassa Garage rock on ongelma, joka kasvaa jatkuvasti yhteiskunnassa. Garage rock on pitkään herättänyt kaiken ikäisten ja kulttuuritaustaisten ihmisten kiinnostuksen. Olipa kyseessä vaikuttava teknologinen kehitys, kiistanalainen poliittinen päätös tai innovatiiviset taiteelliset ehdotukset, Garage rock ei lakkaa yllättämästä ja herättämään keskustelua. Vuosien varrella Garage rock on ollut toistuva aihe tiedotusvälineissä ja se on herättänyt kiinnostusta eri alojen tutkijoissa ja akateemikoissa. Tässä artikkelissa tutkimme Garage rock:n eri puolia analysoimalla sen vaikutusta tänään ja sen mahdollisia vaikutuksia tulevaisuudessa.
Garage rock (”autotallirock”, viittaa yhtyeiden tyypillisiin harjoittelutiloihin) on yksi rockmusiikin tyylilajeista. Termillä viitataan aikaan, jolloin amatöörimuusikoilla oli heikot mahdollisuudet päästä ammattilaistason äänitysstudioihin ja harjoittelivat sekä äänittivät autotalleissa. Musiikin tyylilajina sitä kuvastaa energisyys teknisen osaamisen sijaan.[1]
Garage rockin käsite keksittiin 1970-luvun alussa kuvaamaan Yhdysvalloissa 1960-luvun puolivälissä ja jälkipuoliskolla esiintynyttä yksinkertaista ja raakasointista ”ruohonjuuritason” rockmusiikkia. Garage rockin esikuvia olivat 1950-luvun rock and roll sekä The Rolling Stonesin ja The Yardbirdsin kaltainen brittiläinen rhythm and blues. Alkuperäistä 1960-luvun garage rockia leimasivat pikemminkin innostus ja energisyys kuin virtuoosimainen soittotaito. Tästä syystä sitä on usein pidetty 1970-luvulla syntyneen punkrockin esimuotona. Monien garage rock -yhtyeiden musiikissa oli myös vaikutteita 1960-luvun psykedeelisestä rockista. Psykedeelisen rockin kokeellisimmat ja sisäänpäin kääntyneimmät edustajat on kuitenkin usein nähty vastakohtana garage rockin intensiivisyydelle, suoraviivaisuudelle ja rajuudelle.
1960-luvulla rockin soittaminen oli high school -ikäisten amerikkalaispoikien keskuudessa tavattoman suosittu harrastus, joten garage rock -yhtyeitä oli tuhansia. Useimmat niistä jäivät parhaimmillaankin vain paikallisiksi kuuluisuuksiksi. Garage rock -ilmiö kuitenkin synnytti muutaman Yhdysvaltain laajuista huomiota herättäneen hittikappaleen. Sellaisia olivat muun muassa ? & the Mysteriansin ”96 Tears”, Count Fiven ”Psychotic Reaction”, The Seedsin ”Pushin’ Too Hard” ja Music Machinen ”Talk Talk”.
Muita tunnettuja 1960-luvun garage rock -yhtyeitä olivat muun muassa The Wailers, The Sonics, The Standells, Shadows of the Knight, The Chocolate Watchband, The Amboy Dukes, The Electric Prunes ja 13th Floor Elevators. Garage rock -aallon loppuvaiheessa syntyivät kuuluisat detroitilaiset yhtyeet MC5, Alice Cooper ja The Stooges.
Useimmat näistä yhtyeistä lopettivat toimintansa 1960-luvun lopulla. Lenny Kayen vuonna 1972 kokoama Nuggets-kokoelmalevy nosti ne uudelleen esille. Vasta tämän jälkeen ilmiöstä alettiin puhua ”garage rockina”.
1980-luvulla sellaiset yhtyeet kuin The Droogs, The Fuzztones, Chesterfield Kings, The Fleshtones, The Nomads, Miracle Workers ja Smack tekivät 1960-luvun garage rockin innoittamaa musiikkia. Toinen garage rockin paluu koettiin 2000-luvun alkuvuosina The Strokesin, The White Stripesin, The Hivesin ja The Vinesin myötä.