Nykymaailmassa Gatling on aihe, joka on saavuttanut ennennäkemättömän merkityksen. Teknologian ja globalisaation myötä Gatling:stä on tullut kiinnostava kohde kaikenikäisille ja -aloilta. Gatling on aihe, joka ei jätä ketään välinpitämättömäksi sen vaikutuksista yhteiskuntaan ja sen vaikutuksiin populaarikulttuurissa. Tässä artikkelissa tutkimme Gatling:een liittyviä eri näkökohtia sen alkuperästä sen mahdolliseen tulevaan kehitykseen. Anna tämän matkan innostaa itseäsi ja löydä kuinka Gatling on merkinnyt ennen ja jälkeen maailmaa, jossa elämme.
Gatling | |
---|---|
![]() Vuoden 1876 mallia oleva Gatling esillä National Park Servicen näyttelyssä Fort Laramiessa,(Wyoming, Yhdysvallat) |
|
Tyyppi | Konekivääri |
Valmistaja |
Useita: Eagle Iron Works Cooper Firearms Manufacturing Company Colt Manufacturing Company American Ordnance Company |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Valmistusvuodet | 1862-1903 |
Tekniset tiedot | |
Kaliiperi(t) | Useita |
Gatling on menestyksekkäin nykyaikaista konekivääriä edeltänyt sarjatuliase ja sitä pidetään historian ensimmäisena onnistuneena konetuliaseena. Yhdysvaltalainen keksijä Richard J. Gatling patentoi aseen 4. marraskuuta 1862.[1]
Gatlingissa on keskusakselin ympärillä yleensä kuudesta kymmeneen piippu-lukkoyhdistelmää, jotka ulkoisella voimanlähteellä – alkujaan käsikampi, myöhemmin yleensä sähkömoottori – keskusakselin ympäri pyöriessään vuorollaan lataantuvat yhteisestä patruunan syöttölaitteesta, laukeavat laukaisukohtaan tullessaan ja poistavat hylsyn.[1][2]
Gatlingin pahin heikkous on se, että se vaatii ulkopuolisen voimanlähteen toimiakseen: alkuperäinen Gatling toimi käsikammesta pyörittämällä, nykyään sähkömoottorilla.[3] Sen suurin etu on toimintavarmuus; toimintahäiriön sattuessa ase ei jumiudu, vaan syöttöhäiriön aiheuttanut patruuna yksinkertaisesti poistuu piipusta aseen pyöriessä ja latautuu automaattisesti uudella.[4] Sähkömoottorikäyttöisillä Gatlingeilla päästään valtaviin tulinopeuksiin, 6 000–7 000 ja jopa yli 10 000 laukausta minuutissa.[5] Ase myös jäähdyttää itse itseään piippujen kiertäessä eikä ylikuumene yhtä helposti kuin yksipiippuinen vyösyöttöinen konekivääri.[4]
Gatlingeja käytettiin vähäisessä määrin Yhdysvaltain sisällissodassa vuosina 1861–1865 koska armeijassa ei vähän testaamatonta asetta haluttu käyttää. Yhdysvaltain armeija otti sen käyttöön sisällissodan jälkeen vuonna 1866, ja niitä käytettiin toistuvasti intiaaneja vastaan käydyissä taisteluissa.[1] Kuitenkin ennen Little Bighornin taistelua päätti Custer jättää kaksi gatlingia pois koska arveli niiden hidastavan etenemistä.[3] Afrikassa britit käyttivät niitä sotiessaan zuluja vastaan vuonna 1879.[1] Gatling-konekivääri oli yksi amerikkalaisten voiton avaimia USA:n ja Espanjan sodassa 1898.[6] Gatling pysyi USA:n armeijan varusteena aina vuoteen 1911, jolloin kevyempi Maxim-konekivääri syrjäytti sen.[3]
Konekiväärinä Gatlingin syrjäytti ensimmäiseen maailmansotaan mennessä vyösyöttöinen Maxim-konekivääri,[3] mutta gatling-periaatetta käytetään edelleen pääasiassa yhdysvaltalaisvalmisteisiin lentokoneisiin asennettavissa konetykeissä.
Vuonna 1946 General Electricin insinöörit päättivät kokeilla museosta lainaamaansa vuoden 1903 mallista Gatling-konekivääriä käyttämällä sitä sähkömoottorilla käsikammen sijaan. Tulokset olivat erinomaiset – he pääsivät 5 000 laukauksen minuuttitulinopeuteen, jonka jälkeen se hajosi. Alkuperäisen käsikäyttöisen Gatlingin tulinopeus oli 200 laukausta minuutissa. Niinpä aseen pohjalta päätettiin suunnitella moottorikäyttöinen 20 mm konetykki, joka sai tyyppinimen M61 Vulcan.[7] Ensimmäiset testit uudella asella aloitettiin vuonna 1949.[8] Monella kiertävällä piipulla varustetussa konetykissä vältetään putkien kuumenemista putkia kierrättämällä Gatlingin periaatteen mukaisesti.[5] Sotalaivoissa käytetään myös gatling-tyyppisiä konetykkejä ohjusten lähitorjuntaan, kuten esimerkiksi Goalkeeper CIWS.[9]
30 mm GAU-8/A Gatling-konetykki tunnetaan nimellä Avenger,[10] 20 mm M61 Gatling-konetykki tunnetaan nimellä Vulcan ja 7,62 mm M134 Gatling-konekivääri puolestaan nimellä Minigun.[5]