Gene Ammons

Tänään sukeltamme Gene Ammons:n jännittävään maailmaan ja tutkimme kaikkia sitä ympäröiviä kiehtovia puolia. Sen alkuperästä sen vaikutukseen nyky-yhteiskuntaan uppoudumme löytö- ja tiedonmatkalle, analysoimme jokaisen yksityiskohdan ja selvitämme sitä ympäröivät mysteerit. Gene Ammons on ollut kiinnostuksen ja keskustelun aiheena läpi historian, ja tämän artikkelin avulla pyrimme valaisemaan kaikkia puolia, jotka tekevät siitä niin kiehtovan. Valmistaudu syvälliseen tutkimiseen, joka jättää sinulle uudistetun ja rikastuttavan vision Gene Ammons:stä.

Gene Ammonsin hautakivi

Eugene "Gene" Ammons (myös "Jug"; 14. huhtikuuta 1925 Chicago, Illinois – 6. elokuuta 1974 Chicago, Illinois) oli yhdysvaltalainen jazzia soittanut tenorisaksofonisti.[1]

Ammons oli boogie woogie -pianisti Albert Ammonsin poika. Hän varttui Chicagossa. Ammons sai ensimmäisen kerran valtakunnallista huomiota toimiessaan Billy Eckstinen big bandin jäsenenä vuosina 1944–1947.[1] Hän soitti varhaisella urallaan myös King Kolaxin yhtyeessä[2] ja vuonna 1949 Woody Hermanin big bandissa. Vuosina 1950–1952 Ammons toimi kiertävässä kokoonpanossa, jonka oli perustanut saksofonisti Sonny Stittin kanssa.[1]

Myöhemmin Ammons johti omia yhtyeitään. Hän levytti muiden muassa Art Farmerin ja John Coltranen kanssa 1950-luvulla. Hän esiintyi säännöllisesti muiden muassa Sonny Stittin, James Moodyn ja Dexter Gordonin kanssa. Ammonsin levytys "My Foolish Heart" (1950) oli rhythm and blues -hitti. Enimmäkseen Ammons soitti soulvaikutteista lyyristä jazzia, jossa alun perin oli vahvoja vaikutteita Lester Youngilta.[1]

Ammons suoritti vuosina 1962–1969 vankeusrangaistusta huumausainerikoksesta.[1] Hän kuoli Chicagon Michael Reese Hospitalissa luusyöpään ja keuhkokuumeeseen elokuussa 1974. Luusyöpä oli todettu sattumalöydöksenä Ammonsin jouduttua 23. heinäkuuta sairaalahoitoon käsivarren murtuman takia. Ammonsilla oli vaimo ja kaksi lasta.[2]

Lähteet

  1. ↑ a b c d e Gene Ammons Britannica, viitattu 6.5.2024 (englanniksi)
  2. ↑ a b Saxophonist Ammons Dead at 49 in Chicago The Los Angeles Times 8.8.1974, viitattu 6.5.2024 (englanniksi)