Georg Henrik von Wright

Tämä artikkeli käsittelee ongelmaa Georg Henrik von Wright:stä, joka on saanut suuren merkityksen viime vuosina. Kautta historian Georg Henrik von Wright on ollut eri tieteenalojen asiantuntijoiden tutkimuksen ja kiinnostuksen kohteena, ja se on ollut keskustelun ja pohdinnan lähde yhteiskunnalle yleensä. Ymmärtääksemme paremmin Georg Henrik von Wright:n merkitystä nykyisessä kontekstissa analysoidaan erilaisia ​​näkökulmia ja lähestymistapoja, joiden avulla voimme saada kattavan näkemyksen tästä aiheesta. Samoin selvitetään Georg Henrik von Wright:n tutkimuksen vaikutuksia eri alueilla, kuten kulttuurissa, politiikassa, tieteessä, mm. Kattavan analyysin avulla pyritään tarjoamaan lukijalle laaja ja päivitetty näkemys Georg Henrik von Wright:stä, tarjoamalla uusia pohdintoja ja tietoa, jotka rikastavat tämän ilmiön ymmärrystä.

Tämä artikkeli käsittelee filosofia. Georg Henrik von Wright (1723–1797) oli Savon ja Karjalan läänin maaherra.
Georg Henrik von Wright
Henkilötiedot
Syntynyt14. kesäkuuta 1916
Helsinki
Kuollut16. kesäkuuta 2003 (87 vuotta)
Helsinki
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Eino Kaila
Oppilaat Jaakko Hintikka
Tutkimusalue filosofia
Tunnetut työt Logiikka, filosofia ja kieli (1958)
Explanation and Understanding (1971)
Palkinnot Wihurin kansainvälinen palkinto (1976)
Alexander von Humboldt -säätiön palkinto (1986)
Ruotsin akatemian suuri palkinto (1986)
Library of Living Philosophers (1989)

Georg Henrik von Wright (, 14. kesäkuuta 1916 Helsinki – 16. kesäkuuta 2003 Helsinki) oli suomalainen filosofi, akateemikko ja yhteiskunnallinen ajattelija, joka piti itseään humanistina. Von Wright toimi professorina Helsingin ja Cambridgen yliopistoissa. Cambridgessa hän oli Ludwig Wittgensteinin läheinen työtoveri ja seuraaja.

Von Wright oli johtava hahmo aikansa suomalaisessa filosofiassa. Hän erikoistui filosofiseen logiikkaan, analyysiin, kielifilosofiaan, mielenfilosofiaan sekä Charles Peircen läheiseen tutkimukseen. Hänen kirjallinen tuotantonsa voidaan jakaa kahteen osaan. Ensinnäkin von Wright kirjoitti analyyttistä filosofiaa ja filosofista logiikkaa. Toisaalta hän kirjoitti myös vapaamuotoisia yhteiskunnallisempia teoksia, kulttuurikritiikkiä ja esseitä humanistisessa ja osittain pessimistisessä äänensävyssä.

Elämä

Lapsuus ja varhaiset opinnot

Georg Henrik von Wright syntyi von Wrightin aatelissukuun, jonka alkuperä oli Skotlannissa. Hänen vanhempansa olivat toimitusjohtaja Tor von Wright ja Ragni Elisabeth Alfthan.[1] Hänen sisarensa oli Marianne Frankenhaeuser. Lapsena von Wright oli sairaalloinen. 12-vuotiaana hän vietti lääkärin neuvosta vuoden Meranin parantolassa Etelä-Tirolissa Italiassa. Siellä hän parani fyysisesti ja koki ”intellektuaalisen heräämisensä”, mikä tarkoitti lähinnä kiinnostusta matematiikkaan ja luonnontieteisiin.[2]

Helsingissä von Wright opiskeli ruotsinkielisessä normaalilyseossa. Hänen filosofinen heräämisensä tapahtui 13-vuotiaana. Hän luki muun muassa Wilhelm Jerusalemin teosta Einleitung in die Philosophie (suom. Filosofian alkeet), Hans Larssonin teosta Psykologi sekä Nietzscheä ja Schopenhaueria. Pian von Wrightille selvisi, että filosofia on hänen elämänkutsumuksensa. Alussa hän pohti muun muassa mielen ja ruumiin ongelmaa.[2]

Von Wright opiskeli filosofiaa Helsingin yliopistossa Eino Kailan oppilaana vuodesta 1934 alkaen. Kaila oli naimisissa von Wrightin äidin serkun kanssa. Nuorukaisen filosofisista taipumuksista kuultuaan hän suositteli tälle Rudolf Carnapin teoksia Abriss der Logistik ja Der logische Aufbau der Welt. Kailan ohella von Wright kertoo saaneensa paljon vaikutteita myös Rolf Nevanlinnalta ja Ernst Lindelöfiltä, jotka myös olivat sukua hänelle.[2]

Von Wright opiskeli yliopistossa paitsi filosofiaa ja matematiikkaa myös historiaa ja valtio-oppia. Hän kertoo kasvaneensa opiskeluvuosinaan filosofisessa ilmapiirissä, jota luonnehti Wienin piirin käsitys siitä, että filosofia on vihdoin saavuttanut tieteellisyyden ja että perinteinen metafysiikka oli hylättävä.[3][2]

Jatko-opinnot Cambridgessa, sota-aika

Von Wright valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1937. Filosofisen uransa alussa hän keskittyi logiikkaan ja tieteenfilosofiaan. Tässä hän sai paljon vaikutteita Kailan loogisesta empirismistä. Toisaalta häneen vaikutti myös Jacob Burckhardtin humanismi. Von Wright haaveili siirtymisestä Kailan tavoin Wieniin. Vuosina 1937–1938 hän matkusteli Itävallassa ja Italiassa.[3] Tuolloin hän onnistui tapaamaan Victor Kraftin ja Kurt Gödelin Wienissä. Anschlussin jälkeen 1938 kaupungista tuli kuitenkin filosofinen tyhjiö, ja haave sinne siirtymisestä täytyi hylätä.[2]

Kailan innostamana von Wright valitsi väitöskirjansa aiheeksi induktion ongelman. Aihetta tutkivat tuolloin muiden muassa John Maynard Keynes, C. D. Broad ja R. B. Braithwaite, jotka kaikki vaikuttivat Cambridgen yliopistossa. Tämän vuoksi von Wright päätti siirtyä Cambridgeen. Tämä tapahtui maaliskuussa 1939.[2]

Georg Henrik von Wright Daphne-veneellä (1948)

Cambridgen yliopistossa von Wright opiskeli aluksi C. D. Broadin oppilaana. Pian yliopistoon saavuttuaan von Wright kuuli yllätyksekseen, että Ludwig Wittgenstein opetti siellä. Hän hankkiutui tämän matematiikan filosofiaa käsitelleelle luennolle. Aluksi heidän välinsä olivat kylmät, koska von Wright ilmoittautui Wittgensteinin luennoille lukukauden loppupuolella. Wittgenstein raivostui siitä, että hänen luennoilleen tuli uteliaisuudesta tilapäisiä kuulijoita, joilla ei ollut aikomuksia eikä edellytyksiä ymmärtää luentoja. Hän teki luennossaan häijyn huomion von Wrightistä, peittäen tämän viittaamalla ”muihin samanlaisiin”. Myöhemmin he kuitenkin ystävystyivät, ja von Wright osallistui toiselle samaa aihetta käsitelleelle luentosarjalle.[2]

Loppukesällä 1939 von Wright palasi Suomeen. Sota-aikana hänet oli vapautettu asepalveluksesta, mutta hän työskenteli Valtion tiedoituslaitoksessa sotapropagandan tuotannossa.[3]

Von Wright väitteli Helsingin yliopistosta tohtoriksi vuonna 1941 väitöskirjalla The Logical Problem of Induction (Induktion looginen ongelma). Samana vuonna hän meni naimisiin vapaaherratar Maria Elisabeth von Troilin kanssa; heille syntyi 1940-luvulla kaksi lasta. Vuosina 1943–1946 von Wright toimi filosofian lehtorina Helsingin yliopistossa.

Professorina ja akateemikkona

Cambridgessä vuonna 1950

Von Wrightille myönnettiin vuonna 1946 Helsingin yliopiston filosofian ruotsinkielinen professorin arvo hänen ollessaan vasta 29-vuotias. Vuonna 1947 hän palasi Cambridgeen. Siellä hän luennoi induktiologiikasta ja osallistui jälleen Wittgensteinin luennoille. Tuohon aikaan miesten suhde kehittyi ystävyydeksi. Wittgenstein pyysi noihin aikoihin hakemaan häneltä vapautuvaa professorinvirkaa, ja aikoi itse keskittyä elämäntyönsä viimeistelemiseen. Von Wright haki paikkaa, osin koska poliittinen tilanne Suomessa oli uhanalainen. Tilanteen Suomessa rauhoituttua hän kuitenkin perui hakemuksensa. Vuonna 1948 professorinvirkaa tarjottiin hänelle ilman hakemusta, ja hän otti sen vastaan.[2]

Von Wright toimi Cambridgen yliopiston filosofian professorin virassa kolme ja puoli vuotta, vuoteen 1951 saakka. Tuona aikana hän tutustui lähemmin eläkkeellä olleeseen G. E. Mooreen sekä Norman Malcolmiin. Helsingin yliopiston professorin virassa hän toimi vuoteen 1961. Helsingissä von Wrightin oppilaana oli muun muassa Jaakko Hintikka.[3][2]

Wittgensteinin kuoltua vuonna 1951 von Wrightistä tuli yksi tämän myöhäiskauden kirjallisen perinnön oikeudenomistajista ja toimittajista, ja hän kirjoitti useita artikkeleita työtoveristaan. Samana vuonna hän päätti myös palata takaisin Suomeen. Osittain syynä oli nuoruus perinteikkäässä Cambridgen filosofian professorin virassa, osittain halu palvella Suomea.[2]

Von Wrightin pitkäaikainen kotitalo Laivurinkadulla Helsingin Eirassa. Talon muuriin kiinnitettiin muistolaatta vuonna 2006.[1]

Von Wrightillä oli kuitenkin edelleen useita kunniatehtäviä sekä Suomessa että muissa maissa. Hänet kutsuttiin vuonna 1947 Suomen Tiedeseuran jäseneksi ja valittiin 1978 sen kunniajäseneksi. Vuonna 1966 hän toimi seuran puheenjohtajana.[4] Hän oli Suomen Akatemian jäsen vuosina 1961–1986 ja akatemian esimiehenä hän toimi vuosina 1968–1970, Suomen filosofisen yhdistyksen puheenjohtaja vuosina 1962–1973 sekä Åbo Akademin kanslerina 1968–1977. Suomen ulkopuolella hän toimi muun muassa Tieteiden historian ja filosofian kansainvälisen unionin IUHPS:n (International Union of History of Philosophy and Science) johtajana vuosina 1963–1965, vierailevana professorina Cornellin yliopistossa Ithacassa vuosina 1965–1977 sekä ranskalaisen Institut International de Philosophien johtajana vuosina 1975–1977.[5]

Von Wright jäi eläkkeelle vuonna 1986. Library of Living Philosophers -kirjasarjassa julkaistiin vuonna 1989 hänelle omistettu teos.[6] Kyseiseen sarjaan pääsemistä pidetään filosofian alalla Nobelin palkintoon verrattavissa olevana kunnianosoituksena. Von Wright kuoli Helsingissä 16. kesäkuuta vuonna 2003, pian 87. syntymäpäivänsä jälkeen.[7]

Filosofia

Filosofina von Wrightillä oli kaksi ”isähahmoa”, Eino Kaila ja Ludwig Wittgenstein. Von Wrightin omien sanojen mukaan Kaila teki hänestä loogisen empiristin, Wittgenstein taas hävitti tämän.[2] Von Wright esitteli jo teoksessaan Looginen empirismi lyhyesti ne ajatukset, joilla hän myöhemmin vastusti loogista empirismiä. Jäljelle jäi kuitenkin kiinnostus logiikkaan, ja myöhemmällä urallaan von Wright luki itsensä kuuluvaksi analyyttiseen filosofiaan. Von Wright sanoi itse filosofiasta, että sen menetelmä on looginen analyysi ja sen päähuolena on merkitysten selventäminen.[3]

Von Wrightin tuotanto voidaan jakaa kahteen osaan. Ensinnäkin hän kirjoitti analyyttistä filosofiaa ja filosofista logiikkaa, toisaalta vapaamuotoisia yhteiskunnallisempia ja aikalaiskriittisiä teoksia ja esseitä.

Analyyttinen filosofia

Von Wright on itse kuvannut omaa filosofista kehitystään seuraavasti: alkuvaiheessa, Cambridgeen saakka, hän käsitteli ennen kaikkea induktion ja todennäköisyyden teoriaa. Cambridgen vuosina hän tutki deduktiivista logiikkaa. Tuohon aikaan sijoittuu modaalilogiikan uudelleen löytäminen. Sivutuotteena tapahtui deonttisen logiikan (normatiivisten käsitteiden logiikka) keksiminen.[2]

Seurauksena von Wright kiinnostui teon käsitteen loogis-filosofisesta ongelmasta (teonfilosofia), mikä johti hänet puolestaan etiikan ja oikeusfilosofian pariin. Myöhemmin hän tutki tieteenfilosofiaa. Viimeinen painopisteen muutos tapahtui mielenfilosofian (von Wrightille itselleen vielä psykologian filosofia tai philosophy of mind) suuntaan. Von Wright katsoi kuitenkin aina säilyttäneensä kiinnostuksensa myös niihin ongelmiin joita oli käsitellyt aiemmin, sen sijaan että olisi jättänyt ne kokonaan taakseen.[2]

Von Wrightin vuonna 1951 julkaistut teokset An Essay in Modal Logic (Tutkielma modaalilogiikasta) sekä Deontic Logic (Deonttinen logiikka), olivat merkkipaaluja sodan jälkeisessä formaalin modaalilogiikan nousussa ja sen deontologisessa tulkinnassa. Jälkimmäisen kautta von Wright on yksi nykyaikaisen deonttisen logiikan keksijöistä[3] — hänen järjestelmänsä oli ensimmäinen tämän kaltaisen logiikan vakuuttava esitys, ja hän oli myös ensimmäinen joka käytti tällaisesta logiikasta termiä ”deontic”.

Von Wright piti Gifford-luennot vuosina 1958–1960. Niistä muodostuivat hänen 1960-luvun kautensa tärkeimmät teokset, Norm and Action ja Hyvän muunnelmat (The Varieties of Goodness).[2]

Von Wright on käsitellyt tuotannossaan Wittgensteinia varsin laajasti, ja häntä on pidetty merkittävänä Wittgensteinin filosofian tutkijana ja asiantuntijana.

Aikalaiskritiikki ja analyyttinen hermeneutiikka

Von Wrightin filosofisen persoonan toinen puoli oli toimiminen kulttuurikriitikkona. Tähän puoleen liittyvät muun muassa sellaiset teokset kuin Ajatus ja julistus, Humanismi elämänasenteena ja Tiede ja ihmisjärki. Niissä hän tutkiskeli tieteen ja teknologian vaikutusta ihmiseen ja yhteiskuntaan. Von Wrightin omien sanojen mukaan tällaiset teokset olivat lähinnä hänen oman aikansa ymmärtämisyrityksiä.[2]

Tässä suhteessa von Wright sai vaikutteita Oswald Spengleriltä, jonka pessimistisiin äänensävyihin läntisen sivilisaation tilasta hän osittain yhtyi. Von Wright varoitti ”niistä moraalisista vaaroista, joihin ihminen antautuu, kun hän alkaa luottaa järkensä ratkaisuihin”.[8] Kirjassaan The Myth of Progress (Edistyksen myytti) hän kyseenalaisti taloudellisen ja teknisen kehityksen todellista edistyksellisyyttä. Hän kuului myös Vietnamin sodan arvostelijoihin.[9]

Teoksensa Tieto ja ymmärrys esipuheessa von Wright arvioi kaksoisrooliaan seuraavasti:

”Minulle on ollut kauan – ja on osaksi edelleenkin – ongelma, mikä on kahden kirjailijaminän, tiedemiehen ja esseistin, suhde toisiinsa. Ne eivät ole kaksi tykkänään eri minää. Olen aina ollut sitä mieltä, että molemmissa rooleissani esiinnyn filosofina. Mutta onko ammattifilosofin edustama filosofia samaa henkistä substanssia kuin esseisti-filosofin lukijoilleen tarjoama?”[10]

Tieteenfilosofiassa von Wright kannattikin kaksijakoista käsitystä, jossa käytännöllinen syllogismi on ihmistieteille samaa, mitä peittävän lain malli on luonnontieteille.

Näin von Wright korosti ihmistieteiden menetelmän omaleimaisuutta, ja katsoi näin olevansa ”analyyttinen hermeneutikko”.[11] Tällainen näkemys ilmenee muun muassa vuonna 1971 ilmestyneessä tieteenfilosofisessa teoksessa Explanation and Understanding, joka perustuu Cambridgen yliopistossa pidettyihin Tarner-luentoihin. Von Wrightin mukaan ihmistä intentionaalisesti toimivana kulttuuriolentona tutkivat tieteet eli ihmistieteet voivat vaatia itsenäisen aseman suhteessa luonnontieteisiin. Tämä johtuu siitä, että ihmistieteet pyrkivät ymmärtämään, luonnontieteet puolestaan selittämään. Tämä analyyttinen hermeneutiikka voidaan nähdä sillanrakennusyrityksenä analyyttisen ja hermeneuttisen perinteen välillä.[2]

Teoksia

G. H. von Wright työn ääressä kesä­mökillään Inkoon Vålössä vuonna 1961.

Tärkeimmät teokset:[3][5]

  • The Logical Problem of Induction (väitöskirja, 1941)
  • Den logiska empirismen (1943, suom. Looginen empirismi, 1945)
  • Über Wahrscheinlichkeit (1945)
  • A Treatise on Induction and Probability (1951)
  • An Essay in Modal Logic (1951)
  • Tanke och förkunnelse (1955, suom. Ajatus ja julistus, 1961)
  • Norm and Action (1963)
  • Logik, filosofi och språk (1957, suom. Logiikka, filosofia ja kieli, 1958)
  • Varieties of Goodness (1963, suom. Hyvän muunnelmat, 2001)
  • An Essay in Deontic Logic and the General Theory of Action (1968)
  • Tieteen filosofian kaksi perinnettä (1970)
  • Explanation and Understanding (1971)
  • Handlung, Norm und Intention (1977)
  • Humanismen som livshållning och andra essayer (1978, suom. Humanismi elämänasenteena, 1981)
  • Wittgenstein (1982)
  • Philosophical writings
    • Part I: ”Practical Reason” (1983)
    • Part II: ”Philosophical Logic” (1983)
    • Part III: ”Truth, Knowledge and Modality” (1984)
  • Vetenskapen och förnuftet (1986, suom. Tiede ja ihmisjärki, 1987)
  • Minervan pöllö: Esseitä vuosilta 1987–1991 (1992)
  • Att förstå sin samtid (1994)
  • Six Essays in Philosophical Logic (1996)
  • Ihminen kulttuurin murroksessa (1996)
  • Mitt liv som jag minns det (2001, suom. Elämäni niin kuin sen muistan, 2002)

Kokoomateoksia:

  • Tieto ja ymmärrys. (Sisältö: Tiede ja ihmisjärki (Vetenskapen och förnuftet, 1986). Suomentanut Anto Leikola. Minervan pöllö (1992). Ihminen kulttuurin murroksessa (1996). Suomentaneet Risto Hannula, Jussi T. Aro ja Heikki Nyman) Helsinki: Otava, 1999.
  • Logiikka ja humanismi. (Sisältö: Looginen empirismi. Suomentanut Hilppa Kinos. Alkuteos: Den logiska empirismen, 1943. – Logiikka, filosofia ja kieli. Suomentaneet Jaakko Hintikka ja Tauno Nyberg. Alkuteos: Logik, filosofi och språk, 1957. – Humanismi elämänasenteena. Suomentanut Kai Kaila. – Alkuteos: Humanismen som livshållning, 1978) Otava, 1998.

Muita teoksia:

  • Filosofisia tutkielmia. (Kirjoitusten alkukielet englanti, ruotsi ja suomi. Suomentaneet Heikki Nyman, Tauno Nyberg ja Jyrki Uusitalo. Logos) Helsinki: Kirjayhtymä, 1985. ISBN 951-26-2817-1

Artikkeleita:[5]

  • ”Von Wright's 1964 Dyadic Deontic Logic System”, Mind LX, nro 237, s. 1–15, 1951.
  • ”Sota Vietnamia vastaan”, Praha 21.8.1968. Toimittanut Jaakko Okker, 1968.
  • ”Intellectual autobiography of Georg Henrik von Wright”, The Philosophy of Georg Henrik von Wright. Toimittaneet P. A. Schilpp ja L. E. Hahn, 1989.

Palkintoja ja kunnianosoituksia

Von Wright vihittiin kunniatohtoriksi seuraavissa yliopistoissa: Helsinki 1966, Liverpool (Englanti) 1967, Lund (Ruotsi) 1968, Turku 1970, Saint Olof College (Yhdysvallat) 1983, Tampere 1985, Buenos Aires 1987, Salta (Argentiina) 1987, Bologna (Italia) 1989, Tromssa (Norja) 1993, Tukholma 1993, Leipzig (Saksa) 1996.[1]

Von Wright sai seuraavat mitalit ja kunniamerkit[1]

  • Talvisodan muistomitali
  • Jatkosodan muistomitali
  • Suomen Leijonan Komentaja 1953, Komentaja I 1964, suurristi 1979
  • Ison-Britannian Victorian suurristi
  • Itävallan Tieteen ja Taiteen kultainen kunniaristi 1
  • Ruotsin Pohjantähden Kunniaristi 1.

Von Wright sai uransa aikana lukuisia palkintoja.[12]

  • Wihurin kansainvälinen palkinto 1976
  • Svenska kulturfondenin palkinto 1982
  • Ruotsin Akatemian suuri palkinto 1986
  • Tollanderin palkinto 1987
  • Saksalainen Alexander von Humboldt -palkinto 1986
  • Teoston Luovan työn mitali 1988
  • Selma Lagerlöfin kirjallisuuspalkinto 1993
  • Logonomit ry:n Vuoden puhuja 1994
  • Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöpalkinto 1995
  • Tage Danielsson-palkinto 1998
  • Critical European -palkinto 2002

Lokakuussa 2016 julkaistiin kahden euron kolikko, jonka kuvapuolella aiheena oli von Wright. Erikoiseurossa tunnuspuolella on kuvattuna antiikin ajan doorilainen pylväs ja tammen oksa. Kolikon on suunnitellut Nora Tapper.[13][14]

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c d Salmela, Mikko: ”Wright, Georg Henrik von (1916–2003)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 702–707. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2 Teoksen verkkoversio.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Wright, Georg Henrik von: ”Mitä filosofia minulle on?”, Minervan pöllö, s. 13–26. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-12470-6
  3. ↑ a b c d e f g Liukkonen, P.: Georg Henrik von Wright (1916–2003) Authors’ Calendar – Books and Writers. 2008–2016. Viitattu 27.12.2016.
  4. ↑ Elfving, Gustav & Mickwitz, Gösta: Suomen Tiedeseuran kolmas puolivuosisata 1938–1987. Helsinki: Suomen Tiedeseura, 1988.
  5. ↑ a b c Kerkkonen, Juhani: ”Georg Henrik von Wright”. Conceptanalysis, Language and Logic. (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Schilpp & Hahn 1989.
  7. ↑ Niiniluoto, Ilkka: Georg Henrik von Wright, muistokirjoitus (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 2011. Viitattu 27.12.2016.
  8. ↑ Wright, Georg Henrik von: Ajatus ja julistus, s. 327. Porvoo: WSOY, 1961.
  9. ↑ Österman, Bernt: Georg Henrik von Wrightin kannanotto Vietnamin sotaan. Tieteessä tapahtuu, 2019, 37. vsk, nro 3, s. 19–25. ISSN 0781-7916 Artikkelin verkkoversio.
  10. ↑ Wright, Georg Henrik von: Tieto ja ymmärrys. (Kokoomateos, joka sisältää teokset Tiede ja ihmisjärki, Minervan pöllö ja Ihminen kulttuurin murroksessa. Suomentaneet Anto Leikola, Risto Hannula, Jussi T. Aro ja Heikki Nyman) Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15733-7
  11. ↑ Sintonen 2002, s. 87–88.
  12. ↑ Georg Henrik von Wright Otava. Viitattu 27.12.2016.
  13. ↑ Uusi kahden euron juhlakolikko lähti kiertoon Ilta-Sanomat. 17.10.2016. Viitattu 22.6.2016.
  14. ↑ Georg Henrik von Wright -erikoisraha, proof Suomen Rahapaja. Viitattu 22.6.2019.

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Georg Henrik von Wright.
Nykyaikaiset filosofit
Analyyttiset filosofit
Mannermaiset filosofit