Gunnar Johansson

Tässä artikkelissa tutkimme ja analysoimme Gunnar Johansson:n vaikutuksia yhteiskuntamme ja jokapäiväisen elämämme eri osa-alueisiin. Gunnar Johansson on ollut viime aikoina kiinnostava ja keskustelunaihe, joka on herättänyt kiistoja ja herättänyt kiinnostusta eri väestöryhmissä. Syntymisestään lähtien Gunnar Johansson on synnyttänyt spekulaatioita, teorioita ja pohdiskeluja sen vaikutuksesta useilla aloilla taloudesta kulttuuriin. Tämän artikkelin avulla pyrimme valaisemaan Gunnar Johansson:n eri näkökulmia, jotta voimme tarjota lukijoillemme laajan ja rikastuttavan näkemyksen tästä ilmiöstä.

Gunnar Johansson sodan aikana.

Gunnar Severin Johansson (7. lokakuuta 1903 Helsinki – 15. toukokuuta 1942 Jandeba, Aunuksen Karjala[1]) oli suomenruotsalainen toimittaja ja kirjailija. Hänet tunnettiin lempinimillä Iso-Pusku ja Jysky.[2]

Johanssonin vanhemmat olivat professori Konrad Severin Johansson ja Signe Margaretha Liljeblad. Hän pääsi ylioppilaaksi Turun ruotsalaisesta lyseosta 1923 ja opiskeli sitten Helsingin yliopistossa. Hän avioitui 1928, ja hänellä oli yksi poika.[1] Johansson työskenteli vuodesta 1926 Hufvudstadsbladet-lehden toimittajana[3]

Johansson oli Olavi Paavolaisen ystävä ja työtoveri, ja hän toimi talvisodan ja jatkosodan aikana tiedotusupseerina ja rintamakirjeenvaihtajana 1. tiedotuskomppaniassa. Johansson astui miinaan 15. toukokuuta 1942 Jandebassa Syvärin rintamalla ja kuoli samana päivänä sairaalassa.[4]

Johansson julkaisi 1940 talvisotaa kuvaavan teoksensa Vi ville inte dö, joka oli voittanut kilpailun.[3] Kirjasta otettiin useita painoksia ja se käännettiin myös suomeksi ja saksaksi.

Rintamakirjeet Soldater: Frontbrev 1940–1942 ilmestyivät postuumisti.[3]

Olavi Paavolainen omisti teoksensa Synkkä yksinpuhelu Gunnar Johanssonin muistolle ja otti teoksen motoksi Johanssonin Manssilassa 1941 lausumat samat Jag har min metod, ser du. Jag tiger. Som muren ('Minulla on kuule oma tapani. Minä vaikenen. Kuin muuri'). Paavolaisen mukaan Johanssonin asenne jatkosotaan oli synkkä, realistinen ja vailla turhia illuusioita. Paavolainen ihaili jo 1920-luvulla syvästi Johanssonin lehtikirjoitusten lentävää tyyliä, mutta teosta Vi ville inte dö hän piti pekoraalina, ”laumoille suunnattuna kirjallisuutena”.[2] Legendaarisena rintamakirjeenvaihtajana hän oli mitään pelkäämätön, ja kaatuikin juuri uhkarohkeutensa vuoksi. Paavolaisen todistuksen mukaan hän ei enää jatkosotaan suhtautunut optimistisesti kuten talvisotaan, mutta vaikeni näkemyksistään, mihin viittaavat juuri Manssilassa lausutut sanat.[5]

Teoksia

Lähteet

  1. ↑ a b Helsingin yliopiston kaatuneet matrikkeli, osa A–J.
  2. ↑ a b Vesikko, Antti: Kansakunnan resonoivat muistot: Olavi Paavolaisen jatkosodan päiväkirja Synkkä yksinpuhelu I-II (1946) kansallisen identiteettiprojektin uudelleenarviona. Valtio-opin pro gradu-tutkielma, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto 2011. (Johanssonista ks. s. 93–95.)
  3. ↑ a b c Johansson, Gunnar hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  4. ↑ Suomen sodissa 1939–1945 menehtyneet -tietokanta.
  5. ↑ Rajala, Panu: Tulisoihtu pimeään, s. 415, 421, 438. WSOY 2014.

Aiheesta muualla