Hannu Leminen on aihe, joka on kiinnittänyt miljoonien ihmisten huomion ympäri maailmaa. Siitä lähtien se on ollut keskustelun, keskustelun ja tutkimisen kohteena asiantuntijoiden, tutkijoiden ja suuren yleisön yrittäessä ymmärtää sen vaikutusta nyky-yhteiskuntaan. Tämä artikkeli sukeltaa Hannu Leminen:een ja tarkastelee sen alkuperää, kehitystä ja nykyistä merkitystä. Yksityiskohtaisen ja oivaltavan analyysin avulla pyrimme valaisemaan tätä ilmiötä tarjoamalla täydellisen ja päivitetyn näkemyksen sen merkityksestä ja vaikutuksesta eri alueilla. Lähestymällä Hannu Leminen:tä eri näkökulmista, tavoitteena on tarjota panoraamanäkymä, jonka avulla lukija voi syventyä aiheeseen laajasti ja syvästi.
Hannu Leminen | |
---|---|
![]() |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Hanno Päiviö Leminen |
Syntynyt | 5. tammikuuta 1910 Helsinki |
Kuollut | 6. kesäkuuta 1997 (87 vuotta) Turku |
Ammatti | lavastaja, ohjaaja, Yleisradion johtaja |
Puoliso | Helena Kara |
Ohjaaja | |
Taiteilijanimet | H. Lemi, Lemi |
Palkinnot | |
Parhaan ohjauksen Jussi 1944 |
|
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
|
Hanno (Hannu) Päiviö Leminen (5. tammikuuta 1910 Helsinki – 6. kesäkuuta 1997 Turku) oli suomalainen elokuvaohjaaja ja -lavastaja ja Yleisradion johtaja.[1]
Leminen toimi studiopäällikkönä ja päälavastajana Suomi-Filmissä 1937–1940, Suomen Filmiteollisuudessa studiopäällikkönä ja ohjaajana 1940–1947, Adams Filmin tuotantopäällikkönä 1947–1952, Olympia-Filmin tuotantojohtajana 1952–1953, Suomi-Filmin tuotantopäällikkönä ja ohjaajana 1953–1957, Mainos-TV:n ohjelmapäällikkönä 1957–1963 sekä Fennada-Filmin kaupallisena johtajana 1963–1964.[2]
Elokuvauransa jälkeen Leminen työskenteli Yleisradiossa TV1-kanavan teatteri- ja ajanvieteosaston päällikkönä 1964–1965 sekä TV2:n johtajana vuosina 1965[2]–1974.
Leminen oli vuodesta 1940 naimisissa näyttelijä Helena Karan kanssa, jolla oli rooli lähes jokaisessa Lemisen elokuvassa.[1][3]
Leminen ohjasi 29 elokuvaa, joista tunnetuimpia ovat Valkoiset ruusut, Rosvo Roope, Kesäillan valssi, Vieras mies sekä Helsingin olympiakisat dokumentoineet Maailmat kohtaavat ja Kultaa ja kunniaa. Hän voitti neljä kertaa Jussi-palkinnon, kaksi kertaa lavastuksesta (En ole kreivitär ja Morsiusseppele) ja kaksi kertaa ohjauksesta (Valkoiset ruusut ja Maailmat kohtaavat).