Henrik Visnapuu

Nykyään Henrik Visnapuu:stä on tullut erittäin kiinnostava ja keskustelunaihe eri alueilla. Sekä yhteiskunnassa että akateemisella alalla Henrik Visnapuu on synnyttänyt joukon ristiriitaisia ​​tunteita ja mielipiteitä, jotka ovat herättäneet loputtomia keskusteluja ja pohdintoja. Siksi on tärkeää omistaa aikaa ja tilaa tutkia ja analysoida perusteellisesti Henrik Visnapuu:n vaikutuksia ja seurauksia elämäämme. Tässä artikkelissa perehdymme Henrik Visnapuu:een liittyviin eri näkökohtiin, tarkastelemme sen alkuperää, kehitystä, seurauksia ja mahdollisia ratkaisuja. Samoin käsittelemme Henrik Visnapuu:tä ympäröiviä eri näkökulmia ja kantoja laajentaaksemme ymmärrystämme tästä monimutkaisesta ja merkittävästä aiheesta.

Henrik Visnapuu 1917.

Henrik Visnapuu (2. tammikuuta 1890 Valgamaa, Viro – 3. huhtikuuta 1951 New York, Yhdysvallat) oli virolainen runoilija. Hän kuului kirjailijaryhmä Siuruun, jonka myrsky ja kiihkokauden huomattavin edustaja hän oli Marie Underin ohella.[1]

Visnapuun esikoiskokoelma Amores (1917) herätti kohua. Siinä ja muissa varhaisissa kokoelmissaan Visnapuu esiintyy varsinkin rakkauslyyrikkona, mutta mukana niissä on myös luontoaiheita. Hän kirjoitti myös vallankumouksen tragiikasta ja uskonnollisista kokemuksista. 1920-luvulta lähtien hän kirjoitti erityisesti isänmaasta. Lyriikan lisäksi hän julkaisi muun muassa näytelmiä ja esseitä sekä vuonna 1951 muistelmateoksen Päike ja jõgi.[2]

Visnapuu oli 1935–1937 propagandaministeriön neuvos, kuului vuosina 1937–1940 Uus-Eestin toimituskuntaan ja oli samaan aikaan kirjallisuusaikakauskirja Varamun toimittaja. Hän lähti 1944 maanpakoon Saksaan, mistä 1949 muutti Yhdysvaltoihin.[1][3] Hänen pakolaisvuosinaan kirjoittamastaan lyriikasta ilmenee isänmaan kaiho ja rakkauden peruselämys[2].

Suomennettuja runoja

Antologiassa Eestin runotar: virolaisen lyriikan antologia, toim. Elsa Haavio, Helsinki: WSOY 1940[4]

  • Iäisesti, suom. Elina Vaara
  • Jouluyö, suom. Elina Vaara
  • Lunta lankes -, suom. Elina Vaara
  • Luopumus, suom. Elina Vaara
  • Metsätalo, suom. Elina Vaara
  • Nyt on yö ja kuu, suom. P. Mustapää
  • Oh, surullinen koira..., suom. P. Mustapää,
  • Ole tervehditty: nuorten kaatuneitten muistoksi, suom. Elina Vaara
  • On akkunani selkoselällään, suom. P. Mustapää,
  • Suviyö, suom. P. Mustapää,
  • Yli kotimäen, suom. Elina Vaara

Lähteet

  1. ↑ a b Otavan Iso tietosanakirja. Encyclopaedia Fennica 10, VISE–ÖÖ. Hakemistot, s. 6. Helsingissä: Otava, 1965.
  2. ↑ a b Facta. 10-osainen tietosanakirja 10, TYÖ–ÖÖ, s. 730. (8. p. 1976) Helsinki: WSOY.
  3. ↑ Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Visnapuu, Henrik”, Otavan kirjallisuustieto, s. 856. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X
  4. ↑ Henrik Visnapuu, (Arkistoitu – Internet Archive) Luettelo suomennetuista runoista. Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta. Päivitetty 28.10.2021, viitattu 10.11.2021

Aiheesta muualla