Hilkka Norkamo

Nykymaailmassa Hilkka Norkamo on aihe, joka on kiinnittänyt miljoonien ihmisten huomion ympäri maailmaa. Johtuipa historiallisesta merkityksestään, vaikutuksestaan ​​moderniin yhteiskuntaan tai populaarikulttuuriin, Hilkka Norkamo:stä on tullut kiintopiste jokapäiväisen elämän eri osa-alueilla. Syntymisestään nykypäivään Hilkka Norkamo on ollut tutkimuksen, keskustelun ja ihailun kohteena, mikä on synnyttänyt monenlaisia ​​näkökulmia ja mielipiteitä aiheesta. Tässä artikkelissa tutkimme joitain Hilkka Norkamo:n näkyvimmistä puolista ja sen merkityksestä nykyisessä kontekstissa.

Hilkka Mari Norkamo, o.s. Forstén (18. marraskuuta 1910 Sippola – 24. maaliskuuta 2004 Kouvola) oli suomalainen kuoronjohtaja ja kääntäjä.

Norkamon isä agronomi Forstén oli maanviljelystyönsä ohella innokas kuoromies muun muassa paikallisen mieskuoron johtaja[1] ja isoäitinsä Alma Forsténin ja isoisänsä Lennart Forsténin kodissa Norkamo sai kuulla konsertteja.[2] Norkamo opiskeli Helsingin yliopistossa kieliä ja vuosina 1931–1934 musiikkia Helsingin konservatoriossa, nykyisessä Sibelius-Akatemiassa. Norkamo toimi vuodesta 1948 kuoronjohtajana Kaakkois-Suomessa, missä hän nosti muun muassa Kuusankosken Kaiku -sekakuoron Suomen valiokuorojen luokkaan.[3]

Suomentajana Norkamo oli hyvin tuottelias. Hänen liki 500 laulukäännöstään[4] edustavat eri musiikkityylejä: Pieni rumpali ja Lintu, virsi 567 tai joululaulu Sinivuorten yö. Hänen käännöksiään on tallennettu nuottijulkaisuihin, elokuvaan ja levytyksiin.

Norkamo johti vuodesta 1954 Sulasolin laulujuhlien juhlakuoroja, teki kiertueita kuorojen kanssa, sai palkintoja ja diplomeja eri musiikkikilpailuista sekä toimi kuoronjohtajana edustustehtävissä. Presidentti Urho Kekkonen myönsi Norkamolle director musices -arvonimen 30.12.1964. Naisista hän oli viides arvonimen saaja[5] ja sijalla 83 kaikista nimitetyistä.[6] Kekkosen myöntämistä 4626 arvonimestä vain 274 tuli naisille.[7]

Norkamo laati Puolan kansallislaulun suomenkieliset sanat.[8]

Norkamo avioitui vuonna 1935 Leo Norkamon kanssa, ja heillä oli neljä lasta.[9]

Lähteet

  1. ↑ Raija Mänttäri: Soivat sireenit, Kymenlaakson Martta-piiri, 1994
  2. ↑ Muistokirjoitus, Helsingin Sanomat 27.4.2004. Artikkelin verkkoversio
  3. ↑ Otavan iso musiikkitietosanakirja, Helsinki 1978
  4. ↑ Mieskuoro Sirkat - Hilkka Norkamo
  5. ↑ Tasavalan presidenttien 1926-2007 naisille myöntämät arvonimet, toim. Seppo Aho, s.50, Alavus 2008
  6. ↑ Vuoden 1918 ja valtionhoitajan sekä tasavallan presidenttien 1918-2005 myönämät arvonimet arvonimikohtiessa aakkosjärjetyksessä, toim. Seppo Aho, s.33, Vaasa 2006
  7. ↑ Tasavallan presidenttien 1926-2007 naisille myöntämät arvonimet..., toim. Seppo Aho, s. 43, Alavus: Aholis 2008
  8. ↑ Nyyrikki Kurkivuori: Puolan matka 29.9.–2.10.2011. Rannikon Puolustaja, joulukuu 2011, nro 4/2011, s. 88-91. ISSN 1239-0445 Artikkelin verkkoversio.
  9. ↑ Kuka kukin on? s. 572. Helsinki: Otava, 1954. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla