Ilmari Pernaja

Tässä artikkelissa tutkimme Ilmari Pernaja:n vaikutusta tämän päivän yhteiskuntaan. Ilmari Pernaja on jättänyt lähtemättömän jäljen historiaamme aina sen alkuperästä vaikutukseensa jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Analysoimme sen merkitystä kulttuurissa, politiikassa, taloudessa ja teknologiassa sekä sen roolia yksilöllisen ja kollektiivisen identiteetin rakentamisessa. Syvän analyysin avulla yritämme selvittää, kuinka Ilmari Pernaja on muokannut ja muuttanut maailmaa, jossa elämme, ja mitä näkökulmia se tarjoaa meille tulevaisuudelle.

Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten voimistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Tukholma 1912 joukkuevoimistelu,
vapaa järjestelmä

Kustaa Ilmari Pernaja (10. helmikuuta 1892 Kymi, Suomen suuriruhtinaskunta – 20. heinäkuuta 1963 Rauma) oli suomalainen voimistelija ja olympiamitalisti. Seuratasolla hän edusti Lahden Ahkeraa.[1]

Urheilu-ura

Ilmari Pernaja oli nuoruudessaan kotiseudullaan Lahdessa monipuolinen urheilija voimistelussa, yleisurheilussa, uinnissa, luistelussa ja hiihdossa.

Pernaja voimisteli Suomen joukkueessa sen saavuttaessa joukkuevoimistelun vapaan järjestelmän olympiahopeaa Tukholmasta 1912.

Työura

Käytyään kahdeksan luokkaa Lahden yhteiskoulua Pernaja työskenteli jonkina aikaa Rauma Woodin palveluksessa. Ensimmäisen maailmansodan ajan Pernaja oli merimiehenä. Palattuaan maihin hän suoritti Rauman merikoulussa merikapteenin tutkinnon vuonna 1923. Sen jälkeen hän toimi laivapäälikkönä ja perämiehenä vuoteen 1925. Sen jälkeen hän toimi Koivistolla lastauslikkeen palveluksessa vuoteen 1929 palaten jälleen merikapteenin tehtäviin aina vuoteen 1944 asti. Sotien jälkeen hän siirtyi jälleen Raumalle F.W.Hollming Oy:n palvelukseen aina eläkevuosiin asti.[1]

Lähteet

  • Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 246. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7
  • Ilmari Pernaja Olympedia. Viitattu 5.3.2022. (englanniksi)

Viitteet

  1. ↑ a b 70-vuotiaita: Merikapteeni Ilmari Pernaja. Helsingin Sanomat, 10.2.1952, s. 8. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 20.2.2025.