Imagismi

Tässä artikkelissa aiomme sukeltaa Imagismi:n kiehtovaan maailmaan ja tutkia sen alkuperää, sen vaikutusta yhteiskuntaan ja sen merkitystä nykyään. Muinaisista ajoista lähtien Imagismi on ollut ratkaisevassa roolissa ihmisten elämässä, ja se on vaikuttanut kaikkeen kulttuurisista teknologisiin näkökohtiin. Seuraavilla riveillä analysoimme perusteellisesti kaikkia Imagismi:een liittyviä näkökohtia, selvitämme sen mysteereitä, poistamme väärinkäsityksiä ja korostamme sen merkitystä nykymaailmassa. Imagismi on jättänyt lähtemättömän jäljen kaikenikäisten ja -kulttuuristen ihmisten elämään ensimmäisistä maininnoistaan ​​historiassa ja läsnäoloonsa nykypäivän globalisoituneessa yhteiskunnassa, ja siitä on tullut yleismaailmallinen kiinnostava aihe.

Runoilija Ezra Pound Venetsiassa vuonna 1963.

Imagismi oli 1900-luvun alussa alkanut runon tyylisuunta, jolle tyypillistä olivat mielikuvituksellisuus sekä selkeä ja terävä kielenkäyttö. Se muodostui Britanniassa runoilijaryhmäksi, joka vaikutti 1908–1917. Imagismi antoi runsaasti vaikutteita yhdysvaltalaiselle beat-runoudelle ja modernismille. Tunnettuja imagisteja olivat muun muassa Ezra Pound, T. E. Hulme ja Ford Madox Ford. Sen piiriin kuuluivat myös Hilda Doolittle, Richard Aldington, Frank Stuart Flint sekä yhdysvaltalainen Amy Lowell.[1].

Imagismi syntyi T. E. Hulmen vuonna 1908 perustamassa Poets’ Clubissa. Ryhmän lehdessä julkaistuja Hulmen runoja ”Autumn” ja ”A City Sunset” on pidetty imagismin lähtölaukauksena. Tunnetuksi suuntauksen teki kuitenkin juuri Pound.[2]

Imagismi hylkäsi mitallisuuden ja jälkiromantiikan tunnustuksellisuuden, ja runon perusyksikkö oli kuva (imago). Ezra Pound julkaisi imagismin ohjelman 1914 Poetry-lehdessä. Poundin julkaisema antologia Des Imagistes on kooste tyylisuunnan runoilijoiden tuotantoa.[1]

Tyylisuunta antoi vaikutteita laajemmallekin kuin koulukunnan jäseniin. Esimerkiksi T. S. Eliot ja James Joyce on nimetty sen vaikutteita omaksuneiksi kirjailijoiksi. Venäjällä syntynyt runokoulukunta imaginismi on saattanut saada nimensä suuntaukselta[3].

Imagismiin sisältyi jo lähtökohtaisesti idän kuvallisen runokielen ihailu. Runoilija, Kaukoidän runouden suomentaja Pertti Nieminen on tunnistanut imagismin omaksi lähtökohdakseen.[4]

Imagismi Suomessa

” Ajettiin hillitöntä vauhtia pimeää tietä pitkin,
keltavästäräkki käveli mustan oksan päästä päähän. 		”

– Pentti Saarikoski, Autolla ajoa öiseen aikaan, 1961

Suomeen imagismi tuli vasta 1950-luvulla, ja sen etunenässä oli Pound-harrastaja Tuomas Anhava. Vaikutteet eivät kuitenkaan olleet niin merkittäviä, että tyyliä olisi noudatettu orjallisesti. Tyylisuuntaa on arvosteltu pysähtyneistä runokuvista, muun muassa Pentti Saarikoski on parodioinut sitä runossaan vuonna 1961.[5]

Lähteet

  1. ↑ a b ”Imagismi”, Otavan kirjallisuustieto, s. 313–314. Helsingissä: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X
  2. ↑ Mary Ann Gillies, Aurelea Denise Mahood, Modernist literature: an introduction, s. 66–67 Teos Google Booksissa. Viitattu 5.3.2011. (englanniksi)
  3. ↑ Huttunen, Tomi: Runoilijaelämää vallankumouksen jälkeen Anatoli Mariengof kuvaa moskovalaista boheemimaailmaa... (Tilaajille) hs.fi. 28.12.2002. Viitattu 20.9.2009.
  4. ↑ Tuulia Toivanen, Vastaanoton kiinalainen erehdys, Tsv.fi, Avain, s. 36. (pdf)
  5. ↑ Koskelainen, Jukka: Imagismi luotti ulkoiseen runokuvaan. Helsingin Sanomat 5.3.2011, s. C 3.

Kirjallisuutta