Intel Westmere

Intel Westmere:n maailmassa on loputtomasti löydettävää ja tutkittavaa. Intel Westmere on herättänyt miljoonien ihmisten huomion eri puolilla maailmaa sen alkuperästä nykypäivän merkitykseen. Intel Westmere herättää edelleen kiinnostusta ja keskustelua joko populaarikulttuuriin, yhteiskuntaan tai menneisyyteen liittyvästä merkityksestään. Tässä artikkelissa perehdymme Intel Westmere:n kiehtovaan maailmaan, tutkimme sen eri puolia ja paljastamme sen merkityksen nykyisessä kontekstissa. Vuosien mittaan kehittyneestä roolistaan ​​ihmisten elämässä Intel Westmere on aihe, joka ansaitsee analysoinnin eri näkökulmista sen todellisen suuruuden ymmärtämiseksi.

Italiankielinen kaaviokuva Intel Westmere -suoritinarkkitehtuurista.
Kuva Intel Xeon E7-2850 ytimestä (Westmere-EX)

Intel Westmere (myös Nehalem-C) on Intelin kehittämä suoritinarkkitehtuuri, jonka yhtiö julkaisi 7. tammikuuta 2010. Arkkitehtuuriin perustuvat suorittimet valmistetaan 32 nanometrin tekniikalla, mutta niiden sisäänrakennetut grafiikkaohjaimet valmistetaan vanhemmalla 45 nanometrin prosessilla. Arkkitehtuuri kehitettiin vanhemman Nehalem-arkkitehtuurin seuraajaksi. Westmeren korvasi myöhemmin Sandy Bridge -arkkitehtuuri.

Ominaisuudet

Prosessoreiden ensimmäiset työpöytäversiot tunnettiin Clarkdale-koodinimellä ja ne asentuivat Socket 1156 -suoritinkantaan kuten vanhemmat Nehalem-suorittimet. Suorittimet tukivat Nehalemeille tyypillisiä Turbo Boost - ja HyperThearding -toimintoa. Uutena ominaisuutena Westermere-prosessoreissa oli suorittimen kanssa samaan kotelointiin yhdistetty grafiikkaohjain. Westermere-suorittimissa suoritinydin ja grafiikkaohjain olivat erillisiä piirejä, jotka on yhdistetty saman koteloinnin alle. Grafiikkaohjain on suorittimen kanssa yhteydessä QPI-väylän kautta. Westermeret toivat uutena ominaisuutena myös käskykantauudistuksia, joista kuusi kehitettiin AES-algoritmin nopeuttamiseksi. Seitsemäs käskykantauudistus kohdistettiin kryptauksen nopeuttamiseksi.[1] Westmere-arkkitehtuuriin pohjautuneissa kuusiytimisissä Gulftown-suorittimissa piisiru sisälsi 1,17 miljardia transistoria ja sen pinta-ala oli 240 neliömillimetriä. Westmereen pohjautuneissa kaksiytimisissä Clarkdale-suorittimissa oli 384 miljoonaa transistoria ja niiden pinta-ala oli 81 neliömillimetriä.[2]

Lähteet

  1. Suvanto, Ville: 2010 Core -tekniikkakatsaus, 2010 Core -prosessorit & Intel Core i5-661 19.1.2010. Muropaketti. Arkistoitu 1.3.2014. Viitattu 26.2.2014.
  2. Suvanto, Ville: Tietoja Intelin tulevista prosessoreista 5.2.2010. Muropaketti. Arkistoitu 2.3.2014. Viitattu 26.2.2014.