Ivan Gontšarov

Nykymaailmassa Ivan Gontšarov on tärkeä aihe, joka on kiinnittänyt yhteiskunnan huomion yleensä. Sen vaikutukset ovat tuntuneet arjen eri osa-alueilla, synnyttäen keskustelua, pohdiskelua ja merkittäviä muutoksia eri alueilla. Koska Ivan Gontšarov on edelleen kiinnostuksen ja kiistan kohteena, on tärkeää analysoida sen vaikutukset ja seuraukset täysin sekä tutkia mahdollisia ratkaisuja ja polkuja eteenpäin. Tässä artikkelissa perehdymme Ivan Gontšarov:n kiehtovaan maailmaan tutkimalla sen juuria, sen nykyisiä ulottuvuuksia ja sen mahdollista kehitystä tulevaisuudessa.

Ivan Gontšarov, Ivan Kramskoin maalaus vuodelta 1865.
Kirill Gorbunovin maalaama muotokuva Gontšarovista vuodelta 1847.
Gontšarovin kotitalo Simbirskissä, kuva 1890-luvulta.
Fregatti Pallada, Aleksei Bogoljubovin maalaus vuodelta 1847.

Ivan Aleksandrovitš Gontšarov (ven. Ива́н Алекса́ндрович Гончаро́в; 18. kesäkuuta (J: 6. kesäkuuta) 1812 Simbirsk, Venäjän keisarikunta – 27. syyskuuta (J: 15. syyskuuta) 1891 Pietari, Venäjän keisarikunta) oli venäläinen kirjailija.[1]

Suku ja koulutus

Isä Aleksandr Ivanovitš Gontšarov (1754–1819) ja äiti Avdotja Matvejevna Šaktorina (1785–1851) kuuluivat varakkaaseen kauppiasluokkaan. Isä kuoli Ivanin ollessa seitsenvuotias, ja hänen kasvatuksestaan alkoi huolehtia kummisetä, eläkkeellä oleva merimies Nikolai Nikolajevitš Tregubov. Gontšarov sai peruskoulutuksensa kotona ensin Tregubovin valvonnassa ja sitten yksityisessä sisäoppilaitoksessa Arkhangelskoje-Repjovkan kylässä. Kymmenenvuotiaana hänet lähetettiin Moskovaan opiskelemaan kaupalliseen kouluun, jossa hänen vanhempi veljensä Nikolai oli jo opiskellut. Gontšarov vietti koulussa kahdeksan vuotta 1822–1830. Vaikka koulutus ei juuri kiinnostanut häntä, hänen nimensä sijoitettiin säännöllisesti koulun kunniataululle.[2][3]

Aleksandr Puškinin vuosina 1823–1831 useassa osassa ilmestynyt runoteos Jevgeni Onegin teki nuoreen poikaan ja tämän tovereihin valtavan vaikutuksen. Gontšarov pyysi äidiltään vuonna 1830, että hänet otettaisiin pois kauppakoulusta kesken kurssin. Hänessä oli jo lapsena syttynyt halu kirjoittaa, kiinnostus humanistisiin tieteisiin, erityisesti kaunokirjallisuuteen ja hän halusi lähteä opiskelemaan kielitiedettä yliopistoon.[2][3]

Gontšarov opiskeli Moskovan yliopistossa kielitieteellisessä tiedekunnassa kolmen vuoden ajan ja ryhtyi virkauralle vuonna 1835. Pitkän virkauransa aikana hän toimi muun muassa sensuurin palveluksessa vuodesta 1855.[1] Gontšarov toimi amiraali Jevfimi Putjatinin sihteerinä tämän ”maailmanympäryspurjehduksella” höyryfregatti Palladalla vuosina 1852–1855.

Kirjallinen ura

Gontšarov kirjoitti kolme romaania: Tavallinen juttu (Обыкновенная история, Obyknovennaja istorija, 1847), Oblomov (Обломов, 1859) ja Obryv (Обрыв, ’Äkkijyrkänne’, 1869), joita hän myöhemmin itse piti trilogiana. Romaanien lisäksi hän kirjoitti muun muassa novelleja ja esseitä sekä matkakuvauksen Fregat Pallada (Фрегат Паллада, 1855–1857), joka kertoo tekijän kolme vuotta kestäneestä matkasta Kaukoitään ja Japaniin.[1]

Oblomov on kuitenkin se teos, jonka ansiosta Gontšarovin nimi on jäänyt kirjallisuuden historiaan. Romaanin päähenkilö Oblomov on mies, jolla on paljon hyviä pyrkimyksiä, mutta ei voimaa toteuttaa niitä. Vähitellen Oblomov vajoaa täydelliseen toimettomuuteen ja hiipuu kohti ennenaikaista kuolemaa. Gontšarov halusi antisankari Oblomovin kautta kritisoida Venäjän aateliston toimetonta elämäntapaa, mutta kritiikin voidaan katsoa myös kohdistuvan kaikkiin niihin ihmisiin, jotka suosivat toimettomuutta työnteon sijasta. Venäjällä onkin yhä käytössä käsite ”oblomovilaisuus”, joka tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin äärimmäinen saamattomuus, unelias toimettomuus, jahkaileva päättämättömyys, saamaton haaveilu.

Suomennettuja teoksia

  • Herra Oblómov: romaani maaorjuuden ajoilta. (Oblómov, 1859). Suomentanut Ilmari Calamnius-Kianto. Porvoo: WSOY, 1908.
  • Oblomov: Romaani. (Oblomov, 1859.) Suomentanut Juhani Konkka. 3. painos (1. painos 1961) Helsinki: Kirjayhtymä, 1991. ISBN 951-26-3588-7
  • Oblomov 1–2. (Oblomov, 1859.) Suomentanut J. A. Hollo. Uusi laitos. 2 osaa. Suuret venäläiset kertojat (1. laitos 1969) Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-01675-X
  • Tavallinen juttu. ((Обыкновенная история, 1847.) Suomentanut Olga A.) Viipuri: Kurikka, 1889.

Lähteet

  1. ↑ a b c Suni, Timo. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 3. Realistisen proosan nousu”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 278-282. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450
  2. ↑ a b под ред. Прохоров, A. M. / toim. Prokhorov, A. M.: Гончаров Иван Александрович. Большая советская энциклопедия: / 3-е изд. / Gontšarov Ivan Aleksandrovitš. Suuri Neuvostoliiton tietosanakirja: , 3. painos. Москва: Советская энциклопедия / Moskova, Neuvostoliiton tietosanakirja, 1969.
  3. ↑ a b Венгеров, С. А. / Vengerov, S. A.: Гончаров, Иван Александрович. Энциклопедический словарь : Брокгауз — Ефрон, Т. IX. / Gonzarov, Ivan Aleksandrovits. Ensyklopedinen sanakirja - Brockhaus - Efron, T. IX. s. 200-205. Pietari. Määritä julkaisija! Wikiaineistossa (venäjäksi)

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ivan Gontšarov.