Jacopo Sannazaro-maailmassa on valtavasti erilaisia kokemuksia, mielipiteitä ja tietoja, jotka rikastuttavat ymmärrystämme ja näkemyksiämme Jacopo Sannazaro:stä. Eri näkökulmista ja tieteenaloista Jacopo Sannazaro on ollut kiinnostuksen ja tutkimuksen kohde, joka on synnyttänyt keskusteluja, edistysaskeleita ja pohdiskeluja, jotka kutsuvat meidät syventymään sen merkitykseen ja vaikutuksiin elämäämme. Kautta historian Jacopo Sannazaro:llä on ollut keskeinen rooli siinä, miten suhtaudumme ympäröivään maailmaan, ja se on vaikuttanut uskomuksiimme, päätöksiimme ja tekoihimme. Tässä artikkelissa tutkimme Jacopo Sannazaro:n eri puolia, tarkastelemme sen useita ulottuvuuksia ja käsittelemme keskeisiä kysymyksiä, joiden avulla voimme paremmin ymmärtää sen merkityksen nykyään.
Jacopo Sannazaro | |
---|---|
Tizian: Jacopo Sannazaro, noin 1514–1518. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 28. heinäkuuta 1457 Napoli |
Kuollut | 6. elokuuta 1530 (73 vuotta) Napoli |
Ammatti | kirjailija |
Kirjailija | |
Äidinkieli | italia |
Tuotannon kieli | italia, latina |
Aiheesta muualla | |
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
|
Jacopo Sannazaro, myös Iacobo Sannazzaro, kirjailijanimi Actius Sincerus, (28. heinäkuuta 1457 Napoli – 6. elokuuta 1530 Napoli[1]) oli italialainen runoilija. Hän käytti Accademia Pontanianassa saamaansa runoilijanimeä Actius Sincerus.[2]
Sannazaro syntyi vuonna 1457, vaikka varsinkin monissa vanhemmissa elämäkerroissa hänen syntymävuodekseen oli merkitty 1458.[1] Sannazaro oli ylhäistä sukua, hyvin lahjakas ja perehtynyt humanistisiin tutkimusaloihin. Hän oli Aragonian hallitsijahuoneen ruhtinaiden suosiossa, etenkin Fredrik I:n, jolle hän oli uskollinen myös vastoinkäymisten aikoina, seurasi tätä maanpakoon Ranskaan ja oli tämän mukana vuoteen 1504, jolloin tämä kuoli. Sen jälkeen hän palasi Napoliin loppuiäkseen.[2]
Sannazaro kirjoitti latinaksi ja italiaksi. Vuoden 1916 Nordisk familjebok 24 pitää latinankielisiä elegioita ja epigrammeja hänen taiteensa parhaina. Hän kirjoitti myös suurellisen ja vaivalla luodun runon ”De partu Virginis”.[2]
Italiankielisessä kirjallisuudessa hänellä on merkittävä asema paimenromaaninsa Arcadia ansiosta.[2]