Nykymaailmassa Jacques Ignace Hittorff:stä on tullut erittäin tärkeä ja monia ihmisiä kiinnostava aihe. Jacques Ignace Hittorff on yhteiskunnallisen vaikutuksensa, historiallisen merkityksensä tai populaarikulttuurin vaikutuksensa vuoksi aihe, joka herättää uteliaisuutta ja keskustelua eri alueilla. Tässä artikkelissa tutkimme Jacques Ignace Hittorff:een liittyviä eri puolia ja näkökulmia ja analysoimme sen merkitystä ja vaikutuksia nykymaailmassa. Monitieteisen lähestymistavan avulla pyrimme syventämään Jacques Ignace Hittorff:n ymmärrystä tarjoamalla kattavan näkemyksen, jonka avulla lukijat voivat syventyä tähän kiehtovaan aiheeseen ja laajentaa tietämystään siitä.
Jacques Ignace Hittorff, saks. Jakob Ignaz Hittorff, (1792–1867[1]) oli Kölnissä syntynyt mutta Pariisissa kasvatuksensa saanut ranskalainen arkkitehti. Hän oli Charles Percierin oppilas. Hän rakensi yhdessä Jean-Baptiste Lepèren kanssa vuoden 1825 jälkeen Pariisiin neogrec-tyylisen Saint Vincent de Paulin basilikakirkon, jonka uudenlainen värillisyys ja sisustus herättivät aikalaisten ihailun. Place de la Concorden viimeistelykilpailun voitettuaan Hittorff suunnitteli esimerkiksi obeliskin jalustan, molemmat suihkulähteet, kandelaaberit ja sovitti paikoilleen Ranskan kaupunkien patsaat. Hänen viimeinen työnsä Gare du Nord (1863) ylitti mahtavuudellaan kaikki aiemmat asemarakennukset (suuren junahallin jännemitta on 70 metriä).[2]
Hittorffin julkaisuja ovat Architecture moderne de la Sicile (1835, Ludwig von Zanthin kanssa), Architecture antique de la Sicile (1867), Restitution du temple d’Empédocle à Sélinunte (1851) ja Architecture polychrome chez les Grecs (1830), joista viimemainittu on löytöihin perustuva, aikanaan tavatonta huomiota ja vastustusta herättänyt tutkielma. Siinä hän osoitti ensimmäisenä kiistattomasti, että kreikkalaiset temppelit olivat alun pitäen olleet värillisiä.[2]