Jalasjärven suojeluskunta

Tämä artikkeli käsittelee ongelmaa Jalasjärven suojeluskunta:stä, joka on saanut merkittävän merkityksen nykyään. Jalasjärven suojeluskunta voi viitata henkilöön, ajankohtaiseen aiheeseen, merkittävään päivämäärään tai mihin tahansa muuhun suuren yleisön huomion kiinnittäneeseen elementtiin. Näillä linjoilla tutkitaan Jalasjärven suojeluskunta:een liittyviä eri näkökohtia sen alkuperästä sen vaikutuksiin nyky-yhteiskunnassa. Sen mahdollisia seurauksia sekä aiheeseen liittyviä mielipiteitä ja kantoja analysoidaan. Jalasjärven suojeluskunta edustaa kiinnostavaa kohdetta, joka herättää uteliaisuutta ja keskustelua, joten sen tutkimiseen ja ymmärtämiseen on syytä syventyä.

Suojeluskunnan ampumaratatalkoot Jalasjärven kirkonkylässä vuonna 1925.

Jalasjärven suojeluskunta oli yksi Suomen ensimmäisistä suojeluskunnista entisessä Jalasjärven kunnassa. Se perustettiin palokunnallisena suojeluskuntana 5. elokuuta 1917. Sen ylipäälliköksi valittiin Tuomas Luopajärvi. Samalla valittiin myös kyläpäälliköt.

Suojeluskunnalle vahvistettiin Ilkasta kopioidut säännöt, jotka Vaasan läänin virkaa toimittava kuvernööri Juho Torppa hyväksyi 29. elokuuta 1917. Suojeluskunnalle valittiin sääntöjen mukainen pysyvä johtokunta. Rahoituksesta vastasi kannattajajäsenistö. Suojeluskunta harjoitteli taajaan ja sai kokoon 80 henkisen liikuteltavissa olevan pysyvän joukon.[1]

Suojeluskunta kunnallistettiin 17. joulukuuta 1917 myrskyisän kuntakokouksen tuloksena. Jalasjärven kunta hyväksyi Jalasjärven suojeluskunnan kunnallistamisen, mutta ei myöntänyt varoja sen ylläpitämiseksi. Kunta kuitenkin osallistui suojeluskunnan valvontaan nimittämällä siihen edustajansa. Suojeluskunnan päällystö muodosti esikunnan, joka jatkoi kehittämistä johtokunnassa olevasta asenteesta huolimatta. Erityisesti Juho Tala oli aktiivinen.[1]

Maasotakoulun reserviupseerikoulun lipussa on merkinnät VK - Vimpelin koulu ja 1917

Jalasjärven suojeluskunnan aseistus koostui alkuvaiheessa Vetterli M 1869- eli niin sanotuista Grafton-kivääreistä. Suojeluskunta nouti tammikuun 1918 puolivälissä itselleen Ilmajoelta 260 kivääriä ja kaksi konekivääriä. Kivääreistä 200 meni perusteilla olevalle Suomen Tasavallan Vartiostolle, joten niistä jäi 60 Jalasjärven suojeluskunnalle itselleen. Tasavallan Vartiostossa oli ollut 10 upseeria ja 34 miestä. Tammikuussa lopulla 1918 Tasavallan Vartiostoon liittyi 80 jalasjärveläistä, mikä kolminkertaisti sen kirjavahvuuden.[1] Suomen Tasavallan Vartiosto oli itsenäiseksi julistautuneen Suomen ensimmäinen jalkaväen joukko-osasto ja samalla Suomen puolustusvoimien maavoimien ensimmäinen joukko-osasto.

Jalasjärven suojeluskunnassa oli 142 jäsentä, joista 80 osallistui suojeluskuntien puolella sisällissotaan sodan ensivaiheissa. Sillä itsellään oli 61 kivääriä.

Suojeluskunnan johtohenkilöinä toimivat Tuomas Luopajärvi, E. Luopajärvi, K. Luopajärvi, E. Martikainen, J. J. Rajala, V. M. Petäys, J. Paloneva, I. G. Seilo ja V. Jokipii. Jalasjärven suojeluskunnasta Vimpelin koulun kävivät Viljo Petäys ja Unto Mäenpää.[2]

Jaakko Paloneva oli vuodesta 1915 Koskuen konstaapeli.

Sisällissodassa kaatui suojeluskuntien puolella 43 jalasjärveläistä, mikä on 0,32 prosenttia väestöstä sekä samalla Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin suhteellisesti suurimpia kaatuneiden määriä.[3]

Suojeluskuntien valvontakomission edellyttämän lakkauttamisen yhteydessä Moskovan välirauhan perusteella Jalasjärven suojeluskunnan ampumarata Kiuaskalliolla siirtyi Jalasjärven Ampujat ry:lle. Jalasjärven kotiseutumuseon alueella sijaitsevassa Jalasjärven sotaveteraanien perinnetalossa on Jalasjärven suojeluskuntaan liittyviä esineitä ja suojeluskuntien Hakkapeliitta-lehden vuosikerrat sidottuna.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c Hersalo ja Raikkala 1955, sivu 424
  2. ↑ Hersalo ja Raikkala 1955, sivu 548
  3. ↑ Hersalo ja Raikkala 1955, sivu 548