Jorma Metsävainio:n aihetta on tutkittu, keskusteltu ja analysoitu vuosia. Jorma Metsävainio:n merkitys heijastuu yhteiskunnan eri puolille politiikasta populaarikulttuuriin. Koska kiinnostus Jorma Metsävainio:tä kohtaan kasvaa jatkuvasti, on ratkaisevan tärkeää ymmärtää sen vaikutus elämäämme. Tässä artikkelissa tutkimme Jorma Metsävainio:n eri puolia ja sen merkitystä nykymaailmassa. Sen historiasta sen tuleviin vaikutuksiin tutkimme yksityiskohtaisesti, kuinka Jorma Metsävainio on muokannut ja edelleen muokkaa ympäristöämme.
Jorma Metsävainio | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Jorma Veli Mies Metsävainio |
Syntynyt | 29. elokuuta 1919[1] Viipuri |
Kuollut | 13. marraskuuta 1975 (56 vuotta)[2] |
Ammatti | näyttelijä |
Ohjaaja | |
Taiteilijanimet | Jorma Metsi |
Aktiivisena | 1943–? |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
|
Jorma Veli Mies Metsävainio (alk. Gutzén, 29. elokuuta 1919 Viipuri – 13. marraskuuta 1975) oli suomalainen näyttelijä ja laulaja. Hän näytteli muun muassa Ventti-Villen roolin komediassa Omena putoaa ja teki operettien sankari- ja bufforooleja.[1]
Metsävainion vanhemmat olivat poliisitarkastaja M. Sven Elis Gunnar Gutzén ja toimittaja Helmi Jutinen. Hän suoritti säveltaiteellisia opintoja 1940-luvulla ja antoi ensikonserttinsa 1943. Metsävainiolla oli näyttelijänkiinnitys Turun Työväen Teatteriin 1944–1945, mitä seurasi Joensuun Teatteri 1945–1946, Kymin Työväen Teatteri 1946–1947, Rauman Kaupunginteatteri 1947–1949 ja kuuluisa Punainen Mylly vuodesta 1949.[1]
Metsävainion roolitehtäviä olivat muun muassa Ventti-Villen osa Mika Waltarin komediassa Omena putoaa, Martti Modigin osa Jalmari Finnen komediassa Pitkäjärveläiset ja Fredin osa Jean-Paul Sartren näytelmässä Kunniallinen portto.[1]
Jorma Metsävainiolta julkaistiin tanssimusiikkia edustava savikiekko "Hurmalan häät elokuvasta Savotan Sanni" vuonna 1951. Sen b-puolena on "Laulajan tie". Metsävainio käytti säveltaiteessa pseudonyymiä Jorma Metsi.[3][4]
Metsävainio näytteli sivuroolin kahdessa suomalaisessa komediaelokuvassa: Helunan häämatka (1955) ja Tyttö tuli taloon (1956).[5]