Juliska Koka

Tässä artikkelissa tutkimme Juliska Koka:n vaikutusta nyky-yhteiskuntaan. Perustamisestaan ​​lähtien Juliska Koka on ollut ratkaisevassa roolissa monilla jokapäiväisen elämän osa-alueilla ja vaikuttanut kaikkeen populaarikulttuurista ja viihteestä politiikkaan ja talouteen. Vuosien varrella Juliska Koka on herättänyt loputtomia keskusteluja ja kiistoja, koska sen merkitys ja merkitys ovat kehittyneet vastauksena sosiaalisiin ja teknologisiin muutoksiin. Tarkastellaan syvällisen analyysin avulla Juliska Koka:n merkitystä nykymaailmassa, kun otetaan huomioon sen rooli identiteettimme, näkökulmiemme ja kokemustemme muovaamisessa.

Juliska Koka, oik. Rachela Wollman o.s. Wieliczko-Krutkiewicz (4. huhtikuuta 1924 Bukarest, Romania − 28. toukokuuta 2011 New Jersey, Yhdysvallat), oli syntyperältään romanianjuutalainen, Suomessa 1940- ja 1950-luvulla vaikuttanut viihdetaiteilija, tanssija ja laulaja.[1]

Koka työskenteli 1940-luvulla ensin kiinnitettynä Helsingin Kansanteatteriin, sen jälkeen hän esiintyi viisi vuotta suositussa Punainen Mylly -teatterissa. Hänellä oli rooli myös kolmessa suomalaisessa elokuvassa, joista tunnetuin on Rosvo-Roope. Alan opintojen vuoksi Koka muutti 1950-luvun alussa Yhdysvaltoihin, jossa hän avioitui liikemies Robert Wollmanin kanssa ja loi uran televisiossa, kiertueilla ja omilla ravintolashow-ohjelmillaan. Hänellä oli Broadwaylla show, jossa hän esitti Edith Piafia. Hänet palkittiin esityksestä Theatre World -palkinnolla. Jo Suomessa Koka oli levyttänyt Piafin tunnetuksi tekemän kappaleen "Hymne à l'amour" ("Hymni rakkaudelle"). Hän esitti myös Kurt Weillin lauluista kokoamaansa konserttiohjelmaa. Yhdysvalloissa hän käytti taiteilijanimeä Juliette Koka.[1]

Koka kävi myöhemmin usein Suomessa esiintymässä ja lomilla. Hänellä ja Wollmanilla oli kaksi poikaa.[1]

Filmografia

Diskografia

Juliska Kokan levyttämät kappaleet[2]

  • "Domino"
  • "Hymni rakkaudelle"
  • "Itke en lemmen tähden"
  • "Katupoikien laulu"
  • "Lennä mun lempeni laulu"
  • "Mun syömmein kaipaa sun lempeäsi"
  • "Mustalaisen lempi"
  • "Oi niitä aikoja"
  • "Silkki Saara"
  • "Sulle salaisuuden kertoa mä voisin"
  • "Yön laulajatar"

Lähteet

  1. ↑ a b c Pertti Avola, Luontainen esiintyjä oli aina äänessä, Helsingin Sanomat 1.6.2011 sivu C 5. Artikkelin verkkoversio
  2. ↑ Juliska Kokan esitystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)

Aiheesta muualla