Kaarle VI (Ranska)

Nykymaailmassa Kaarle VI (Ranska):stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe monenlaisia ​​yleisöjä kohtaan. Kaarle VI (Ranska) on aihe, joka ei jätä ketään välinpitämättömäksi, niin yhteiskuntaan kuin globaaliin talouteenkin. Kautta historian Kaarle VI (Ranska):llä on ollut perustavanlaatuinen rooli jokapäiväisen elämän eri osa-alueilla, ja sen merkitys kasvaa edelleen. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Kaarle VI (Ranska):n relevanssia ja sen vaikutuksia eri aloilla tarjoamalla täydellisen ja päivitetyn näkemyksen tästä erittäin tärkeästä aiheesta.

Kaarle VI, Boucicaut’n mestarin miniatyyrimaalaus.
Ranskan monarkia
Kapetingien dynastia
(Valois-haara)
Filip VI
Lapset:
Juhana II
Lapset:
Kaarle V
Lapset:
Kaarle VI
Lapset:
Kaarle VII
Lapset:
Ludvig XI
Lapset:
Kaarle VIII

Kaarle VI Rakastettu (ransk. Charles le Bien-Aimé, myöhemmin Mielipuoli, le Fol tai le Fou); (3. joulukuuta 1368 Hôtel Saint-Pol, Pariisi – 21. lokakuuta 1422 Pariisi) oli Ranskan kuningas vuosina 1380–1422. Hän kuului Valois-hallitsijasukuun.

Nuoruus

Kaarle oli Kaarle V:n ja Jeanne de Bourbonin vanhin poika. Hän syntyi kuninkaallisessa Hôtel Saint-Pol'in kaupunkipalatsissa Pariisissa.[1]

Kaarle kruunattiin Ranskan kuninkaaksi Reimsin katedraalissa vuonna 1380 vain 11-vuotiaana. Ennen kuin hänestä tuli täysivaltainen hallitsija, Ranskaa hallitsivat hänen setänsä, pääasiassa Burgundin herttua Filip II. Vuonna 1388 Kaarle uskaltautui erottamaan tämän ja kokoamaan itselleen päteviä neuvontantajia, ”marmosettejä”, joista osa oli toiminut jo hänen isänsä aikana.[2]

Kaarle toimi kuninkaana satavuotisen sodan aikana. Molempien osapuolten valtaistuimelle nousi 1300-luvun lopulla lapsikuningas, Lontoossa Rikhard II ja Pariisissa Kaarle VI. Kumpikin maa oli sisäisesti sekasortoisessa tilassa, joten niiden kyky sodankäyntiin oli heikko. Ranskan kruunu oli rahapulassa, kun kuningas Kaarle V oli lakkauttanut niin sanotun tulisijaveron, joka oli ollut valtion tärkeä tulonlähde.[2]

Kuninkaan mielenterveys järkkyy

Kaarle VI:n hulluus: Le Mansin metsän halki matkaaminen elokuussa 1392 Pierre de Craonia vastaan ​​suunnatulla rankaisuretkellä. Kuningas heiluttelee miekkaansa, erehtyy pitämään seurueensa jäseniä vihollisina ja hyökkää heidän kimppuunsa surmaten neljä miestä.

Kaarle sai ensimmäisen psykoosikohtauksensa 24-vuotiaana vuonna 1392.[2] Sairaus piinasi häntä ja vaikeutti hallitsemista läpi elämän. Kaarle sairastui kuumeeseen ja kouristeli, mikä oli ensimmäinen hänen 44 hulluuskohtauksestaan. Kohtaukset kestivät kolmesta yhdeksään kuukautta, ja niiden välillä oli kolmesta viiteen kuukautta kestävät selväjärkiset jaksot koko loppuelämä ajan.[1]

Oireiden perusteella uskotaan, että kuningas kärsi skitsofreniasta, porfyriasta tai kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Kuningas esimerkiksi uskoi olevansa lasia (luuli särkyvänsä ja ompelutti vaatteisiinsa suojaavia rautatankoja) tai kieltäytyi peseytymästä ja vaihtamasta vaatteitaan viiteen kuukauteen vuonna 1405. Toisinaan hän ei edes tiennyt omaa nimeään, muistanut vaimonsa olemassaoloa tai tunnistanut tätä, ei muistanut lapsiaan tai olevansa Ranskan kuningas. Hän luuli myös vuosina 1395-1396 olevansa Pyhä Yrjö ja juoksi villinä pitkin kaupunkipalatsinsa käytäviä, joitten uloskäynnit oli teljettävä kiinni. Kuninkaasta tuli näin ollen kykenemätön johtamaan Ranskaa.[3]

Kaarlen menetettyä kykynsä johtaa maata, hänen setänsä palasivat valtaan, karkottivat marmosetit ja käyttivät valtion kassaa sumeilematta omaksi edukseen, mikä johti lopulta sisällissotaan ”burgundilaisten” ja ”orléansilaisten” välillä. Seurasi sekava aika, jolloin maassa ei ollut selvää valtiasta, vaikkakin mielisairas Kaarle jatkoi nimellisesti kuninkaana.

Kaarle VI ja Englanti

Kaarlen hallintokautta leimasi jännite suhteessa Englantiin satavuotisen sodan ollessa kesken. Ensimmäinen askel kohti rauhaa tapahtui vuonna 1396, kun Kaarlen kuusivuotias tytär Isabella naitettiin 29-vuotiaalle Englannin Rikhard II:lle.

Ranskassa ei rauha kuitenkaan kestänyt. Kuningasperheen ja Burgundin herttuasuvun väliset riidat johtivat kaaokseen ja anarkiaan. Englannin kuningas Henrik V käytti tilaisuutta hyväkseen ja hyökkäsi Ranskaan. Vuonna 1415 Ranskan armeija kukistui Azincourtin taistelussa. Vuonna 1420 Kaarle, joka oli jo pahoin sairautensa lamaannuttama, suostui Troyesin sopimuksessa, jonka allekirjoitti hänen puolisonsa Isabella Baijerilainen, tunnustamaan Henrikin seuraajakseen, julisti oman poikansa Charlesin oikeudettomaksi kruunuun ja antoi tyttärensä Catherine de Valois'n Henrikin puolisoksi. Useat kansalaiset, heidän joukossaan Jeanne d’Arc, uskoivat kuninkaan suostuneen tuhoisiin ja ennenkuulumattomiin ehtoihin vain sairautensa ja heikon mielenterveytensä takia, eikä Ranska näin ollen voisi noudattaa niitä.

Kaarle kuoli vuonna 1422 Pariisissa ja hänet haudattiin Saint Denisin basilikaan, jonne vuonna 1435 haudattiin myös puoliso Isabella Baijerilainen. Hänen seuraajakseen tuli lopulta hänen poikansa Kaarle VII. Kohtalon ivaa oli, että hänen tyttärensä Catherinen kautta Kaarlen mielisairaus siirtyi Henrik VI:een, Catherinen ja Henrik V:n poikaan, jonka kyvyttömyys hallita oli yksi osatekijä ruusujen sodan syttymiseen. Vaikka Henrik myöhemmin tuli järkiinsä, hän oli silloin käytännössä jo hävinnyt Englannin kruunun.

Avioliitto ja jälkeläiset

Kaarle VI ja Isabella Baijerilainen avioituivat vuonna 1385 ja heillä oli 12 lasta:

  • Charles (25. syyskuuta 1386 – 28. joulukuuta 1386), ensimmäinen dauphin, kuoli alle 4 kuukauden ikäisenä.
  • Jeanne (14. kesäkuuta 1388 – 1390), kuoli 2-vuotiaana.
  • Isabelle (9. marraskuuta 1389 – 13. syyskuuta), avioitui vuonna 1396 Rikhard II:n kanssa, ei jälkeläisiä. Toinen avioliitto vuonna 1406 Orléansin herttua Charles I:n kanssa, heillä oli jälkeläisiä.
  • Jeanne (24. tammikuuta 1391 – 27. syyskuuta 1433), avioitui vuonna 1396 Jean V:n Bretagnen herttuan kanssa, heillä oli jälkeläisiä.
  • Charles (6. helmikuuta 1392 – 13. tammikuuta 1401), toinen dauphin, kuoli 8-vuotiaana.
  • Marie (24. elokuuta 1393 – 19. elokuuta 1438), lähetettiin 4-vuotiaana kasvatettavaksi Saint-Louis de Poissyn luostariin, antoi luostarilupauksen ja kuoli naimattomana abbedissana.
  • Michelle (11. tammikuuta 1395 – 8. heinäkuuta 1422), avioitui 14-vuotiaana vuonna 1409 pikkuserkkunsa Filip III:n Burgundin herttuan kanssa, ei jälkeläisiä.
  • Louis (22. tammikuuta 1397 – 18. joulukuuta 1415) kolmas dauphin ja Guyennen herttua, avioitui vuonna 1404 Marguerite Burgundilaisen, Juhana I Pelottoman ja Margareta Baijerilaisen tyttären kanssa, ei jälkeläisiä.
  • Jean (31. elokuuta 1398 – 4. huhtikuuta 1417), neljäs dauphin ja Tourainen herttua, avioitui vuonna 1415 Jacqueline Baijerilaisen (1401–1436) kanssa, joka oli Hainautin, Zeelandin ja Hollannin kreivikuntien perijätär, heillä ei ollut jälkeläisiä.
  • Catherine (27. lokakuuta 1401 – 3. tammikuuta 1437), avioitui vuonna 1420 Henrik V:n kanssa, heillä oli jälkeläisiä. Toinen avioliitto vuosien 1428 ja 1432 välillä Owen Tudorin kanssa, heillä oli jälkeläisiä.
  • Charles (22. helmikuuta 1403 – 22. heinäkuuta 1461), viides dauphin ja Ponthieun kreivi, Ranskan kuningas Kaarle VII 1422-1461, avioitui Marie d'Anjoun kanssa vuonna 1422 ja heillä oli jälkeläisiä.
  • Philippe (10. marraskuuta 1407 – 10. marraskuuta 1407), kuoli vastasyntyneenä.

Hänen puolisonsa sijaisena, virallisena rakastajattarena toimi vuodesta 1407 hovimestarin ja hevoskauppiaan tytär Odette de Champdivers (n. 1390 – n. 1425), joka muistutti ulkonäöltään kuningatarta niin paljon että häntä kutsuttiin "pikku kuningattareksi". Heille syntyi avioton tytär Marguerite de Valois, la demoiselle de Belleville, bâtarde de France (1409– n. 1458), jonka aseman laillisti hänen velipuolensa Kaarle VII vuonna 1428, joka myös maksoi hänelle runsaat myötäjäiset vuonna 1443. Odette de Champdivers kuoli köyhyydessä.

Kaarle VI:n kruunajaiset

Lähteet

  1. ↑ a b Charles VI | Charles the Mad, King of France, Biography | Britannica www.britannica.com. 20.5.2024. Viitattu 11.6.2024. (englanniksi)
  2. ↑ a b c Kjersgaard, Erik - Dahlerup, Troels: Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 9. s. 93-96. Suomentanut Eskelinen, Heikki. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-08056-3
  3. ↑ Historianet - Mielipuolet ja pommit

Aiheesta muualla

 Edeltäjä:
Kaarle V Viisas 		Ranskan kuningas
  		Seuraaja:
Kaarle VII Voitokas