Kalvoproteiini

Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti aihetta Kalvoproteiini, aihe, joka on herättänyt kiinnostusta ja uteliaisuutta eri alojen ihmisissä. Kalvoproteiini on aihe, joka ansaitsee analysoinnin yksityiskohtaisesti sen vaikutuksista yhteiskuntaan ja sen vaikutuksiin jokapäiväisessä elämässämme. Näillä linjoilla perehdymme sen alkuperään, sen kehitykseen ajan myötä ja sen ympärillä oleviin erilaisiin näkökulmiin. Olitpa alan asiantuntija tai vain joku, joka on kiinnostunut oppimaan lisää siitä, tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota täydellinen ja rikastuttava yleiskatsaus Kalvoproteiini:stä.

Kalvoproteiini on solukalvon rakenteeseen kuuluva proteiini, joka ulottuu osittain kalvon läpi.[1] Eläinsolukalvon massasta noin puolet on proteiineja. Kalvoproteiinien tehtävänä on kuljettaa aineita solukalvon läpi (sisään tai ulos), toimia entsyyminä, vastaanottaa viestejä (toimia reseptorina) tai toimia solujen välisenä tunnistimena. Osa kalvoproteiineista on glykosoituja eli niihin on kiinnittyneenä hiilihydraattiosa, jolloin niitä kutsutaan glykoproteiineiksi. Suurin osa glykoproteiineista sijaitsee solukalvon uloimmalla osalla muodostaen kalvon ulkopuolelle solua suojaavan hiilihydraattikerroksen. Hiilihydraattikerroksesta löytyy myös pitkiä sokeriketjuja sisältäviä proteoglykaaneja. Kalvoproteiinit on yleisesti jaettu kahteen ryhmään: integraalisiin ja perifeerisiin kalvoproteiineihin. [2]

Integraaliset kalvoproteiinit

Integraaliset kalvoproteiinit ovat lujasti kalvoon kiinnittyneitä ja ne pystytään irrottamaan vain aineilla, jotka rikkovat proteiinien hydrofobiset vuorovaikutukset kalvon kanssa. Integraaliset proteiinit ovat joko kalvon hydrofobiseen osaan työntyviä tai kalvon läpäiseviä. Ne kiinnittyvät tavallisesti hydrofobisella α-kierteellä. Lisäksi tunnetaan kalvoon ankkuroituva β-tynnyrirakenne, joka on ulospäin hydrofobinen. [2] [3]

Perifeeriset kalvoproteiinit

Perifeeriset kalvoproteiinit ovat yhteydessä kalvoon toisten proteiinien välityksellä tai ne voivat ankkuroitua solukalvoon proteiineihin kiinnityneillä lipideillä. Ne voidaan yleensä irrottaa vahvoilla suolaliuoksilla tai pH:ta muuttamalla. Proteiineihin liittyneet perifeeriset kalvoproteiinit kiinnittyvät integraalisten kalvoproteiinien hydrofiilisiin osiin sekä kalvolipidien polaarisiin päihin ionisidoksilla ja vetysidoksilla. Lipidien avulla kalvoon kiinnittyvillä perifeerisillä kalvoproteiineilla kiinnittyminen on kuitenkin heikompaa kuin integraalisilla kalvoproteiineilla. Lipidiankkureina voivat toimia eräät rasvahapot, kuten palmitiinihappo ja myristiinihappo sekä isoprenoidit (farmesyyli tai geranyyli). [2] [4]

Perifeeriset kalvoproteiinit muodostavat säikeisen verkoston solukalvon sisäpuolelle, joka antaa mekaanisen tuen kalvolle. Ne voivat toimia myös integraalisten kalvoproteiinien ankkureina. Perifeeriset kalvoproteiinit toimivat lisäksi entsyymeinä sekä transmembraanisten signaaleiden välittäjinä. [4]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Turunen, Seppo: Biologia: Ihminen, s. 180. (5.–7. painos) WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-29701-8
  2. ↑ a b c Heino, J., Vuoento, M.: Biokemian ja solubiologian perusteet. Helsinki: WSOY, 2007.
  3. ↑ Alberts B., Bray D., Johnson A., Lewis J., Raff M., Roberts K., Walter P.: Essential Cell Biology. New York: Garland Publishing Inc., 2004.
  4. ↑ a b Horton H.,Moran, L., Scrimgeour, K., Perry, M., Rawn, D.: Principles of Biochemistry. Pearson International Edition, 2006.

Aiheesta muualla