Kalvorakkula

Kalvorakkula on aihe, joka on herättänyt monien ihmisten huomion ja kiinnostuksen vuosien varrella. Pysyvällä vaikutuksellaan ja merkityksellään nyky-yhteiskunnassa Kalvorakkula on herättänyt keskustelua eri aloilla. Kalvorakkula on ollut alan asiantuntijoiden tutkimuksen ja analyysin kohteena alusta alkaen sen kehitykseen. Tässä artikkelissa tutkimme Kalvorakkula:een liittyviä eri näkökohtia sen historiasta sen nykyajan vaikutuksiin. Tavoitteena on valaista aihetta, joka on edelleen jännittävä ja kiehtova monille.

Kaavakuva eläinsolusta ja sen osista: 1. Tumajyvänen 2. Tuma 3. Ribosomi 4. Kalvorakkula 5. Karkea solulimakalvosto 6. Golgin laite 7. Solun tukiranka 8. Sileä solulimakalvosto 9. Mitokondrio 10. Solunesterakkula 11. Solulima 12. Lysosomi 13. Keskusjyvänen

Kalvorakkula eli vesikkeli on solussa sijaitseva pieni rakkula, jonka erottaa solulimasta vähintään yksi kalvokerros.[1] Kalvorakkulat kuljettavat, varastoivat ja hajottavat solujen sisäisten toimintojen tuotteita tai jätteitä. Kalvorakkulaa ympäröivän kalvon rakenne on sama kuin solukalvon.[2][3]

Kalvorakkulat mahdollistavat solun tehokkaan aineenvaihdunnan, solunsisäisen kuljetuksen ja entsyymien varastoinnin. Koska kalvorakkulan sisäinen ympäristö voi poiketa runsaasti soluliman olosuhteista, se mahdollistaa myös monien erilaisten biokemiallisten reaktioiden suorittamisen niiden sisällä. Suuri osa kalvorakkuloista valmistuu Golgin laitteessa, mutta niitä muodostuu myös solulimakalvostolla ja solukalvolla.[2][3]

Eri tyyppisiä kalvorakkuloita

Kuljetuskalvorakkulat pystyvät kuljettamaan aineita solun ulkopuolelta sisälle tai vain solun sisällä, esimerkiksi karkeasta solulimakalvostosta Golgin laitteeseen. Soluja syövät kalvorakkulat eli endosomit kuljettavat solusyönnin kautta solun ulkopuolelta otettuja molekyylejä lysosomeihin, jotka myös ovat kalvorakkuloita. Solusyönnissä solukalvoon muodostuu pieni syvennys, joka myöhemmin kuroutuu kiinni soluun haluttava aine sisällään. Muodostunut endosomi kuroutuu irti solun sisään ja se voi luovuttaa sisältönsä jonkin toisen soluelimen jatkokäsittelyyn tai käsitellä sen itse. Jos muodostuvat rakkulat ovat pieniä nesterakkuloita, kutsutaan tapahtumaa pinosytoosiksi, muulloin puhutaan fagosytoosista. Fagosytoottiset kalvorakkulat eli fagosomit siis hoitavat kuljetusta solun ulkopuolelta solun sisäpuolelle.[2][3]

Neste- ja kaasutäytteisiä kalvorakkuloita ovat solunesterakkulat ja kaasurakkulat. Solunesterakkula on kasvisolujen ja hiivasolujen kalvorakkula, jossa on kalvon ympäröimänä runsaasti vettä. Kaasurakkulat taas mahdollistavat solujen kellumisen vedessä. Kaasurakkuloita löytyy arkkieliöistä, bakteereista ja muista keijuvista pieneliöistä.[2][3]

Esimerkki erikoistuneesta kalvorakkulasta ovat hermoliitosten kalvorakkulat, jotka sijaitsevat hermopäätteissä. Ne varastoivat hermovälittäjäaineita.[1][2][3]

Lähteet

  1. ↑ a b Tirri, R., Lehtonen, J., Lemmetyinen, R., Pihakaski, S. & Portin P.: Biologian sanakirja. Otava, 1999. ISBN 951-1-11390-9
  2. ↑ a b c d e Alberts, B., Johnson, A., Lewis, J., Raff, M., Roberts, K. & Walter, P.: ”13: Intracellular Vesicular Traffic”, Molecular Biology of the Cell, 4th edition. Garland Science, 2002. ISBN 0-8153-4072-9 Teoksen verkkoversio.
  3. ↑ a b c d e Campbell, NA., Reece, JB., Mitchell, LG: Biology, 5th edition, s. 111-118. Benamin Cummings, 1999. ISBN 0-8053-6566-4

Katso myös