Keisari Nero (elokuva)

Tämän päivän artikkelissa aiomme tutkia kaikkea, joka liittyy Keisari Nero (elokuva):een. Keisari Nero (elokuva) on herättänyt suurta kiinnostusta eri aloilla sen alkuperästä sen vaikutuksiin nyky-yhteiskunnassa. Kautta historian Keisari Nero (elokuva) on ollut perustavanlaatuinen rooli ihmisten elämässä, ja se on vaikuttanut sekä henkilökohtaiseen että sosiaaliseen tasoon. Lisäksi sen vaikutus on ylittänyt rajat ja synnyttänyt keskustelua ja tutkimusta eri aloilla. Tämän artikkelin kautta sukeltamme Keisari Nero (elokuva):n maailmaan ymmärtääksemme sen merkityksen nykyään ja pohtiaksemme sen roolia jokapäiväisessä elämässämme.

Keisari Nero
Nerone
Nero ja näky vainotuista kristityistä.
Nero ja näky vainotuista kristityistä.
Ohjaaja Luigi Maggi, Arturo Ambrosio
Käsikirjoittaja Arrigo Frusta
Kuvaaja Giovanni Vitrotti
Lavastaja Decoroso Bonifati
Pääosat Alberto Capozzi, Lydia De Roberti
Valmistustiedot
Valmistusmaa Italia
Tuotantoyhtiö Società Anonima Ambrosio
Ensi-ilta 28. lokakuuta 1909 (Italia)
1. marraskuuta 1909 (Suomi)
Kesto 338 metriä (12 min.)
Alkuperäiskieli mykkäelokuva
Aiheesta muualla
IMDb
Nerone

Keisari Nero (myös Keisari Nero ja Rooman palo, ital. Nerone, myös Nerone o L’incendio di Roma) on vuonna 1909 valmistunut italialainen mykkäelokuva. Luigi Maggin ja Arturo Ambrosion ohjaaman lyhyen historiallisen elokuvan pääosia esittävät Alberto Capozzi ja Lydia De Roberti.

Juoni

Nero tapaa kauniin Poppean ja hylkää vaimonsa Octavian. Kunnianhimoinen Poppea ei tyydy jalkavaimon rooliin, vaan suostuttelee Neron tappamaan Octavian. Keisarin julmuuksiin kyllästynyt kansa nousee kapinaan, jolloin Nero sytyttää Rooman palamaan. Senaatin kuolemaan tuomitsema keisari pakenee ja tekee takaa-ajettuna itsemurhan.[1][2]

Näyttelijät

 Alberto Capozzi … Nero  
 Lydia De Roberti … Poppea  
 Luigi Maggi … Epafrodite  
 Mirra Principi …   
 Mario Voller Buzzi …   
 Serafino Vité …   
 Ercole Vaser …   
 Ernesto Vaser … [1][2]  

Tuotanto ja vastaanotto

Ambrosio Filmin tuottama Keisari Nero on edellisenä vuonna valmistuneen Pompeijin viimeisten päivien ohella yksi italialaisen historiallisen mykkäelokuvan prototyypeistä. Tyyliltään teatterimainen elokuva koostuu erillisistä kohtauksista, joiden visuaalinen huipentuma on punaiseksi värjätty Rooman palo trikkikuvineen. Kristittyjen vaino on Keisari Nerossa vain sivujuonne eikä roomalaisteemaa vielä käytetä italialaisen nationalismin lietsomiseen toisin kuin esimerkiksi Enrico Guazzonin ohjaustöissä.[3][4]

Keisari Nero oli suuri yleisö- ja arvostelumenestys sekä Italiassa että ulkomailla[1][2]. Aikalaiskriitikot ylistivät varsinkin sen lavastusta, joka ei tosin nykynäkökulmasta vaikuta kovin loistavalta kolmiuloitteisuutta tavoittelevine teatterikulisseineen[5]. Elokuvasta tehtiin 342 kopiota ja se aloitti Maggin ohjaaman Spergiuran kanssa Ambrosion arvostetun ”kultasarjan”[1].

Suomessa Neron tarinaa esitettiin hieman vaihtelevilla nimillä kolmena tai neljänä kopiona vain muutamaa päivää Italian ensi-illan jälkeen,[6][7][8] tosin jokin niistä saattoi olla edellisenä vuonna valmistunut yhdysvaltalainen Nero and the Burning of Rome[9]. Turun Sanomien mukaan ”kuva on todellakin uskomattoman loistelias, eikä sen vertaisia usein saa nähdä”[10]. Kuopiolaisessa Otavassa todettiin, että ”kuvan harvinaisen taiteelliseen arvoon nähden voi sitä kaksikin kertaa katsella. Huomattava on erittäinkin luonnollinen tulipalokohtaus.”[11]

DVD-julkaisu

Elokuva on julkaistu The Movies Begin -sarjan viidennellä DVD:llä vuonna 2002. Noin 12 minuutin pituinen versio on varustettu Robert Israelin musiikilla.[12]

Lähteet

  1. ↑ a b c d Bernardini, Aldo (con la collaborazione di Vittorio Martinelli): Il cinema muto italiano: I film dei primi anni. 1905–1909, s. 342–346. (Biblioteca di Bianco e Nero) Roma: Nuova ERI, Centro Sperimentale di Cinematografia, 1996. ISBN 88-397-0913-4
  2. ↑ a b c Enciclopedia del cinema in Piemonte torinocittadelcinema.it. Viitattu 8.9.2017.
  3. ↑ Brunetta, Gian Piero: Il cinema muto italiano: Da ”La persa di Roma” a ”Sole”, s. 183–184. Bari: Laterza, 2008. ISBN 978-88-420-8717-5
  4. ↑ Wyke, Maria: Projecting the Past: Ancient Rome, Cinema, and History, s. 119. New York: Routledge, 1997. ISBN 0-415-90613X
  5. ↑ Bertellini, Giorgio (ed.): Italian Silent Cinema: A Reader, s. 266–268. New Barnet: John Libbey Publishing, 2013. ISBN 9780-86196-670-7
  6. ↑ Kinematograf Central, Världen Rundt, Olympia Teatern. Hufvudstadsbladet, 31.10.1909, s. 4–5. Artikkelin verkkoversio.
  7. ↑ Maailman Ympäri, Olympia Teatteri. Uusi Suometar, 2.11.1909, s. 2. Artikkelin verkkoversio.
  8. ↑ Olympia. Sosialisti, 3.11.1909, s. 1. Artikkelin verkkoversio.
  9. ↑ Dumont, Hervé: L’antiquité a cinéma, s. 483. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio Viitattu 5.8.2017. (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. ↑ Elävät kuvat. Turun Sanomat, 3.11.1909, s. 4. Artikkelin verkkoversio.
  11. ↑ Pieniä tietoja. Otava, 18.11.1909, s. 4. Artikkelin verkkoversio.
  12. ↑ Parrill, William B.: European Silent Films on Video: A Critical Guide, s. 278. Jefferson, London: McFarland & Company, 2006. ISBN 978-0-7864-6437-1

Aiheesta muualla