Keskipersian kieli

Tässä artikkelissa perehdymme aiheeseen Keskipersian kieli, joka on herättänyt suurta kiinnostusta ja keskustelua eri aloilla. Keskipersian kieli on aihe, joka on noussut alan asiantuntijoiden, tutkijoiden ja asiantuntijoiden huomion kohteeksi sen merkityksen ja vaikutuksen vuoksi. Viime vuosikymmeninä Keskipersian kieli on kasvattanut merkitystään ja merkitystään, ja se on herättänyt loputtomasti kysymyksiä ja huolenaiheita sen vaikutuksesta tämän päivän yhteiskuntaan. Tässä artikkelissa analysoimme yksityiskohtaisesti ja tyhjentävästi Keskipersian kieli:n eri puolia, jotta voimme tarjota täydellisen ja perustellun yleiskatsauksen tästä aiheesta.

Keskipersia
Oma nimi 𐭯𐭠𐭫𐭮𐭩𐭪 (pārsīk tai pārsīg)
Muu nimi pahlavi
pehlevi
Tiedot
Alue Sassanidien Persia
Ajoitus n. 200 eaa.-800 jaa., jolloin kehittyi nykypersiaksi
Kirjaimisto pehleviläinen kirjaimisto
manikealainen kirjaimisto
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta indo-eurooppalaiset kielet
Kieliryhmä indoiranilaiset kielet
iranilaiset kielet
Kielikoodit
ISO 639-2 pal
ISO 639-3 pal
Keskipersialainen piirtokirjoitus 300-luvulta.

Keskipersian kieli eli pahlavi (myös pehlevi)[1] on muinaispersian ja nykypersian historiallisesta välimuodosta käytetty nimitys. Sitä puhuttiin noin 200-luvulta lähtien eaa. aluksi Fārsin maakunnassa ja myöhemmin koko sassanidien valtakunnassa, jossa se oli valtion ja zarathustralaisen uskonnon virallinen kieli. Arabien valloitettua Iranin 600-luvulla keskipersia säilyi zarathustralaisten ja Intian parsien kielenä.[2]

Keskipersia kuuluu iranilaisten kielten lounaisryhmään. Siitä tunnetaan kaksi varianttia: zarathustralaisen ja laajan maallisen kirjallisuuden kieli sekä manikealaisten käyttämä kirjakieli, joiden välillä on foneettisia ja kieliopillisia eroja. Ne edustavat mahdollisesti eri murteita.[2] Kielessä on havaittavissa parthialaista vaikutusta.[3]

Suurin osa säilyneistä keskipersialaisista teksteistä on 500–600-luvuilta. Ne on kirjoitettu pehleviläisellä ja manikealaisella kirjaimistolla, jotka molemmat perustuvat aramealaisiin aakkosiin. Pehleviläisessä kirjoituksessa on runsaasti ideogrammeja, vanhakantaisia kirjoitustapoja ja ligatuureja. Manikealainen kirjoitus on luonteeltaan foneettista. Molemmista puuttuvat lyhyitä vokaaleja osoittavat merkit.[4]

Lähteet

  1. ↑ Anhava, Jaakko: Maailman kielet ja kielikunnat (3. painos), s. 92. Tampere: Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-734-X
  2. ↑ a b Jazyki mira: Iranskije jazyki. I. Jugo-zapadnyje iranskije jazyki, s. 57. Moskva: Indrik, 1997. ISBN 5-85759-048-5
  3. ↑ Jazyki mira: Iranskije jazyki. I. Jugo-zapadnyje iranskije jazyki, s. 58. Moskva: Indrik, 1997. ISBN 5-85759-048-5
  4. ↑ Jazyki mira: Iranskije jazyki. I. Jugo-zapadnyje iranskije jazyki, s. 57–58. Moskva: Indrik, 1997. ISBN 5-85759-048-5