Kromatiini

Tässä artikkelissa käsitellään yksityiskohtaisesti ongelmaa Kromatiini, joka on saanut merkittävän merkityksen nykyään. Vuosien varrella Kromatiini on ollut lukuisten tutkimusten ja tutkimusten kohteena, mikä on auttanut meitä ymmärtämään paremmin sen vaikutuksia ja sovelluksia eri yhteyksissä. Kromatiini on herättänyt suurta kiinnostusta ja herättänyt keskustelua sen tärkeydestä ja vaikutuksista eri aloilla sen alkuperästä sen kehitykseen nyky-yhteiskunnassa. Kattavan ja tarkan analyysin avulla tavoitteena on valaista tätä aihetta ja tarjota kattava näkemys, joka voi rikastuttaa Kromatiini:n tietoja ja ymmärrystä.

Kuvassa ylhäältä alaspäin kromosomi, kromatiinia, histoneita, nukleosomeihin kietoutunutta DNA:ta ja DNA-kaksoiskierrettä.
Sileää (vas.) ja karkeaa kromatiinia mikroskooppikuvassa.

Kromatiini on DNA:n ja siihen liittyneiden proteiinien kompleksi, josta eukaryoottien kromosomit muodostuvat. Vain noin 10 % kromatiinissa sijaitsevista geeneistä ovat aktiivisia. Kromosomit esiintyvät kromatiinina solujen kasvuvaiheessa eli interfaasissa, eikä eri kromosomeja voikaan vielä siinä vaiheessa erottaa. Tuolloin kromatiini esiintyy joko sileänä mattona tai karkeina jyväsinä. Vasta jakautumisvaiheen alettua kromatiini alkaa kehittyä erillisiksi kromosomeiksi. Kromatiini voidaan nähdä valomikroskoopilla, kun sitä on käsitelty emäksisillä väriaineilla (kreik. khroma tarkoittaa väriä). Tutkijat löysivät kromatiinin 1800-luvulla.[1]

Kromatiinia on kahden tyyppistä: eukromatiinia ja heterokromatiinia. Eukromatiinissa DNA on huomattavasti löyhemmin pakattuna kuin kromosomeissa solunjakautumisen aikana. Eukromatiini viekin suurimman osan tuman tilavuudesta. Solun aktiiviset geenit sijaitsevat eukromatiinissalähde?. Heterokromatiinin sisältämä DNA on puolestaan yhtä tiiviistilähde? pakattu kuin kromosomeissa. Tavallisesti vain pieni osa solun kromatiinista on tyypiltään heterokromatiinia. Sellaisissa soluissa, joissa transkriptiota ei tapahdu, kaikki kromatiini on kuitenkin tiiviisti pakkautunutta. Esimerkiksi siittiöt ovat sellaisia soluja.[1]

Lähteet

  1. ↑ a b Niemi, Mikko & Virtanen, Ismo & Vuorio, Eero: Solu- ja molekyylibiologia, s. 95 - 96. Porvoo: Weilin+Göös, 1995. ISBN 951-35-5685-9

Aiheesta muualla