Kuiskauksia ja huutoja

Nykyään Kuiskauksia ja huutoja:stä on tullut erittäin tärkeä aihe nyky-yhteiskunnassa. Syntymisestään lähtien se on kiinnittänyt huomiota ja herättänyt kiinnostusta laajalle yleisölle. Kuiskauksia ja huutoja:llä on ollut perustavanlaatuinen rooli yhteiskunnan kehityksessä ja evoluutiossa arkielämään, historiallisen merkityksensä tai populaarikulttuuriin kohdistuvan vaikutuksensa vuoksi. Tässä artikkelissa tutkimme Kuiskauksia ja huutoja:n vaikutusta ja merkitystä yksityiskohtaisesti, analysoimme sen eri puolia ja tarjoamme ainutlaatuisen käsityksen tästä kiehtovasta aiheesta.

Kuiskauksia ja huutoja
Viskningar och rop
Ohjaaja Ingmar Bergman
Käsikirjoittaja Ingmar Bergman
Tuottaja Lars-Owe Carlberg
Säveltäjä Johann Sebastian Bach
Frédéric Chopin
Kuvaaja Sven Nykvist
Leikkaaja Siv Lundgren
Pääosat Harriet Andersson
Kari Sylwan
Ingrid Thulin
Liv Ullmann
Valmistustiedot
Valmistusmaa Ruotsi
Tuotantoyhtiö Cinematograph AB
Svenska Filminstitutet
Levittäjä New World Communications
Netflix
Ensi-ilta Yhdysvallat 21. joulukuuta 1972
Ruotsi 5. maaliskuuta 1972
Suomi 4. lokakuuta 1974
Kesto 92 minuuttia
Alkuperäiskieli ruotsi
Katsojat 73 140 (Suomessa)[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Kuiskauksia ja huutoja (ruots. Viskningar och rop) on Ingmar Bergmanin ohjaama elokuva vuodelta 1972. Se kertoo kolmesta sisaruksesta, joista yksi tekee kuolemaa, ja kaksi joutuu seuraamaan vierestä, vuoroin toivoen ja peläten kuolemaa.

Sven Nykvist voitti tästä elokuvasta parhaan kuvauksen Oscarin. Elokuvaa hallitsee punainen väri. Kuiskauksia ja huutoja oli ehdolla myös parhaaksi elokuvaksi sekä parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta, ohjauksesta ja puvustuksesta.[2][3] New York Film Critics Circle valitsi elokuvan vuoden 1972 parhaaksi, Nykvistin parhaaksi kuvaajaksi, Ullmanin parhaaksi naisnäyttelijäksi ja Bergmanin parhaaksi ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi[4]. Elokuva oli Golden Globe -ehdokkaana parhaan vieraskielisen elokuvan sarjassa.[5]

Helsingin Sanomien Paula Talaskivi kirjoitti uutuuselokuvan ennakkotietojen perusteella arveluttaneen häntä, mutta pelko osoittautui turhaksi koska Bergman tietää mitä tekee eikä hirveästi kaipaa ulkonaista juonta elokuviinsa: ”Silti niissä tapahtuu koko ajan, niissä on sisäistä tapahtumaa, ihmisissä ja ihmisten välillä. Itse asiassa jokainen kuvaruutu, etenkin tässä filmissä, tuntuu olevan räjähtämäisillään tuntoja ja tapahtumista. En muista ennen sellaista latautuneisuutta filmissä tavoitetun kuin Bergman tässä .”[6]

Peter von Bagh kirjoitti myöhemmin, että Kuiskauksia ja huutoja on Bergmanin viimeisen kauden suurin elokuva. ”Kuolinkamppailua käyvän Agnesin (Harriet Andersson) kaksi sisarta ovat kylmiä ja itsekkäitä mutta lähestyvät nyt kuoleman oudon läsnäolon kautta hetkeä, jolloin ehkä voisivat olla ihmiset toisilleen ja juuri saman hetken tuottaman säikähdyksen kautta katoavat toisiltaan, pelästyvät toisiaan hillittömästi.”[7]

Lähteet

  1. ↑ SES 50v. Osa 6: Katsotuimmat ruotsalaiset elokuvat 6.11.2019. Suomen elokuvasäätiö. Arkistoitu 12.1.2020. Viitattu 12.1.2020.
  2. ↑ Kuiskauksia ja huutoja (1972) Leffatykki.com. Viitattu 12.4.2009.
  3. ↑ Cries and Whispers Academy Awards Database. Viitattu 6.2.2023.
  4. ↑ Bergman paras New Yorkin kriitikoiden mielestä. Helsingin Sanomat, 6.1.1973, s. 9. Näköislehti (maksullinen).
  5. ↑ Cries and Whispers Golden Globes Database. Viitattu 6.2.2023.
  6. ↑ Talaskivi, Paula: Ingmar Bergmanin naiset. Helsingin Sanomat, 5.10.1974, s. 17. Näköislehti (maksullinen).
  7. ↑ Bagh, Peter von: Elokuvan historia, s. 367. (Uudistettu laitos) Otava, 1998. ISBN 951-1-14868-0

Aiheesta muualla