Kulttuurihistoriallinen museo

Tässä artikkelissa tutkimme Kulttuurihistoriallinen museo-aihetta eri näkökulmista ja lähestymistavoista. Kulttuurihistoriallinen museo on ollut kiinnostava aihe vuosikymmeniä, ja sen merkitys on edelleen suuri. Tällä kiertueella tutkimme sen alkuperää, sen vaikutuksia yhteiskuntaan ja sen kehitystä ajan myötä. Samoin analysoimme Kulttuurihistoriallinen museo:n ympärillä olevia erilaisia ​​mielipiteitä ja kantoja sekä sen tuomia haasteita ja mahdollisuuksia. Tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota kattava ja rikastuttava näkemys Kulttuurihistoriallinen museo:stä, jotta lukija saisi syvemmän ja täydellisemmän käsityksen tästä kiehtovasta ja vaikutusvaltaisesta aiheesta.

Rauman merimuseon perusnäyttelyä.

Kulttuurihistoriallinen museo on museotyyppi, joka on keskittynyt tallentamaan esineitä ihmisen ja kulttuurin kehityksestä. Kulttuurihistorialliset museot keskittyvät usein johonkin ajanjaksoon tai maantieteelliseen alueeseen tai ne keskittyvät johonkin erikoisalaan.

Määritelmä

Kulttuurihistorialliseksi museoksi määritellään Suomessa museo, joka tallentaa esineitä esimerkkeinä ihmisen ja kulttuurin kehityksestä.[1] Muualla maailmassa vastaavia museoita kutsutaan historiallisiksi museoiksi. Anglosaksisissa maissa tiedemuseoihin luokitellaan myös tieteen ja tekniikan museot, jotka puolestaan Suomessa sijoitetaan kulttuurihistoriallisten museoiden alatyypiksi.[2]

Kokoelma

Pertti Karppisen kilpavene Urheilumuseossa.

Kulttuurihistoriallisen kokoelman kerääminen on vaativin museolaitoksen tehtävistä. Keruualana on koko inhimillinen kulttuuri, joten aineistoa on valtavasti.[3] Monet kulttuurihistorialliset museot pyrkivätkin siksi erikoistumaan esimerkiksi johonkin tiettyyn aikajaksoon tai maantieteelliseen alueen. Lisäksi on olemassa suppean alan erikoismuseoita, kuten tiemuseoita, kotimuseoita, myllymuseoita ja urheilumuseoita.[2]

Erityisesti kulttuurihistorillisten museoiden ongelmana on nykyajan tavaramäärän valtavuus. Ihmisillä on käytössä kotona, töissä ja vapaa-aikana hirveä määrä esineitä, professori Tapio Periäisen mukaan Suomessa on 2000-luvulla noin 80 miljardia esinettä. Tavaran määrä selittää sen, että kulttuurihistoriallisten museoiden kokoelmat ovat kasvaneet 1970-luvulta alkaen moninkertaisiksi.[4]

Tutkimus

Kulttuurihistoriallisissa museoissa tehdään monenlaista tutkimusta. Esinetutkimuksessa tutkitaan museokokoelmassa olevia esineitä. Museologi Roy Brigdenin mukaan esineillä voi olla kolme informaatiotasoa. Ensimmäisellä tasolla ovat esineen yksityiskohdat, kuten materiaali, valmistusmenetelmä ja tyyli. Toisella tasolla on suullinen tieto, jota on tiedossa valmistuksesta, käyttöönotosta tai käyttövaikutuksesta. Kolmantena tasona on dokumentaatio, kuten arkisto-, kuva- ja kirjallisuusmateriaalit, jotka voivat antaa tietoja esineestä.[5]

Kulttuurihistorialliset museot tekevät kuitenkin tutkimusta myös muualla kuin itse museorakennuksessa. Museoilla on perinteisesti ollut laajaa ja monipuolista osaamista muun muassa rakennustutkimuksesta, jonka tavoitteena on ollut usein ulkomuseon perustaminen. Museot ovat Suomessa tehneet esimerkiksi kunnittaisia ja maakunnallisia inventointeja, joissa ne ovat keränneet tietoa kulttuurihistoriallisesti merkittävistä kohteista.[6]

Lähteet

  • Heinonen, Jouko & Lahti, Markku: Museologian perusteet. Helsinki: Suomen museoliitto, 2001. ISBN 951-9426-25-6

Viitteet

  1. ↑ Kulttuurihistorialliset museot Suomen museoliitto. Arkistoitu 27.8.2017. Viitattu 19.3.2017.
  2. ↑ a b Heinonen & Lahti, s. 74.
  3. ↑ Heinonen & Lahti, s. 81.
  4. ↑ Heinonen & Lahti, s. 82.
  5. ↑ Heinonen & Lahti, s. 142.
  6. ↑ Heinonen & Lahti, s. 144.