Leo Kalervo

Artikkelissa Leo Kalervo tutkimme tähän aiheeseen liittyviä eri näkökohtia sen alkuperästä sen merkitykseen nykyään. Analysoimme kuinka Leo Kalervo on vaikuttanut yhteiskuntaan ja miten se on kehittynyt ajan myötä. Lisäksi tarkastelemme erilaisia ​​näkökulmia ja mielipiteitä, jotka ovat olemassa Leo Kalervo:n ympärillä ja tarjoavat täydellisen ja tasapainoisen yleiskatsauksen tästä aiheesta. Koko artikkelin aikana syvennymme tiettyihin näkökohtiin, jotka auttavat ymmärtämään Leo Kalervo:n tärkeyttä ja vaikutusta eri alueilla. Kriittisen ja reflektoivan lähestymistavan avulla pyrimme tarjoamaan lukijoillemme täydellisen ja rikastuttavan näkemyksen Leo Kalervo:stä.

Leo Kalervo Eklin (kirjailijanimi Leo Kalervo) (27. syyskuuta 1924 Leppävesi, Laukaa – 22. kesäkuuta 2011[1] Helsinki[2]) oli suomalainen kirjailija.

Vapaana kirjailijana vuodesta 1958 toiminut Leo Kalervo sai Valtion kirjallisuuspalkinnon kolmesti (1961, 1967 ja 1978), Kirjailijaliiton tunnustuspalkinnon 1985 ja Pro Finlandia -mitalin 1973. Hänen tuotantonsa aiheena on muuttuva maaseutu.[1]

Kalervo kertoo esikoisteoksessaan Malttamaton nuoruus nuoren kamppailusta pahaa sairautta vastaan. Jouko Tyyri on tiivistänyt Kalervon kirjallisen sanoman sanoihin "maa ja maltti". Tyyrin näkemys Kalervosta on, että tämä on kuin maratoonari: pääsee vauhtiin vasta parin sadan sivun jälkeen. Kalervo kehitti ihmisen sisäisestä kriisistä kumpuavaa muutosta teoksessa Pelivara (1961) ja sen jälkeisissä teoksissa.[2]

Kalervoa oli luonnehdittu vanhakantaiseksi maalaisrealistiksi, mutta vähitellen ilmeni, että hän oli osunut ajan hermoon. Ekologinen ajattelu liikkui samoilla linjoilla kuin Kalervo esimerkiksi romaanissa Maa kuuntelee sinua (1977), jossa raskas ruumiillinen työ saa kunnian koneiden edellä. Teoksessa Vuonna 1932 (1978) hän korostaa perustyön merkitystä aikakauden talouslamassa.[2]

Novellikokoelmassa Elämän koulussa (1986) Kalervo kuvaa tarkasti maalaiselämää[2], ja romaanin Syömäköyhä (1983) päähenkilö on maaseutua kiertävä halkokauppias, jonka varovaisuus on eduksi talouslaman iskiessä mutta haitaksi naisten iskennässä. Muistelmiaan hän kirjasi teoksiin Itseäni jäljittämässä (1981) ja Hyötysuhde (1989).

Kalervo kävi Suomen osuuskauppakoulun ja Alkio-opiston.[2]

Leo Kalervo Eklin kuoli kesäkuussa 2011 86-vuotiaana sairastettuaan pitkään Alzheimerin tautia.[3]

Teokset

  • Malttamaton nuoruus: romaani parantolasta. Gummerus 1957
  • Pyörille rakennettu. Gummerus 1958
  • Päivän tauot: kuunnelma. 1960
  • Pelivara. Gummerus 1961
  • Sadepäivän rapsodia eli kuunnelma siitä, miten eräs torstaipäivä kului vuonna 1962. 1964
  • Novelli Kesäpäivä teoksessa Seitsemän novellia. Weilin + Göös 1963
  • Tyttö, poika ja voileivät. Gummerus 1963
  • Esko on hyvä lähtemään: radiokertomus erään vapaaehtoisen vaiheista. 1965
  • Mallia/22: kuunnelma. 1966
  • Kiinnitys menneeseen. Weilin + Göös 1967
  • Etsijöitä: kuunnelma. 1968
  • Tuppisuu suomalainen. Weilin + Göös 1969
  • Iltamien jälkeen: kuunnelma. 1970
  • Zadig, kuunnelma. 1973
  • Pihlamäkeläiset. Weilin + Göös 1974
  • Maa kuuntelee sinua. Weilin + Göös 1977
  • Peltikatto, kuunnelma. 1977
  • Vuonna 1932. Weilin + Göös 1978
  • Syömäköyhä. Weilin + Göös 1983
  • Pihlamäkeläiset, näytelmä. 1981
  • Itseäni jäljittämässä. Weilin + Göös 1981
  • Elämän tositteita, kuunnelma. 1982
  • Elämän koulussa: kertomuksia. Weilin + Göös 1986
  • Hyötysuhde. Gummerus 1989
  • Ajan kanssa silmäkkäin: muistiinmerkintöjä kahdelta vuosikymmeneltä. Gummerus 1996

Palkinnot

  • Valtion kirjallisuuspalkinto 1962, 1968 ja 1979
  • Sokeain kuunnelmapalkinto 1970 (radiokuunnelmasta Iltamien jälkeen)
  • Pro Finlandia -mitali 1973
  • Maakuntakirjailijat ry:n palkinto 1984
  • Suomen kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 1984

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b Kirjailija Leo Kalervo on kuollut. Hs.fi 27.6.2011 (Web Archive).
  2. ↑ a b c d e Vesa Karonen, Kirjailija kuvasi muuttuvaa Suomea, Helsingin Sanomat 8.7.2011 sivu B 5 Artikkelin verkkoversio
  3. ↑ Kirjailija Leo Kalervo on kuollut - HS.fi - Kulttuuri web.archive.org. 1.7.2011. Arkistoitu 1.7.2011. Viitattu 9.1.2022.

Aiheesta muualla