Leo Sayer on aihe, joka on kiinnittänyt miljoonien ihmisten huomion vuosien varrella. Sen vaikutus yhteiskuntaan on ollut merkittävä ja herättänyt jatkuvaa keskustelua eri alueilla. Perustamisestaan lähtien Leo Sayer on herättänyt kiinnostusta tutkijoissa, akateemikoissa, harrastajissa ja suuressa yleisössä, jotka ovat pyrkineet ymmärtämään sen vaikutuksia ja vaikutuksia jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Tässä artikkelissa tutkimme erilaisia näkökulmia Leo Sayer:een ja analysoimme sen kehitystä ajan myötä sekä sen merkitystä nykyajan kontekstissa.
Leo Sayer (alkujaan Gerard Hugh Sayer s. 21. maaliskuuta 1948 Shoreham-by-Sea, Sussex) on nykyään Australiassa asuva englantilainen esiintyvä artisti, jonka laulu-ura on kestänyt jo neljä vuosikymmentä.
Leo Sayer (alkuperäiseltä nimeltään Gerard Hugh Sayer) syntyi katoliseen perheeseen Shoreham-by-Seassa Sussexissa 21. toukokuuta 1948. Hänellä on isosisko ja pikkuveli. Leo lauloi kirkkokuorossa ja bändissä koulukaveriensa kanssa, ja opiskeli mainospiirtämistä.[1]
Sayer aloitti muusikon uransa 1960-luvun lopulla lontoolaisen Terraplane Blues Bandin johtajana. Vuonna 1971 Sayer perusti yhtyeen nimeltä Patches yhdessä rumpali Dave Courtneyn kanssa. Yhtyeen manageri Adam Faith piti Sayeria lupaavana ja alkoi tehdä tästä sooloartistia. Sayer äänitti aluksi Courtneyn kanssa tekemiään kappaleita Roger Daltreyn studiossa.[2] Courtney kirjoitti musiikin ja Sayer sanat. Courtney keksi Sayerille etunimen "Leo" tämän leijonamaisen kuontalon mukaan.[1] Daltrey äänitti osan kaksikon tekemistä kappaleista itsekin.[2]
Sayerin esikoissingle ”Why Is Everbody Going Home” ei vielä menestynyt, mutta vuoden 1973 ”The Show Must Go On” nousi Britannian singlelistan ykkössijalle.[2]
Sayer julkaisi esikoisalbuminsa Silverbird vuonna 1974. Sitä seurasi Just a Boy, josta singlehiteiksi nousivat ”One Man Band” ja ”Long Tall Glasses (I Can Dance)”, joista ensinmainittu nousi myös Yhdysvaltain singlelistan kymmenen kärkeen.[2]
Sayerin ja Courtneyn työsuhde katkesi Sayerin kolmannen albumin Another Year (1975) äänityksissä. Sayerin seuraavalla albumilla Endless Flight (1976) laulunkirjoittajana oli mukana Supertrampin entinen jäsen Frank Furrell. Albumista tuli Sayerin uran suurin menestysalbumi niin Britanniassa kuin Yhdysvalloissakin, ja siltä julkaistiin kaksi listaykkössingleä, ”You Make Me Feel Like Dancing” ja ”When I Need You”.[2] Ensinmainitusta Sayer sai vuonna 1977 Grammy-palkinnon vuoden parhaasta rhythm and blues-kappaleesta.[3] Albumia seuranneina vuosina Sayerin suosio säilyi korkeana Yhdysvaltain singlelistalla.[2]
Sayerin viimeinen suuri hittisingle Yhdysvalloissa oli listakakkoseksi 1980 noussut ”More Than I Can Say”. Seuraavan vuoden single ”Living in a Fantasy” toi Sayerille hänen viimeisen listasijoituksensa Yhdysvalloissa, ja vuoden 1983 ”Till You Come Back to Me” oli hänen viimeinen listasijoituksensa Britanniassa.[2]
Sayer yritti comebackia albumilla Cool Touch (1990), mutta ilman menestystä.[2] Sayer muutti Australiaan vuonna 2005 ja sai Australian kansalaisuuden 2009. Hän on jatkanut levyttämistä ja konsertointia niin Australiassa kuin muuallakin maailmassa.[1]